Aleksanteri II

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aleksanteri II
AlexanderII.jpg
Ja niistä viiksistä ei sitten kannata mainita.
Venäjän keisari jne.
vallassa 18551881
edeltäjä Nikolai I
seuraaja Aleksanteri 3.0
syntyi 29. huhtikuuta 1818
Pietari
kuoli 13. marraskuuta 1881
Pietari
puolue Tuota... ei ollut puolueita

Aleksanteri II (18181881) oli Venäjän ja siihen kuuluvien perifeeristen korpiseutujen keisari ja itsevaltias vuodesta 1855 kuolemaansa asti. Hänen suurimpiin saavutuksiinsa kuuluu selviäminen viidestä kuudesosasta häneen kohdistetuista salamurhayrityksistä. Aleksanteri II muistetaan Suomessa valistuneena hallitsijana, Venäjällä vapauttajatsaarina ja Puolassa viiksekkäänä kusipäänä. Esimerkiksi Filippiineillä häntä ei sen sijaan muisteta lainkaan.

Keisarina[muokkaa]

Kun Nikolai I viimein tukehtui viiksiinsä, Aleksanteri kruunattiin keisariksi. Hän oli vielä täynnä nuoruuden energisyyttä ja uskoi lapsellisesti voivansa uudistaa Venäjää tappamatta röykkiöittäin ihmisiä. Aleksanteri aloitti vuonna 1855 kunnianhimoisen uudistusohjelman, jonka tarkoituksena oli lopultakin siirtää Venäjä 1600-luvulle. Vuonna 1861 keisari kävi avaamassa kellarin oven ja päästi maaorjat vapaaksi. Tämän jälkeen radikaalit uudistukset seurasivat toistaan. Tärkeimpiä uudistustoimenpiteitä oli se, että Pietarin talvipalatsin takapiha saatiin lopultakin siivotuksi kaikista niistä romuista, jotka Paavali I oli sinne heittänyt työhuoneensa ikkunasta – hänen huoneessaan kun ei ollut ollut roskakoria. Niinpä uudistusmielinen Aleksanteri II palkkasi yhden vapauttamistaan maaorjista työskentelemään keisarillisena roskakorina. Aina kun keisari suttasi musteella yrittäessään allekirjoittaa asetuksia, hän rypisti paperin, astui serfin varpaille ja työnsi paperitollon tämän kurkusta alas. Talvipalatsin takapihan siivouksessa katosi historian hämäriin lopullisesti myös Katariina Suuren ainutlaatuinen seksivälinekokoelma, joukossa myös suuri määrä kuuluisia ”Fabegrén munia”.[1]

Aleksanteri II uudisti myös Venäjän lainsäädäntöä, kuten jokainen itseään kunnioittava monarkki 1800-luvulla. Hän mm. kumosi kuolemanrangaistuksen toisena Venäjän hallitsijana. Se ensimmäinen oli tuomittu tekonsa johdosta kuolemaan, mutta Aleksanteri osoittautui päättäväisemmäksi. Tämä ei estänyt anarkisteja langettamasta keisarille kuolemantuomiota.

Keisarin liberalismi karisi nopeasti, kun hän sai kuulla Puolassa leviävän sanaleikin, joka käsitteli hänen viiksiään vähemmän mairittelevaan sävyyn. Tuohtuneena asiasta Aleksanteri II kielsi puolan kielen käytön. Pelätessään sitä, että vitsi käännettäisiin muille kielille, hän päätti kieltää myös valkovenäjän, liettuan, liivin ja ukrainan kielten käytön. Sian- ja naudankielet sekä liharuoka yleensäkin olivat olleet kiellettyjä Venäjällä jo ikimuistoisista ajoista lähtien, joten keisarin ukaasilla oli takanaan vankka historiallinen pohja. Kun puolalaiset eivät pitäneet keisarin toimenpiteistä ja laskivat liikkeelle uuden jutun tämän pömppömahasta, venäläiset siirsivät suuren osan Puolan asukkaista Siperiaan, jossa näille annettiin tehtäväksi yrittää opettaa vitsi komeille, syrjääneille ja komeille syrjääneille. Ikävä kyllä länsislaavilainen sanaleikki ei kääntynyt ugrilaisille kielille, ja ennen pitkää puolalaiset jäätyivät koppuraksi.

Aleksanteri II yrittää liftata Helsingissä.

Jos Aleksanteri II olikin hieman ankara puolalaisille, hän paransi julkisuuskuvaansa antamalla suomalaisille uuden leikkikalun, valtiopäivät. Ennen vuotta 1863 suomalaiset olivat saaneet kokeilla omia valtiopäiviään vain kerran, ja silloinkin vain Porvoon ahtaassa kirkossa. Näin keisari palkitsi suomalaiset siitä, että nämä olivat uskollisesti osallistuneet tuhmien puolalaisten kukistamiseen ja pysyneet uskollisina keisarille. Sittemmin on väitelty, johtuiko suomalaisten uskollisuus todella luottamuksesta keisariin vain silkasta hidasälyisyydestä, mutta joka tapauksessa sen siivellä Suomeen saatiin oma raha ja lopulta Senaatintorille keisarin patsas.

Kuultuaan viiksiään pilkattavan keisari tunsi suurta kiusausta kumota sallimansa uudistukset ja esimerkiksi ottaa kuolemanrangaistus uudelleen käyttöön. Hän kuitenkin hillitsi itsensä ja sääti sen sijaan uuden rangaistuksen, jossa syyllisen kynnet ja hampaat kiskottiin irti, hänen raajansa katkottiin ja hänet jätettiin keskelle Siperian taigaa.

Kuudes kerta toden sanoo, sanoi anarkisti kun tsaaria tähtäs[muokkaa]

Venäjälle alkoi 1800-luvun puolivälissä muodostua anarkistiryhmiä, jotka ottivat tehtäväkseen keisarin murhaamisen. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Ensimmäisen kerran keisari yritettiin murhata 4. huhtikuuta 1866 palatsin kesäpuutarhassa. Karakozov-niminen vallankumouksellinen kätki pommin keisarille tarjoiltuihin kermaleivoksiin, mutta sen nielikin keisarinna Maria Aleksandrovna. Lisäksi hänkin kävi bulimiansa takia oksentamassa syömänsä leivokset – ja pommin niiden muassa – keisarilliseen WC-pönttöön pian ruokailun jälkeen. Pommin räjähtäminen vaurioitti keisarillisen vessan meripihkakoristelua ja halkaisi pöntön, mutta ei vaatinut henkilövahinkoja. Karakozov hirtettiin samana vuonna sen jälkeen, kun keisari oli päättänyt, että hirttäminen ei ollut varsinainen kuolemanrangaistus.

Keisarin henki oli vaarassa jälleen, kun hän 20. huhtikuuta 1879 oli aamukävelyllä ja kohtasi opiskelijaradikaalin, joka näytti hänelle keskisormea. Aleksanteri II juoksi pakoon ja kanteli leskikeisarinnaäidilleen, joka otti huligaanin kiinni ja hirtti tämän palatsin mattotelineeseen.

Tämä ei lannistanut ”Kansan tahto” -nimellä tunnettua terroristiryhmää, joka asetti pommin Moskovan radalle keisarin ollessa junamatkalla. Koska kuitenkin oltiin Venäjällä, juna oli myöhässä ja pommi räjähti omia aikojaan vahinkoja aiheuttamatta. Vuonna 1880 sama ryhmä räjäytti panoksen Talvipalatsin ruokasalin alapuolella tappaen ja haavoittaen liki 70 ihmistä. Aleksanteri II oli tapansa mukaan myöhässä päivälliseltä eikä hänelle käynyt kuinkaan. Hän kuitenkin valitti paikalle saavuttuaan, että oli hirvittävän epämukavaa yrittää syödä kuiviin vuotavien ruumiiden keskellä ja lopetti ateriansa jo alkukeiton jälkeen.

Lopultakin Aleksanteri II saatiin hengiltä 13. maaliskuuta 1881 ajaessaan hevosvaunuillaan korttelirallia Pietarin ympäri. Äkkiä tiellä räjähti pommi, joka haavoitti vakavasti useita ohikulkijoita. Tsaari pysäytti vaununsa ja astui tielle kuvaamaan kuolevia ihmisiä Fabergén timanttikuorisella kamerakännykällään voidakseen lähettää pätkän YouTubeen, kun häntä kohti heitettiin toinen pommi. Tämä teki tehtävänsä, ja keisari oli viimein uudistuksensa tehnyt.

Keisarin kuolemaa vietettiin perinteiseen venäläiseen tapaan: murhapaikalle rakennettiin kirkko ja joukko juutalaisia lynkattiin.

Viitteet[muokkaa]

  1. Oikeasti Gustav Fabergé avasi liikkeensä Pietarissa vasta 1842, siis kauan Katariinan ajan jälkeen, mutta laskimme, että tällä jutulla irtoaisi ainakin yhdet halvat naurut.
Soviet coat of arms.png Neuvostoliiton/Venäjän diktaattorit
Igor | Iivana III | Vasili III | Iivana Julma | Boris Godunov | Suutari Pieri | Katariina Suuri | Paavali I | Aleksanteri I | Nikolai I | Aleksanteri II | Aleksanteri III | Nikolai II | Grigori Rasputin | Aleksandr Kerenski | Vladimir Iljitš Lenin | Josif Stalin | Georgi Malenkov | Nikita Hruštšov | Leonid Brežnev | Zombi-Stalin | Mihail Gorbatšov | Anarkia | Boris Jeltsin | Vladimir Putin | Dmitri Medvedev | Vladimir Putin