Aila Paloniemi

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Keskustapuolue kannattaa suurnavettoja lasten varastointiin.

Aila Paloniemi (s. 1956) on Keskustapuolueen kansanedustaja Keski-Suomesta. Hän on sosiaalirouvan, tantan eli kukkahattutädin prototyyppi. Hänen vaikutusvaltansa ja toisinaan jopa suora valtansakin on vahvimmillaan, kun kohteena ovat suomalaiset lapsiperheet.

Lapset huostaan ja valtion hoidettaviksi!‎

Paloniemi tunnetaan suomalaisten lasten sosialisoijana. Hän on kuuluttanut julkisuudessa fantasiaansa, että suomalaiset lapset pitäisi huostaanottaa omilta vanhemmiltaan ja kyydittää heidät sijaishuoltoon. Paloniemen tunnuslause kuuluu: Jokaisella lapsella on oikeus perheeseen - sijaisperheeseen!

Perhehoitoliitto ry:n puheenjohtaja

Paloniemi on Perhehoitoliitto ry:n puheenjohtaja. Liitto valitsi hänet keväällä 2010 jo kolmannelle kaudelleen. Se on hyvin ikävää.

Paloniemi istuu hyvin Perhehoitoliitto ry:n yleisempään linjaan. Liiton toiminnanjohtaja, sosiaalityöntekijä Pirjo Hakkarainen on työskennellyt maajohtajana Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:ssä, jolle jokainen lapsen huostaanotto tarkoittaa paranevia bisnesmahdollisuuksia.

Paloniemi muistuttaa mielellään, että perhehoidon lisääminen on peräti maan hallitusohjelmassa 2007-2011. Hän on kuitenkin itse hoitanut perhehoidon aseman parantamisen kovin huonosti, sillä perhehoito ei ole lisääntynyt. Ei, vaikka sen käytön lisääminen on jopa hallitusohjelmassa.

Perhehoitoliitto ry saalistaa pikku lapsia

Aila Paloniemi kohtaa mielellään suomalaisia lapsiperheitä.‎

Perhehoitoliitto ry on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä rahaa vanhusten perhehoidon kehittämiseen. Vanhuksia kun on perhehoidossa vielä erittäin vähän, vain noin 70-80 mummoa ja pappaa.

Ministeriön myöntämä raha, 70 000 euroa, on järjestön mielestä lähinnä kiusallinen.

Aila Paloniemi! Liha ei ole hyväksi. Photo: Peta.org (kuvamanipulaatio)

Perhehoitoliitto ry ei halua kurttuisia vanhuksia hoidettavaksi. Vain lastensuojelun asiakkaana olevat eli huostaanotetut lapset kelpaavat perhehoitoa tarjoaviin perheisiin. Lastensuojelun asiakkaana olevien lasten ympärivuorokautisesta hoidosta Perhehoitoliitto ry on taistellut paremman hoitohinnan kuin vaikkapa kehitysvammaisten päivähoidosta. Ei siis ihme, että kehitysvammaisellakin kannattaa olla ensin lastensuojelun asiakkuus ennen kuin häntä tarjotaan perhehoitoon. Maailma on aika julma, mutta onneksi suomalainen ihmiskasvoinen sosiaalikoneisto tulee vastaan.

RAY! Lopeta avustaminen!

Raha-automaattiyhdistys eli RAY rahoittaa runsaskätisesti joka vuosi Perhehoitoliitto ry:tä ja muita samanlaisia rouvakoplien puljuja. Paheksumme RAY:n holtittomia rahoituspäätöksiä.

Kotikaupunki on tietysti lastensuojelun pääkaupunki

Paloniemi asuu Jyväskylässä, joka on lastensuojelun rouvien pääkaupunki Suomessa. Samassa kylässä pitää pääkonttoriaan myös alan toinen korkea-arvoinen rouva, lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk.). Jyväskylään on kasautunut tonneittain tätä rouvakudosta. (Ks. myös selluliitti.)

Lähteet:

MTV-3 2.5.2008, [1] Pirkanmaan Sanomat 27.3.2008, [2]


Lastensuojelulasten lisäämiseksi yhteiskunnan on sen sijaan koko ajan ponnisteltava.


Aila Paloniemi s. 1956 on Keskustan kansanedustaja, Keski-Suomen pahamaineisen rouvaliigan yksi pääjehuista sekä raa'an sosiaalivallan pioneeri. Kuten ministerit, hän elää omassa suojaisessa maailmassaan, jonne ei alempi keskiluokka tunge.

Aila Paloniemi on myös Perhehoitoliiton puheenjohtaja, joka valittiin huhtikuussa seuraavalle (well, jo KOLMANNELLE!) kolmivuotiskaudelleen. Aila Paloniemeä kuvastaa parhaiten sananlasku: Kaiken se antaa, kaiken se ottaa, jokapaikkaan se kerkii. Hän on ollut kiihkeästi rakentamassa nykyistä laskentamallia lastensuojelukertoimelle, jonka mukaan valtio maksaa kunnille lastensuojelusta. Ailan omat silmät eivät ole auenneet tarkastelemaan yhteiskuntaan sosiaalisesta vinkkelistä, vaikka hän itse on yksinhuoltaja. Moralisointi ennen kaikkea. Moralismi onkin hyvä rakennusaine lapsiperheissä.

Aila Paloniemi ja Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta työskentelevät kovien arvojen puolesta eli lasten eriasteisen laitostamisen hyväksi, perheiden yksityiselämän tuhoamiseksi ja oikeiston holhousvaltioihanteen toteuttamiseksi. Tällainen poliittinen toiminta ei ole Euroopassakaan tavatonta, riittää, että kuljemme vain muutamia vuosikymmeniä taaksepäin, Saksaan, ja oikeistolainen holhousvaltiomeininki oli leviämässä kaikkialle maanosaan.

Aila Paloniemi on kovasti "huolissaan" nuorista, hänen mielestään nuoret tarvitsevat välittävää aikuista. Rauhan voimalla inhimillisyyden puolesta, näin hän kirjoittaa Minna Sirniö blogissa, saman voisi ajatella Suomeksi: Lapset tarvitsevat vähät heistä välittävää politikkoa?

Aila Paloniemi on jopa ehdottanut lastensuojelun laittomuuksista kärsiville perheille tulkkeja, jotka selventäisivät huostan syyt, eli haluaa tulkkeja selittämään laittomuudet laillisiksi.

Paloniemi on myös kovasti vaikuttamassa lapsen edunvalvoja hankkeessa, mikä toteutuessaan tekee vanhemmille oman lapsensa puolustamisen mahdottomaksi. Kun lapsella on edunvalvoja, ei yksikään lapsen läheisistä voi enää vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa.

Ailan Perhehoitoliitto ry syrjii vanhuksia

Aila Paloniemen johtama Perhehoitoliitto Oy ry käynnisti kampanjan, jossa etsitään perhehoitajia vanhuksille, RAY:n tuella tietenkin. RAY on myöntänyt tähän Perhehoitoliiton julkisuuskampanjaan komeasti 70 000 euroa. Eduskuntavaalit lähestyvät, niinpä vanhuksetkin kelpaavat Aila Paloniemelle vähän aikaa, vaaleihin saakka.

Perhehoitoliiton jäsenille ei kelpaa vanhukset eivätkä esimerkiksi kehitysvammaiset. Lapsia himoitaan, mutta vain sellaisia joilla on lastensuojelun status. Tavallinen kehitysvammainenkaan ei siksi kelpaa ennen kuin hänestä on muokattu lastensuojelun asiakas.

Kansanedustajaehdokas Aila Paloniemi puhuu takuulla kiihkeästi vaalikampanjassaan siitä, kuinka vanhusten hoito pitää järjestää kuntoon. Vanhuksia on perhehoidossa selvästi alle sata (100), vaikka nimenomaan vanhusten määrä koko ajan luontaisesti kasvaa ja vanhukset vaikuttaisivat jopa nauttivan perhehoidosta! Samaa ei todellakaan voi lausua lapsiperheistä.

Aila Paloniemi suhtautuu kovin kierosti vanhuksiin, Perhehoitoliitto ry:n toiminta on rappeutunut siten, että se on mukana huostaanottoklusterissa kyhäämässä lapsille asiakkuuksia lastensuojelussa. Se kun on liiton mielestä tarpeellista huostaanottobisneksen kannalta.

Perhehoitoliitto ry on tärkeimpiä yksittäisiä äänitorvia sen puolesta, että lapsia otettaisiin entistä enemmän huostaan (ja ettei panostettaisi perheiden hyvinvointiin ja veronmaksajille edullisiin avohuollon tukitoimiin). Perhehoitoliiton intressi on se, että huostaan keräillään kivoja, helppoja ja kaikin tavoin terveitä ja tavallisia lapsosia.

Perhehoitoliitto ry myöntää ääneen sen, etteivät perhehoitajat voi hoitaa "vaikeimpia" tapauksia. Nämä "vaikeimmat" lapset ovat enemmän laitosmaisen hoitotyön puuhamaata.

Laitoksethan rakentavat imagonsa ja laskutuksensa sen varaan, että ne toitottavat hoitavansa "vaurioituneita" lapsia.

Perhehoitoliiton etua palvelee se, mitä helpompia ja mukavampia lapsukaisia poimitaan huostaan, liitolla on käynnissä parhaillaan Ajoissa kotiin -kampanja, jossa liitto saalistaa huostaanotettuja lapsia perhehoitoon.