Parasiittihotelli

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sarjan reality-puolta korostaa se, miten hotellin naiset pitävät kaikkia hotellissa olevia miehiä niin komeina ja viehättävinä ja kiinnostavina. Eivätkä ollenkaan niljakkaina tai rumina tai perversseinä. Siksi he avoimesti ja reilun iloisesti osallistuvatkin sosiaalisiin toimintoihin, kuten yhteisiin peli-iltoihin.

Parasiittihotelli (engl. Parasite Hotel), on yhdysvaltalainen tositelevisioformaatti. Ohjelman idea on hieman sama kuin klassisessa lastenleikissä, jossa ihmiset pyörivät ympyrää tuolien ympärillä. Ja kun musiikki loppuu, kaikki yrittävät istua. Mutta tuoleja on liian vähän. Tosin tuolien sijaan ideana on enemmänkin istahtaa toisen sukuelimille. Ohjelmassa ryhmä sinkkuja asuu hienossa hotellissa, jossa he yrittävät pysyä mahdollisimman pitkään. Vastakkaisen sukupuolen ihailijoista saa tukea ja ilman kumppania jäänyt poistetaan hotellista. Usein poitetun tilalle otetaan uusi osallistuja.

Ohjelman nimi tulee sen osallistujista. Osallistujat edustavat tyypillisesti yhteiskunnan Pappa betalar -luokkaa jota on kannustettu ansaitsemaan omia taskurahoja jotain muutakin kautta. Ja he ovat päätyneet tekemään sitä mitä parhaiten osaavat. Eli eivät mitään. Ohjelmaan osallistujat voivat jatkaa televisionkatsojien tarjoamien mainostulojen avulla elämistä päivä kerrallaan. Osa heistä onnistuu tulemaan julkkiksiksi ja sen jälkeen he voivat jatkaa elämäntapaansa hyvinkin pitkään.

Parasiittien menestymisestä kertoo se, että Ruotsin Parasiittihotellin ensimmäisellä kaudella mukana oli Sofia Hellqvist, josta sittemmin tuli prinssi Carl Philipin puoliso, Ruotsin prinsessa ja Värmlannin herttuatar. Hän on onnistunut nousemaan muiden rahojen loisimisella aivan omaan luokkaansa.

Katso myös[muokkaa]