Waterloon taistelu

Hikipedia

”Vou-vou-vou Voodöluu, fainali feising mai Voodöluu!”

~Napoleon

Waterloon taistelu
Waterloon taistelu ranskalaisten näkokulmasta
Taistelu alkoi: 18. kesäkuuta 1815, n. klo 10:00
Taistelu loppui: 18. kesäkuuta 1815, n. klo 22:00
Paikka: Waterloo, Belgia
Tulos: Napoleonin Waterloo, koalition voitto, kuolema useille, Ruotsin voitto Eurovision laulukilpailussa
Taistelevat osapuolet
Ranskan keisarikunta	Seitsemäs koalitio Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta 25px Preussin kuningaskunta 25px Alankomaiden yhdistynyt kuningaskunta 25px Nassaun herttuakunta 25px Braunschweigin herttuakunta ABBA

Waterloon taistelu käytiin sunnuntaina 18. kesäkuuta 1815 Ranskan ja seitsemännen Napoleonin-vastaisen koalition välillä aivan Brysselin tuntumassa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Se on eräs maailmanhistorian suurista taisteluista ja päätti lopullisesti vallankumouksellisen ajanjakson Ranskassa ja Euroopassa. Waterloon taistelu kuuluu niihin historian tapahtumiin, joita tarkastellessaan ihminen tuntee kutistuvansa; se aiheuttaa mahdollisesti myös ilmavaivoja. Napoleonille Waterloon taistelu aiheutti ummetusta.

Sisällysluettelo 1 Tie Waterloohon 1.1 Taustaa: Elban ruhtinas palaa kotiin 1.2 Tylsää! Koska päästään siihen taisteluun? 1.3 Joukkueet johtajineen 2 Viitteet

[muokkaa] Tie Waterloohon

[muokkaa] Taustaa: Elban ruhtinas palaa kotiin

Ranskalaisten keisari Napoleon ehti ympäri Eurooppaa ja muutamia lähialueita toistakymmentä vuotta kylväen kuolemaa ja valkoisen hevosen kakkaa Madridista Moskovaan ennen kuin lähes tulkoon kaikkien muiden maanosan valtioiden muodostama koalitio sai hänet kiinni hänen valmistellessaan hyökkäystä Kuun kautta Englantiin keväällä 1814. Napoleon, joka oli ottanut panttivangiksi kuusi tynnyriä Bordeaux’n viiniä, saatiin suostumaan antautumiseen. Hänelle luvattiin neuvotteluissa ikioma ruhtinaskunta miellyttävältä ilmastoalueelta. Napoleon pettyi pahan kerran löydettyään itsensä Elbalta. Runsaan kahdensadan neliökilometrin laajuisessa ruhtinaskunnassa riitti hallinnollista aktiviteettia kovin lyhyeksi aikaa päivää kohden. Napoleon alkoikin täytellä ristisanatehtäviä ajankulukseen. Kaikki olisi voinut sujua hienosti, ellei ex-keisari olisi helmikuussa 1815 lukenut ristikkolehden seurapiiripalstalta, että hänen entisillä vihollisillaan oli huippuhienot kemut Wienissä. Kuoharin imemisen ja tanssimisen ohella Euroopan suurvaltojen edustajat palauttelivat maanosan rajoja entiselleen, järjestivät Bourbonien kuningassuvun takaisin Ranskan valtaistuimelle ja pelasivat bridgeä. Kaikki tämä juhlinta oli perimmiltään Napoleonin ansiota, eikä häntä itseään ollut edes kutsuttu.

Ei ihme, että ex-keisarilta paloi käämi siinä paikassa. Hän pakkasi tavaransa, lausui kuuluisat sanat ”jumalauta mä niille kekkerit näytän” ja ui Etelä-Ranskaan, missä julistautui jälleen keisariksi ja eteni Pariisiin. Munattomat Bourbonit riensivät heti itkemään asiasta Wienin jetsetille, joka tavoitettiin jatkoilta Itävallan keisari Frans I:n kakkospalatsista. Kongressi julisti Napoleonin lainsuojattomaksi, kusipääksi, helvetin huonoksi häviäjäksi ja vitunmoiseksi ilonpilaajaksi. Kaikki Euroopan valtiot lukuun ottamatta Napoleonin lankomiehen johtamaa Napolia ja San Marinoa, jolta ei muistettu kysyä, julistivat Napoleonille sodan. Näin muodostui ns. seitsemäs koalitio.^[1]

Napoleon piti mahdollisuuksiaan voittaa kaikki Euroopan valtiot taistelussa, uudistaa kaikki valloituksensa, perustaa dynastiansa uudelleen ja normalisoida suhteensa kälättävään äitiinsä erinomaisina. Hän tiesi entuudestaan, että puolustus on akkojen touhua ja alkoi koota jättiläismäistä armeijaa, jolla hyökkäisi ensimmäisenä eteen sattuvaan ilmansuuntaan. Se oli pohjoinen. Samaan aikaan Wienistä lähetettiin Yhdistyneisiin Alankomaihin, Ranskan pohjoiseen naapuriin, brittien ja preussilaisten joukkoja, joihin liittyi vielä joidenkin turhien saksalaisten operettiherttuakuntien näytösratsastajia. Kun Napoleon ylitti rajan Alankomaihin (nyk. Belgiaan) 15. kesäkuuta 1815, kaikki tiesivät, että nyt seuraisi jotain eri jännää.

Hän ajoi ensi töikseen preussilaiset pakosalle Charleroissa, mistä jatkoi sitten kohti Brysseliä. Britit järjestelivät kaupungissa parhaillaan aivan ihania tanssiaisia Wellingtonin herttuan johdolla. Kun uutinen Napoleonin lähestymisestä saavutti tanssiaiset, Wellington, joka oli juuri ostamassa snagaria buffetista, pani pystyyn kiivaan miesten haun.

Napoleon parkitti ratsunsa Waterloohon, koko maailmalle täysin tuntemattomaan kuraiseen vallonialaispeltoon.

[muokkaa] Tylsää! Koska päästään siihen taisteluun?

Ihan just kohta, kärsivällisyyttä.

[muokkaa] Joukkueet johtajineen

Ottelusta on tulossa todella kiivas ja kiihkeä, hyvät naiset ja herrat. Otetaanpa vielä ennen alkua kunnon katsaus joukkueisiin ja niiden johtajiin – ainakin niihin kiinnostaviin. Ja hepä ovatkin ansioitunutta väkeä.

Ranskalaiset

• Ranskan Armée du Nord käsittää n. 69 000 sotilasta, joista jalkaväkeä on 48 000, ratsuväkeä 14 000 ja tykistömiehiä 7000. Tykkejä ranskalaisilla on 250. Napoleonin armeija koostuu pelkästään karaistuneista veteraaneista, jotka ovat kyllin sekopäisiä liittyäkseen häneen yhä uudelleen ja uudelleen. Ranskalaisten ratsuväki on varusteltu erinomaisesti vahvalla rintapanssaroinnilla, piknikseteillä, hyttysverkoilla ja halvoilla GPS-paikantimilla. Napoleon pitää myös lähellään keisarillisen henkivartiokaartinsa, joka koostuu maailmankaikkeuden fanaattisimmista, arvostelukyvyttömimmistä ja raivokkaimmista chauvinisteista.
• Keisari Napoleon I – Tämä 1769 syntynyt korsikalainen on lyönyt vastustajansa ällikällä jo lukemattomia kertoja. Hänet tunnetaan erinomaisista kartanlukutaidoistaan, strategisesta huippuosaamisestaan, huikaisevasta riskinotostaan ja omituisesta pakkomielteestään valloittaa Eurooppa. Korsikan kotka ei selvästikään ole mikään luovuttaja, mutta on muistettava, että hän ei ole enää mikään nuori mies ja että hänen omahyväisyytensä on aiemminkin saattanut hänet pulaan. Nyt hän on pannut kaiken likoon. Voimme vain arvailla, mitä hänen tutkimattoman ilmeensä taakse kätkeytyy – voitonvarmuutta? Pelkoa? Ruoansulatusvaivoja?
• Marsalkka Jean-de-Dieu Soult – Ranskan esikuntapäällikkö, Napoleonin ikätoveri Soult on ehdottomasti kaikkein paras valinta esikuntapäällikön vaativaan tehtävään. Hän on ajautunut katkeraan sorbetteja koskevaan riitaan kaikkien muiden kenraalien kanssa, eikä pysty lukemaan edes itse omaa käsialaansa.
• Marsalkka Michel Ney – Ranskalaisten vasenta siipeä Waterloossa johtava keisarin ikätoveri on taistellut hänen alaisuudessaan ja haavoittunut Smolenskissa 1812. Keisari itse on antanut hänelle lempinimen le Brave des Braves, rohkeista rohkein. Ney ei kuitenkaan kykene noudattamaan käskyjä – häntä rangaistiin niskoittelusta Portugalissa 1810 – eikä edes omaa sanaansa: kun Napoleon palasi Elbalta, Ney vakuutti uskollisuuttaan Bourboneille ja lupasi tuoda vallananastajan Pariisiin rautahäkissä. Marsalkan mieli muuttui, kun Napoleon lupasi hänelle tikkarin. Ney on urhea, mutta arvaamaton, ja hänen uskollisuutensa on sitä luokkaa kuin ranskalaisilla ylipäänsä. Tätä veijaria kannattaa tarkkailla niin omien kuin vihollistenkin.
• Jérôme Bonaparte – Napoleonin nuorin, 1784 syntynyt veli on ihan hirveän näyttämisen halun riivaama. Jotenkin sen ymmärtää, kun ottaa huomioon, että isoveli on valloittanut puolet Eurooppaa. Koeta siinä sitten tuntea itse saavuttaneesi jotakin. Jérômella on nyt neljine rykmentteineen todellinen näytön paikka.
• Marsalkka Emmanuel de Grouchy – Pariisilainen 1766 syntynyt Grouchy kunnostautui Eylaussa sekä Friedlandissa 1807 ja haavoittui vakavasti Craonnessa 1814. Grouchy tunnetaan mukavuudenhaluisena tollona, joka ei osaa lukea edes karttaa. Keisarilta erikoinen valinta ranskalaisten oikean siiven johtoon. Jos joku munaa taistelun, niin tämä tyyppi.

Britit ja monikansalliset joukot

• Briteillä, hollantilaisilla ja sekalaisilla saksalaisilla on Waterloossa 67 000 sotilaan armeija – 50 000 jalkaväkeä, 11 000 ratsuväkeä ja 6000 tykistömiestä, joilla on posauteltavinaan 150 tykkiä. Tällä sekasakilla on huonommat varusteet kuin ranskalaisilla – esimerkiksi ratsuväellä ei ole lainkaan kahden koon jouhiharjoja! Lisäksi tietysti joukoilla ei ole mitään yhteistä kieltä: brittejä on 24 000, brittiläis-saksalaisia vapaaehtoisjoukkoja 6000, hollantilaisia 17 000, hannoverilaisia 11 000, braunschweigilaisia 6000 ja nassaulaisia 3000. Lisäksi 12 valloonia tarkkailee tilannetta peltojensa laitamilta.

• Marsalkka Arthur Wellesley, Wellingtonin herttua – Irlantilaissyntyinen Napoleonin ikätoveri on löylyttänyt ranskalaiset kunnolla Vitoriassa 1813 ja toiminut Britannian Ranskan-lähettiläänä. Hän siis tuntee ranskalaisten taktiikkaa. Intiassa, Espanjassa ja Alankomaissa sotinut Wellington on sotilaidensa keskuudessa huippusuosittu, mikä ei tosin sulje vihaa kokonaan pois tunneskaalasta. Lisäksi naisväki on ihan lääpällään häneen. Niin komea nenäkin.
• Marsalkka Henry Paget, Uxbridgen jaarli – Vuonna 1768 syntynyt Uxbridge on brittiläinen poliitikko, joka on ollut taistelemassa siellä täällä, tai oikeammin istunut esikuntateltassa ryystämässä teetä. On aivan saatanan typerä ratkaisu koalitiolta panna Uxbridge johtamaan liittouman ratsuväkeä Waterloossa ottaen huomioon, että hänellä on ollut skandaalisuhde Wellingtonin kälyn kanssa ja että herttua vihaa häntä. Herttua onkin antanut Uxbridgelle täysin vapaat kädet ratsuväen strategian suhteen ilmeisessä toivossa, että paskiainen tapattaisi itsensä.
• Vilhelm, Oranian prinssi – Taistelun kuopus, 1792 syntynyt Alankomaiden kruununperillinen haluaa vimmaisesti saada nimensä historiankirjoihin ja mankui Wellingtonilta mukaanpääsyä. Pakkohan oli suostua, kun taistelu käydään prinssin omalla maaperällä. Vilhelm osaa hädin tuskin panna itse saappaat jalkaansa. Hänen johtamiensa englantilaisten odotetaan kuolevan silkasta häpeästä.

Preussilaiset

• Preussilaisia taistelurobotteja ehtii näillä näkymin paikalle sellaiset 48 000. Ne ovat äärimmäisen kurinalaisia, täysin mekaanisia ja valmistettu ruostumattomasta teräksestä.
• Marsalkka Gebhard Leberecht von Blücher, Wahlstattin ruhtinas – Vuonna 1742 syntynyt Blücher on taistelun komentajista iäkkäin. Tämä seniili kääkkä tunnetaan lempinimellä Marschall Vorwärts, sillä hän ei anna sellaisten pikkujuttujen kuin koko komppanian, rykmentin, divisioonan tai armeijakunnan tuhoutumisen, päähän haavoittumisen tai oman kuolemansa estää etenemistään. Blücher on pieksänyt ranskalaiset Leipzigin jättiläistaistelussa 1813. Hän kärsii ummetuksesta, aistiharhoista ja vesikauhusta. Jos tämä ukkeli muistaa, minne oli matkalla, häntä ei pysäytä mikään.
• Kenraali Friedrich von Bülow – 1755 syntynyt Bülow on vuoden kivi ja keppi perunasodan veteraani. Hän on innokas muusikko, joka yleensä paljastaa asemansa viholliselle sietämättömän kovaäänisellä ja epävireisellä hyräilyllään.

Nyt kun nämä pari- kolmesataa tuhatta sotilasta johtajineen ovat tulleet kaikille tutuiksi, taistelu voi alkaa.

Ynder Könstrykstsiön! Tämä artikkeli on harvinaisen vaisu, koska se on keskeneräinen. Palaa artikkelin pariin hieman myöhemmin ja saatat saada siitä jotain irti.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Kyllä, sen käppänän päihittämiseen tarvittiin SEITSEMÄN mantereenlaajuista liittoumaa.