We are the Nazies

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

We Are The Nazies -kappaleen on alunperin säveltänyt saksalaisen koneellisen homopopin edelläkävijä Kraftwerk. Monet ihmiset epäilevät bändin jäsenten olevan robotteja, mutta väite todistettiin vääräksi jo 60-luvulla, jolloin Ralf Hütter ja hänen pelkkä kaverinsa Florian Schneider nähtiin vetämässä hepoa PuuStockissa Jimi Hendrixin ja Adolf Hitler jr.:n kanssa. Olipa mukana menossa myös itse Väinämöinen.

[muokkaa] Biisin synty

Hitler and the Nazis klubikeikalla Krakovassa.

Tornihuhuna leviävän legendan mukaan eräänä aurinkoisena päivänä Ralf Hütter oli paskalla ja sattui kuuntelemaan asianmukaista taustahälyä, eli itsensä Teddybear Rooseweltin puhetta mekkalatransistorista. Ralf Hütterin sanotaan tehneen arkhimedekset ja todenneen: "Ei helvetti ny mää hokasin!" Hän sai inspiraation tehdä laulun, joka olisi mahdollisimman ylistävä Akselivaltiolle, jossa hän sattumoisin asui. Hän meni herättämään krapulaisen Florianin koirankopista ja kertoi hänelle ideansa. Pojat menivät KilinKolin-studiollensa ja väänsivät muutamassa tunnissa laulun, jonka he lähettivät itse Fyyrerille kuultavaksi. Hän tykästyi siihen niin kovasti, että otti sen akselihallituksen tunnusmusiikiksi. Laulu- ja soitinyhtye Hitler and the Nazis soittikin kappaletta Euroopan-kiertueellaan useasti ja sai yleisön jakamattoman huomion lähes koko mantereella.

[muokkaa] Sanoitus

Aivan kuten natsiaatteessa, tässäkin biisissä jauhetaan samaa skeidaa alusta loppuun. Sanoituksesta vastasivat sekä Hütter itse että Vaahteramäen Emil Schult.

Sanoitus menee näin:

We are programmed just to do
Anything Führer wants us to do
We are the nazies
We are! We are!

We're marching through Berlin
And now we're full of shit
We are the nazies
We are! We are!

We're going to kill all the humans
And we all singing  together: hail hitler!
We are the nazies
We are! We are!'

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut