Ylämummo

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuvallinen näyte ylämummosta.

Ylämummo (saks. Übergrossmutter) on urheilutieteiden maisterin Timo Jutilan määrittelemä jääntieteellinen alue, joka sijoittuu vastustajan maaliverkon vasempaan tai oikeaan yläkulmaan. Vastaavasti Mika Saukkosen määrittelemä "alamummo" sijoittuu oman maaliverkon alakulmiin (tätä termiä ei valitettavasti kovin usein käytetä ja syystäkin). Keskimummoa kukaan persläpi ei ole vielä älynnyt keksiä.

[muokkaa] Synty ja historia

Alussa oli suo, kuokka, maila, kiekko sekä vastustaja (Ruotsi). Jääkauden tullessa suo jäätyi ja kuokka heitettiin helvettiin. Mailaa apuna käyttäen piti saada kiekko maaliin, jotta pääsisimme maasta pois ilman vastustajan päällekäyvää kannattajalaumaa (homoja kun ovat). Suomen laukojana oli vuorossa Aki Iceberg. Mutta koska hän oli puolustaja, hän ei osannut laukoa, kun ei osannut puolustaakaan. Tiukassa tilanteessa Aki jäätyi ja paikalle oli kutsuttava kaukaa rapakon takaa Aki-Petteri Nummeliiin, ja Nummeliiin laukoo, Se On Siinä, Antza kiljuu. Viereisestä kahvilasta pulla suussa paikalle pyörähtänyt Juti huutaa: "Hieno maali. Ylämummo!" "Mikä helvetin ylämummo?" Mertsi kysyy ja vieressä mumiseva Kaj Kinnas yhtyy samaan. Näin oli syntynyt legendaarinen isältä pojalle ja pojalta mummolle siirtyvä kansansanonta.

[muokkaa] Tilanteita

Näissä otteluissa on käytetty ylämummoa enemmän tai vähemmän:

  • Ruotsi voittaa Suomen 11-10, kun Suomi ehti olla jo 2-10 johdossa.
  • Kaikissa Maikkarin Hoki Naiteissa, ennen maksullisten kanavien sukupolvea.
  • Tapparan voittaessa sarjajumbo Jokipojat Mestiksen ottelussa syksyllä 2013.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut