Ympäristöaktivisti

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ympäristöaktivisti on henkilö, joka pyrkii pakottamaan muut, asioista eri mieltä olevat omalle kannalleen tarvittaessa väki- tai ilkivaltaa käyttäen. Ympäristöaktivisti kokee maailman olevan väärin ja hän pyrkii korjaamaan sitä omaa vinoutunutta maailmankuvaansa vastaavaksi. Ympäristöaktivismin ICD-koodi on 124:666.

Lievässä vaiheessa ympäristöaktivismi ilmenee hamppukassin käyttämisessä ostosreissuila. Näihin kasseihin haalitaan pääasiassa lähinnä kaninruuaksi arvioitavaa höttöä. Oireiden pahentuessa aletaan näitä ihmiselle kelpaamattomaksi ituja, juureksia ym. kasvattamaan itse: tätä kutsutaan ns. kumpulalaisuudeksi. Sen oirehtiessa naispuolinen potilas muuttuu vähitellen pulleaksi, kolmatta lastaan odottavaksi hieltä haisevaksi villapaitaan ja ruusuhuiviin pukeutuvaksi punatukaksi. Näin pitkälle tauti ei välttämättä etene, sillä tunnetaan myös ympäristöaktivismin kirjosta sivuava haara, kettutyttöily. Ympäristöaktivisti voi olla yhtä aikaa myös kettutyttö, ulkoasun ollessa laiha, kiiluvasilmäinen ja omaa mantraansa kuurona toisteleva "vihainen nuori nainen". Ympäristöaktivisti rakastaa rikkoa kaikenlaista. Yleensä rikkomisen kohteiksi sopivat rumat työkoneet, jotka raiskaavat Äiti Maata. Niihin on myös mukava kahlita itsensä, sillä kahleet kilisevät mukavasti natsiriistäjäsikapoliisien kantaessa aktivistityttöjä autoon.

Tavaroiden rikkominen ja kiusanteko[muokkaa]

Kun käyttötavara rikotaan, se ei suinkaan katoa mihinkään, vaan se kuskataan kaatopaikalle ja korvataan uudella, entistä ehommalla ja taatusti uusiutumattomista luonnonvaroista valmistetulla värkillä. Kun esimerkiksi rakennetaan moottoriteitä, ne viimeistellään valmiiksi asti ja niillä jonakin päivänä liikennöidäänkin. Tunnetaan hyvin harvoja tapauksia, joissa ministeriön suunnittelema, valmiiksi kaavoitettu, kilpailutettu ja tilattu liikenneväylä on jätetty rakentamatta siksi, että elävää ravintoa puputtava viherstalinisti käy töhräämässä katepillarin kylkeen iskulauseen tai kusasemassa löpötankkiin. Tapauksia tunnetaan tilastojen mukaan nolla (0). Vandalismista aiheutuvat kustannukset raavitaan idealistinuoren isän maksamista verorahoista joka tapauksessa.

Ympäristöaktivistit ovat yhteydessä muidenkin epämääräisten ainesten kanssa. Monesti ympäristöaktivisti sekoitetaan anarkistiin, mutta tämä on yleinen harhaluulo. He vain saattavat näyttää samalta porukalta, koska Suomen vaihtoehtoväki on niin vähäinen, että tietyt taudinkuvat keskittyvät suhteellisen pieneen väestöpohjaan. Kaikki, joilla on voimakkaita mielipiteitä tai isäsuhde muuten vaan kipeä, ovat vaarassa jossain vaiheessa sairastua ympäristöaktivismiin.

Ympäristöaktivistit ja matkailu[muokkaa]

Ympäristöaktivistit vastustavat ilmastonmuutosta ja lentävät säännöllisesti ilmastomielenosoituksiin eri puolille maailmaa. On laskettu, että tuhannen ituhipin lennättäminen kansainväliseen ilmastopaneelin vuosikokoukseen osoittamaan mieltään vastaa 10000 hehtaarin suuruisen sademetsäalueen tuhoutumista.

Laillisiin elinkeinoihin puuttuminen[muokkaa]

Ympäristöaktivistit ovat harvoin mukana työelämässä ja vielä harvemmin he toimivat yrittäjinä. Tämän johdosta kosketus arkirealismiin ja käsitys oman elannon ansaitsemisesta on hyvin hämärtynyt. Menestyneimmät ympäristöaktivistit ovatkin siirtyneet politiikan piiriin varmistaakseen sosiaalitukia varmemmat ja säännöllisemmät ansiot. Lähinnä tiedon ja omakohtaisen kokemuksen puute työskentelystä saavat ympäristöaktivistin kohdistamaan aggressionsa juuri ammattia ja yritystoimintaa harjoittavia tahoja kohtaan. Suomen hallituksessa on ollut toista kymmentä vuotta lukuisia kyseisistä oireista kärsiviä. Heitä on totuttu pitämään mukana hallitustyöskentelyn toivottujen terapeuttisten vaikutusten vuoksi ja siksi, että heidän oireensa ovat tällöin paremmin ennakoitavissa ja hallittavissa. Paljon arvokasta tutkimustietoa on jo tällä saralla syntynytkin. Ympäristöaktivismin kirjoon kuuluu monia rinnakkaissairauksia, jotka oireilevat eri tavoin: potilaan aiemmin mainittujen työkoneiden rikkomisen ohella hän saattaa vapauttaa Suomen luontoon sinne luontaisesti kuulumattomia, muille eläinlajeille tuhoisan vaarallisia petoeläimiä, kuten minkkejä. Tätä paradoksia potilas ei kykene ymmärtämään, todennäköisesti paksun villapaidan kauluksen estäessä veren pääsyn aivoihin haitaen niiden toimintaa.

Katso myös[muokkaa]