Yksinäiset vuoret

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yksinäiset vuoret on mystinen alue Muumilaakson lähituntumassa. Yksinäiset vuoret koostuvat korkeista kallioista. Vuoret löysi Nuuska Muikkunen 1930-luvulla, kun hän sai joksikin aikaa tarpeekseen Muumilaakson sisäsiittoisesta ilmapiiristä ja päätti lähteä suurten kuusimetsien taakse häiritsemään eläviä sieluja epävireisellä huuliharpullaan ja etsimään hiiriä, joita voisi ajan kulukseen murhata.

Kuva vuoren huipulta, kuvassa näkyy myös kuuluisa "Tähtitorni".
Kuva vuoren huipulta, kuvassa näkyy myös kuuluisa "Tähtitorni".

Yksinäisillä vuorilla muumilaaksolaiset ovat käyneet keskenään muutamia erittäin verisiä taisteluita. Merkittävimmistä veriteoista mainittakoon vaarallinen välikohtaus vuodelta 1948, kun Muumipeikko kyllästyi Niiskuneidin kailottamiseen ja päätti paiskata hänet alas kalliolta. Valitettavasti Niiskuneiti ei kuitenkaan kuollut, vaan ainoastaan menetti muistinsa ja muuttui entistäkin idiootimmaksi. Lisäksi maininnan arvoinen on vuotta myöhemmin, vuonna 1949 käyty Ensimmäinen mörkötaistelu, joka myös sai paljon tuhoisaa jälkeä aikaan.

Yksinäisillä vuorilla ei ole minkäänlaista asutusta, lukuunottamatta yhtä luolaa, jossa asustelee kaikista kammotuksista kauhein, Muumimörkö. Mörön läsnäolo ja 24/7 jatkuva jumalaton, korvia huumaava örinä sekä lipumisesta aiheutuva rutina ja kolina onkin karkoittanut Yksinäisiltä vuorilta pois monia, jotka ovat erehtyneet luulemaan vuoria kelvolliseksi asuinpaikaksi.

Vaikka Yksinäiset vuoret tunnetaan Muumilaaksossa pahamaineisena seutuna, se on todella suosittu turistikohde, ja kesäisin, kun Mörkö ei uskalla näyttää naamaansa, vuorilla lappaakin porukkaa aivan helvetisti.

Yksinäiset vuoret sijaitsevat Muumilaaksosta katsoen etelässä. Tämä voidaan todistaa ilmansuuntia tuntemattomalle henkilölle esimerkiksi siten, että aina alkutalvesta Nuuska Muikkusen "lähtiessä etelään" hän painelee Yksinäisten vuorten taakse jonnekin näkymättömiin.

Mörön surullisenkuuluisan luolan lisäksi Yksinäisiltä vuorilta löytyy muutamia mystisiä luolia, jotka kiehtovat Muumilaakson asukkaita sekä ulkopuolisia turisteja. Kukaan (paitsi Muumilaakson rohkein henkilö Nipsu, joka uskaltaa mitä vain) ei kuitenkaan uskalla mennä tutkimaan luolia tarkemmin, sillä epäillään, että silloin tällöin Muumilaaksossakin ramppaava Mörkö ei ole ainoa laatuaan, vaan tutkimattomissa luolissa saattaa asustaa kokonainen Muumimörköjen heimo. Asia on kuitenkin jäänyt toistaiseksi täysin arvailujen varaan, kun Nipsullakin on sattunut harmillisesti aina olemaan saunavuoro tai minigolfturnaus juuri silloin, kun häntä on pyydetty tutkimaan luolia tarkemmin.

Henkilökohtaiset työkalut