W.A.S.P.

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Zeichen 101.png VAROITUS!! Tämä sivu kertoo hevi- tai metallibändistä!
Tälläisiä sivuja on Hikipediassa jo muutenkin aivan liikaa. Ynnä tämä sivu on kaiken lisäksi aivan turha ja tylsä. Tämä sivu ei tee täällä muuta kuin rasittaa serveriä ja Hikipedian lukijoita. Mikäli sinulla on sanottavaa tästä turhasta artikkelista, sano se keskustelusivulla.
Raivo.JPG
Raivo Records omistaa tämän sivun! Jos sivun sisältöä löytyy koneeltasi, saat syytteen piratismista!

W.A.S.P on amerikkalainen heavyrock-/folkyhtye. Yhtyettä pidetään kirjallisuuspiireissä ansioituneiden lyyristen taidonnäytteiden tuottajana. Bändin keulakuvan Blackie Lawlessin kynästä ovat syntyneet mm. sellaiset kaunokirjalliset klassikot kuin "Animal (Fuck Like a Beast)" ja "Kill Fuck Die".

Filosofit ovat kiistelleet vuodesta 1984 lähtien W.A.S.P.:n kappaleen I Wanna Be Somebody sanoitusten merkityksistä. On esitetty arveluita, että Mr. Lawless olisi jo laulelman tehdessään ollut haaveilemansa "joku". Toisaalta toinen filosofinen koulukunta uskoo vahvasti, että Mr. Lawless tuli "joksikuksi" vasta myöhempinä aikoinaan (esimerkiksi Texasin sokeana seikkaillessaan). Kolmas koulukunta (filistealaiset) tietävät esi-isiltä periytyvänä faktana, että Mr. Lawless ei koskaan pysty saavuttamaan "jokuutta", vaan "jokuus" on tavoittamaton haavekuva eli eräänlainen "verenpunainen idoli".

Legendaaristen laulujen lisäksi bändi on tullut tunnetuksi siitä, että heidän raideriinsa on kirjattu kuusi gallonaa ihmisverta Budweiser-pulloissa. Lisäksi he raiskaavat nunnia puukolla ja munien paikalla heillä kasvaa sirkkelinterät. Bändin pomomies Blackie Lawless on intiaanitaustainen heavy-piirien puolijumala, joka kuulemma syö pikkulapsia aamupalaksi ja juo viskiä päälle. Pumpun nimi on herättänyt arvailuja. We Are Satans People tai We Are Sexual Perverts ovat nousseet esiin. Bändi on kommentoinut asiaa lehtien palstoilla lähinnä imekää persettä -tyylisillä nokkelilla sutkautuksilla.

Treble staff with notes 01.svg DIUU DIUU ...DIDI DIU DU. Tämä musiikkillisesti erittäin riittoisa artikkeli on tynkä.
Tahtilajinvaihdokset voivat olla tarpeen
.