Voltti
”Heitä homo voltti! Mitä muuta Turkuun kuuluu?”
~Tavallinen helsinkiläinen kyselee kuulumisia vastaantulijalta
Voltti on eräänlainen heittoase, jonka mahdollinen toista henkilöä uhkaava henkilö pyytää heittämään. Volttia ei suositella heitettäväksi sisätiloissa, sillä se saattaa aiheuttaa suurta tuhoa osuessaan sisätiloissa olevaan irtaimistoon, kuten kodinkoneisiin, leikkikaluihin, elektronisiin laitteisiin tai toisiin ihmisiin. Voltteja on monenlaisia, eikä niitä juurikaan voi erottaa tavallisista arkipäiväisistä esineistä. Voltin aiheuttamat vahingot ulottuvat pikku tahroista Teksasin osavaltion kokoisen alueen irtaantumiseen sitä ympäröivästä maankuoren laatasta ja uppoamiseen maan sisään muuttuen lähes kokonaan laavaksi ja tuhoten siten kokonaisia eliöyhteisöjä alueelta[1].
Volttien esiintuominen taistelukentälle saattaa tuoda esiin jännitettä taistelijoiden välille. Tällöin voltit aiheuttavat usein tahtomattaan Norriksen vastayhtälön, jossa jännite ei tuota voltteja, vaan voltit tuottavat jännitteen. Päivänselvää, eikö?
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käyttö & vaikutukset
Voltteja voidaan käyttää taistellessa mitä monituisimpiin tarkoituksiin aina vihollisen hämäämisestä planeetan posauttamiseen - tai molempiin. Voltti voi olla yhtä aikaa koko universumin tuhoisin ase ja silti hyvin harmittoman näköinen, kuten esimerkiksi kumisaapas[2]. Voltin heittämistä kannattaa harkita tarkoin, sillä suurin osa sen aiheuttamasta tuhosta ei ole aikojen saatossa palautunut ennalleen aivan täysin. Voltti saattaa pahimmillaan aiheuttaa sen, mitä me olemme odottaneet kaikki nämä vuodet, mutta mitä ei ole vielä koskaan tapahtunut. Volttia heittäessäsi saatat myös vahingossa katkaista niskasi.
Volttia ei kannata niellä, sillä ei koskaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan elimistössäsi sen nieltyäsi. Useimmat koehenkilöt nieltyään volttia liukenivat sisältäpäin omiin mahahappoihinsa kieriskellen odotushuoneen kokolattiamatolla sotkien kaikki paikat. Voltti on tutkitusti onnistunut hävittämään tehokkaasti syöpäkasvaimia ja etäpesäkkeitä sekä parantavan sydämen lyöntitehokkuutta, mikäli sydänlihas sattuisi väsähtämään kesken elämän[3]. Voltti saattaa myöskin olla entropian esiaste.
[muokkaa] Kuvia paikoista, jotka ovat saaneet tuta voltin tuhovoiman
Budapestilainen rakennus.
Eräs etäinen tähti jostain toisesta aurinkokunnasta.
Belgialainen ravintola.
Sun vara-autos.
Suomalaista metsää.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ joitakin kaktuksia saattaa jäädä eloon, sillä nehän ovat sopeutuneet elämään kuivissa ja kuumissa olosuhteissa
- ↑ jota tosin voi myöskin käyttää melko tappavana aseena johtuen usein sen suuresta painosta
- ↑ NIIN MINKÄ?