World Of Warcraft
Hikipedia
”Osta Wow, myy sielusi”
World Of Warcraft (WoW) on liian monia menestyspelejä (Diablo, Starcraft, Warcraft-sarja) tehneen Blizzardin Saatanan kanssa yhteistyössä valmistama tietokonepeli, jossa tuhannet eteläkorealaiset voivat yhtäaikaisesti kävellä ympyrää Azeroth-pelimaailmassa. Peli toimii myös Linux-distroina, mutta ei onneksi ole Mac-yhteensopiva.
Sisällysluettelo |
”Pelaaminen” (vrt. ”musiikki”)
Pelimekaniikka on olematon. Fysiikkamoottori ei toimi, ja peli on muutenkin suora kopio Diablosta siirrettynä jonkinlaiseen Tolkien-maailmaan. Kävely on silti hienosti animoitu.
Pelissä hutkitaan vallankumouksellisesti ns. vastustajia käyttäen aseita, loitsuja ja kykyjä. Vastustajat ovat eritasoisia, -kykyisiä ja jossain tapauksissa jopa poikkeavat ulkonäöllisesti toisistaan muuten kuin tekstuurien väreiltä.
Vaihtelua peliin antavat jännittävät ja kiihkeän tunnelman luovat tehtävät, joita on suuri ilo tehdä. Näitä tehtäviä löytyy laidasta laitaan, kuten esimerkiksi susien tappaminen, muutaman kuparirannekkeen tekeminen sekä kirjeiden toimittaminen.
Legendan alku
Alussa pelaajan tulee valita puolensa Allianssista tai Laumasta. Puolilla ei ole käytännössä mitään eroja paitsi että Allianssilla on enemmän pelaajia, paremmat kamat, Allianssin rodut näyttävät paremmilta, Allianssilla on ammatti- ja kyky-ylivoima ja Allianssin naispuoliset hahmot eivät vaikuta libidoosi alastoman isoäitisi tavoin.
Sitten valitaan sukupuoli. Naisilla on tissit. Valitse siis nainen. Rotu ja luokka ovatkin sitten kiperämpi kysymys. Sisäpiirin tietona voin vihjaista, että ihmispapeilla ja kääpiöpaladineilla ja -sotureilla on kova kysyntä. Valitse siis joku niistä.
Luotuasi hahmosi huomaat olevasi paikassa nimeltä Noobcamp. Täällä sinun tulee tappaa 1–3-tasoisia höttövihollisia, kunnes saat hieman enemmän kamaa ja tasoja. Siitä sitten vain eteenpäin. Kannattaa kuitenkin kipaista ensiksi sen kaverin luokse, jolla on iso, kultaisena hohtava huutomerkki pään päällä.
Suoraan eteenpäin!
Vai olet jo kymmenentasoinen! Hyvä poika! Nyt saat sijoittaa ensimmäisen talentless-pointtisi. Sijoittamalla talentless pointteja tiettyihin kohtiin kavennat hahmosi osaamisaluetta. Talentless-pointteja sijoittelemalla alkupelissä kaikkitietävä hahmosi erikoistuu pikkuhiljaa yhden alan säätäjäksi, juuri niin kuin oikeassakin elämässä! Mutta nyt on tehokoulutuksen aika (tapa vihollisia, myyt kamat jne. × 100)
Olet jo kaksikymmentätasoinen? Olisikohan aika lähteä ihka ensimmäiselle instanssirunille. Koska pelaat Allianssilla, se sijoittuu luultavasti Deadminesiin. Deadminesissä Edwin VanCleef, ystäville Eddy, Eddie tai Ed, punoo katalia juonia kaarnaveneen rakentamiseksi. Mutta sinähän et salli sitä! Ryntää ryhmäsi kanssa läpi kymmenien ellei jopa satojen laivanrakentajien läpi, pilko paatti ja Vancleef ja pakene ovelaa salakäytävää pitkin. Hyvällä tuurilla saatat saada Eddien aseen, Julman Bardin. Muista myös ottaa ryhmäsi kanssa talteen VanCleefin pää. Niitä pitäisi riittää yksi jokaiselle.
Loppupeleissä – tunteella
- Hikipedia pahoittelee tämän osion puuttumista: ne käyttäjämme, jotka voisivat kertoa yli 30-tasoisten hahmojen pelaamisesta, ovat raidaamassa Blackwing Lairia jo viidettä viikkoa eivätkä ehti muokata artikkelia.
Syvempää tietoa syvillä vesillä oleville
Pääsyy, miksi WoWia pelataan niin paljon, on kuitenkin ehdottomasti Tissikansan (engl. night elf) muhkeat rintavarustukset, joita pelaajat jaksavat tarkastella tuntikausia. Tissikansalla pelaamisessa on monia etuja, kuten vaikkapa automaattinen kutsu kaikkiin miesvaltaisiin ryhmiin.
Mikäli katsoo pintaa syvemmälle ja keskustelee muutaman tovin Blizzardin henkilökunnan kanssa, pelin normaalin oravanpyörän alta paljastuvat monisyinen tarina, joka ei kiinnosta ketään, ja valtavan monimuotoinen ja haastava pelisysteemi, jonka käyttö on optimoitava huipputuloksen saavuttamiseksi. Sekään ei ikävä kyllä kiinnosta ketään.
- Aggrosysteemi määrittelee, milloin ja kenen kimppuun pahikset hyökkäävät. Jotkut hyökkäykset aiheuttavat ja jotkut vähentävät pelaajan aiheuttamaa uhkaa.
- Instassit suunniteltiin, kun Blizzardilla huomattiin, että pelaajien mielestä on mukavampaa kuolla ryhmässä kuin yksin. Ikävä kyllä ryhmässä pelaamisella on yksi huono puoli: toiset pelaajat. Hyvin usein arvokkaat saaliit aiheuttavat pelaajien kesken tavaran omistussuhteita käsitteleviä kinoja. Koska Wow:ssa ei ole minkäänlaista tavaranjakokontrollia, esine kuuluu yleensä sille, joka sen ensimmäisenä ottaa. Vaikka muut sopisivatkin jostain järjestelystä, yksi pelaaja saattaa ns. "ninjata" sen heti, kun muiden pelisilmä välttää.
- WoW:ssa on myös hienoja pelaajienvälisiä taisteluja. Jännittävimmät niistä tapahtuvat paikassa nimeltä Warsong Gulch. Joskus saatat törmätä espanjalaisiin pelaajiin, joiden erikoistaito on mennä piiloon lipun kanssa ja sanoa: ”Que?” Jos käy oikein hyvä tuuri, voit törmätä venäläisiin pelaajiin, jotka osaavat kirjoittaa kyrillisillä aakkosilla. Heidän kanssaan pelaamista ei voita mikään, varsinkin jos he heelaavat rogueita taikka floodaavat chattia siansaksallaan eivätkä ymmärrä englantia sanaakaan.
Varoituksen sana
Mutta VAROITUKSEN SANA! Mikäli olet ollut paha poika, niin saatat kohdata PVP:ssä pirullisen kymmenen hengen japanilaisen PK-tiimin, jotka kaikki hyökkäävät kimppuusi samaan aikaan ja erittäin hyvin koordinoidusti huutaen samalla outoja käskyjä huonolla englannilla. Nämä WoW:n vaarallisimmat pelaajat on kuitenkin helppo välttää, jos vain osaa asiansa. Nämä japanilaiset nääs pelaavat naaraspuoleisilla night elffeillä ja ilman vaatteita. Jos siis näet kymmenen alastoman ryhmän, niin ei kannata mennä moikkaamaan
- --Tieto on Seiskan, suomen suurilevikkisimmän tietokonelehden Netissä tapahtuu -palstalta.
Pelaajat
World of Warcraftin pelaajat ovat joko haisevia, isomahasia, nolife-nörttejä tai sitten seksikkäitä nuoria naisia, jotka pelaavat peliä yöt ja päivät alastomina. Heitä ei tosin kukaan ole nähnyt oikeassa elämässä. Yksi pelaajayhteisössä kiertävistä sitkeimmistä huhuista väittääkin, että kukaan, joka on a) nainen, b) seksikäs tai c) alaston ei muka pelaisi World of Warcraftia. Väittely huhun paikkansapitävyydestä jatkuu yhä, sillä mm. alasti pelaavia ihmisiä on kuulemma ehkä kenties joku joskus nähnyt jossakin. Joka tapauksessa pelaajia on monta, enintään kolme, vähintään seitsemän miljoonaa – riippuen siitä, kuinka hyvin laskija osaa tehtävänsä.
Pelaajat tuppaavat olemaan lapsia, vammaisia, naisiksi itseään väittäviä hyypiöitä tai homoja. Useimmilta pelaajilta ovat katkenneet siteet ulkomaailmaan, josta toiset eivät ole edes kuulleet (vrt. esim. Counter Strike -pelaajat). Kadulla pelaajan voi tunnistaa järjettömästä ulinasta vastauksena.
Haittavaikutukset
WoW:n pelaajat ovat yleensä yllättäen lihonneet WoW-peluun aikana, jonka takia jenkeissä on alettu käydä oikeutta WoW:n lihottavien vaikutuksen salaamisten takia.
Monet World Of Warcraftin pelaajat ovat valittaneet, että heidän kiveksensä ovat kasvaneet 0.1-kertaisiksi pelaamisen myötä. Amerikkalainen tutkimus osoitti, ettei pelaajilla ole minkäänlaista pelkoa kiveksien kasvamisesta, sillä heidän kiveksensä ovat jo valmiiksi minimaallisessa muodossa. Tulokset aiheuttivat suurta hämmennystä pelaajien keskuudessa. Tämän takia puolet heistä leikkasi kuusien oksat poikki, että jänösillä olisi enemmän syötävää pakkasten saapuessa.
Koska peli on äärimmäisen väkivaltainen ja kerettinen, ovat monet uskonnot kieltäneet sen yli kahdessa eri maassa. Tämän takia World of Warcraftia ei pelaa monikaan ihminen. Peli onkin täten K-18.
Jos lapsesi on jo käyttäjä
- Helpoin tapa päästä pelistä on hajottaa tietokone.
- Estä lapsesi pääsy kirjastoon tai kavereiden luo, sillä hän varmasti pelaa siellä.
- Ohjaa hänet pelaamaan paljon vaarattomampaa peliä pasianssia. Lapsi saattaa unohtaa WoWin ja hänen elämänlaatunsa paranee.
- Kehoita lastasi aloittamaan jokin urheiluharrastus.
- Jos mikään ei auta, ohjaa lapsesi hoitoon.



