Ampumahiihto

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ampumahiihto (engl. biathlon[1]) on maastohiihdon kehittyneempi versio. Se on kahden lajin symbioosimainen yhteensulautuma; siinä ensiksikin hiihdetään ja välillä ammutaan[2]. Aseena käytetään kansainvälisesti hyväksyttyjä standardimallisia käsiaseita, rynnäkkökivääreitä tai raidetykkejä. Ampumahiihdon maalialueella on valkoinen laatikko johon on porattu vieri viereen reikiä. Pömpelin sisällä jokaisen reiän kohdalla jököttää hellyttävä mustaturkkinen kani pienellä hyllyllä. Kun kaniin osuu tarpeeksi ammuksia, se menettää tasapainonsa ja putoaa laatikon pohjaa kohti. Kanin kaulaan on sidottu pikkuruisen rullaverhon vetonaru, ja pudotessaan se vetää valkoisen verhon reiän eteen, jääden killumaan naru kaulassa kuin natsi Nürnbergissä.

Lajin syntyhistoriaa[muokkaa]

Amerikkalainen atleetti valmistautuu ampumaan kanssakilpailijansa

Ampumahiihdon on keksinyt hieman pulleahko norjalainen mieshenkilö, joka ei parhaimmistakaan yrityksistään huolimatta jaksanut hiihtää päivittäistä hiihtolenkkiään ilman neljää hieman yli puolen minuutin mittaista hengähdystaukoa. Kateellisena miehenä tämä alkoi kantaa mukanaan pikakivääriä, jolla suutuspäissään ampui selkään ohihiihteleviä naapureitaan.

Yleistä löpinää[muokkaa]

Sakkokierros on lajissa käytettävä rangaistusmuoto, joka johtaa usein tilanteeseen, jossa kilpailija lähteekin sakkoringiltä päästyään hiihtämään latua väärään suuntaan.

Ampumahiihto ei puhtoisesta maineestaan huolimatta ole kuitenkaan täysin vaaraton laji. Mahdollisia vaaratilanteita saattaa aiheutua aseen varomattomasta käsittelystä, mikä ilmenee yleensä ladulla makaavina tajuttomina hiihtäjinä jotka ovat onnistuneet kolkkaamaan itsensä tajuttomiksi pyssyllään. Etenkin saksalaiset ovat kunnostautuneet tällä osa-alueella. Kiusaus on myös suuri ampua edellähiihtävää kanssakilpailijaa selkään jos kunto ja tarkkuus ei riitä rehelliseen peliin. Vuosittain noin 3000-4000 ampumahiihdon harrastajaa menehtyy selkä täynnä reikiä ja kourallinen lyijyä sisäelimiä koristamassa.

Kolmas varsin yleinen ilmiö ylettömän lumessa rypemisen seurauksena on se, että piippu tukkiutuu loskasta ja jäästä, ja tällöin ase saattaa ampuessa räjähtää silmille. Ladun varrella on nuotioita, joissa hiihtäjät voivat tarvittaessa sulatella pyssyjään. Menettyä aikaa ei kuitenkaan korvata ja siitä voi itkunsekaisesti mennä valittamaan äidille kisan jälkeen.

Jokaisella katsojalla edellytetään olevan jänisräikkä, jota tulee pyörittää vinhasti ja tauotta. Tarkoituksena on tuottaa niin suurta melusaastetta, että paikallaolijat eivät saa mitään selvää luokattomista kenttäkuulutuksista eivätkä urheilijat saa selvää valmentajiensa ohjeista. Tälle ilmiölle ei tiettävästi ole muuta selitystä kuin, että se on vain yksinkertaisesti kivaa.

Ampumahiihtäjät[muokkaa]

Heikommat ampujat suosivat usein järeämpää ampumakalustoa. Panssarisingolla kaataa helposti useamman taulun yhdellä laukauksella.

Suomalaiset ampumahiihtäjät: Suomalaiset ampumahiihtäjät voidaan jakaa kahteen ryhmään

  1. Ne, jotka ovat huonoja ampujia ja huonoja hiihtäjiä.
  2. Ne, jotka ovat hyviä ampujia, mutta sitäkin huonompia hiihtäjiä.
  3. Ne, jotka ovat hyviä hiihtäjiä ja umpipaskoja ampujia.

Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kaikki suomalaiset ampumahiihtäjät paitsi Kaisa Mäkäräinen ja Mari Laukkanen. Keskimmäisestä ryhmästä ei ole mitään hajua ja vaikka olisikin niin ketä kiinnostaa, jos joku Olli Hiidensalo sattuu vahingossa ampumaan nollat, mutta jää hiihtovauhdissa "vain" sen 3min/km kärjelle. Viimeisen ryhmän paras tyyppiesimerkki on Kaisa Mäkäräinen, jonka huonojen ammuntojen vuoksi kisat ovat menneet pilalle tosin vain n. 99 kisassa sadasta. Mari Eder ei paljoa paremmaksi vedä ja lopuista ei ole missään vaiheessa ollut kenellekään mitään väliä, Yle Urheilun historian merkittävintä "asiantuntija" Sanna-Leena Perunkaa lukuunottamatta, joka jaksaa jatkuvasti iloita esim. Olli Hiidensalojen, Tero Seppälöiden, Suvi Minkkisten jaVenla Lehtosten huippusijoituksista 96, 87 ja 74 eikä pelkää tuoda sitä myöskään kovaan ääneen esiin antamatta itsestään mitenkään typerää tai naiivia kuvaa: "Hyvä Olli, vielä pieni napsu vauhtiin lisää niin olet jo sijalla 77.", Perunka toitottaa kovaan ääneen joka lähetyksessä vuodesta toiseen kenenkään tuntematta pienintäkään myötähäpeää.

Norjalaiset ampumahiihtäjät Norjalainen ampumahiihto on hiihdon tapaan tullut tunnetuksi siitä, ettei kukaan koskaan ole käyttänyt lajien parissa dopingia, testosteronia, klostebolia, hemohessia tai kiellettyjä aineita. Merkittävimpiä norjalaisia ampumahiihtäjiä ovat Ole-Einar Björndalen, joka on urallaan voittanut ainoastaan n. 243 maailmancupin osakilpailuvoittoa, 67 olympiakultaa, 114 maailmanmestaruutta sekä n. 400 muuta mitalia. Ja kaikki pelkällä ruisleivällä kuten norjalaiset yleensäkin. Muita merkittäviä norjalaisia ampumahiihtäjiä ovat mm. Emil Hegle Super-Svendsen, rekkalesbo Tora Berger, Marte Olsbu Røiseland, Ingrid Maamerkki Tandrevold, Tarjejejej Bö sekä hänen oranssit munankarvat omistava nulikkamainen pikkuveljensä Johannes Thingnes Bö, joka ylimielisyydessä ja ärsyttävyydessä vetää vertoja melkein Hösflot Kläbolle - tälle pelkällä ruisleivällä kulkevalle nulikoiden ajattomalle punaposkisankarille. Kutsumanimet [[tummennettuna. Muita merkittäviä ampumahiihtäjiä on mm. Tiril Eckhoff, joka on ainoana kyennyt yhtä loistaviin ampumasuorituksiin kuin Kaisa Mäkäräinen. Tosin ei enää nykyään. Sekä kaikilla norjalaisilla ampumahiihtäjillä että erityisesti hiihtäjillä on järjestäen kanssaurheilijoitaan punaisemmat posket, mutta se ei missään tapauksessa johdu minkäänlaisista ylimääräisistä veritankkauksista vaan siitä, että Vuonomaassa on yksinkertaisesti vain raittiimpi ilma ja se saa posket punoittamaan, vaikka ajoittain koko porukalla onkin vuosia kestävä hyvin pitkäaikainen nuha, joka vaatii asiaankuuluvaa lääkitystä.


muut ulkomaalaiset ampumahiihtäjät

Muita, mutta norjalaisia vähemmän merkityksellisiä ampumahiihtäjiä ovat mm. Martin Fourcade, Anton Schipulin, Antonin Guigonnat, Justine Braisaz, Dorin Habert, Simon Desthieux, Darya Domracheva, Anaïs Chevalier, Gabriela Koukalova, Veronika Vitkova, Michal Krčmář, Ondřej Moravec, Anastasija Kuzmina, Paulina Fialkova, Aleksandr Loginov, Jekaterina Jurlova-Percht, Vita & Valj Semerenko, Simon Schempp, Erik Lesser, Denise Herrmann, Laura "leipä" Dahlmeier, Benedikt Doll, Arnd Peiffer, Simon Eder, Julian "rautahammas" Eberhard tai Dominik Landertinger, joista yksikään ei ole koskaan pärjännyt yhdessäkään kisassa Maamerkeille ja muille olsbuille, hegleille, johnsrudeille ja thingneseille.


Wannabe-ampumahiihtäjät: Kaikki suomalaiset "ampumahiihtäjät" paitsi Kaisa Mäkäräinen ja ajoittain Mari Eder.

Muu ”kalusto”[muokkaa]

Huoltajat[muokkaa]

Ladun varrella juoksevat ”huoltajat” ovat entisiä maastohiihtäjiä, jotka on otettu säälistä mukaan ampumahiihtojoukkueen henkilökuntaan täysin hatusta vedetyllä toiminimikkeellä ”huoltajat”. Huoltajan rooli on huutaa ohi hiihtävälle joukkueen jäsenelle todella järkeviä ja laadukkaita neuvoja, kuten ”Hiihdä lujempaa” tai ”Ammu paremmin”. Suosituin neuvo näyttää kuitenkin olevan ”Hop hop hop hop”. Todistetusti nämä neuvot eivät auta kilpailijoita pätkän vertaa, pikemminkin tekevät heidät kiukkuisiksi[3], mutta onpahan "huoltajilla" jotain tekemistä.


  1. Nimestään huolimatta laji on myös joidenkin heteroiden suosiossa.
  2. Maalaiset huomio: Ammunta ei tässä tapauksessa viittaa millään tavalla lehmiin.
  3. Tämä osaltaan lisää selkäänammuttujen määrää kisoissa, mikä sinällään tekee lajin katsomisesta mielekkäämpää.

Mutta mutta...[muokkaa]

Ampumahiihtoa

...Mitä on ampumahiihdossa tämä takaa-ajo?