Vilijonkka

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thumb.png
 Tämä on lupaava sivu.
Vilijonkka
Fillyjonk.jpg
Cézanne: Vilijonkka. Etsaus ja turmeleminen, 1974.
Koko nimi: Vilijaana Jonkka
Syntymäaika: 1. maaliskuuta 1900
Syntymäpaikka: Palokuntalaakso
Uskontokunta: presbyteeri
Kuolintapa: Ruttuvaarin heittämään teräaseeseen 27. marraskuuta 1970
Hiusten väri: oranssi
Saavutukset: sai Piisamirotan antamaan filosofin arvion itsestään sitä edes ehdottomatta
Miksi mainitaan
Hikipediassa:
Muumilaakson oikeuskansleri Lähde?
Pilkkanimet: "Hyi olkoon! Minua ei kuuna päivänä kutsuta sellaisilla!"
”Lapseni eivät tee patsasta siitä ilkiöstä!”
~Vilijonkka vittuilee Mörölle huonoin seurauksinselvennä

Vilijonkka (s. 1. maaliskuuta 1900 - k. 27. marraskuuta 1970, tunnetaan ei-japanilaisessa kaanonissa nimellä Vilijaana) oli Muumilaakson asukki. Hän työskenteli Muumilaakson oikeuskanslerina vuosina 1958-1966 ja tuo onkin Muumilaakson tärkeimpiä virkoja hallitsijan ohella. Hän oli suhteellisen varakas kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti. Vilijonkka ei ilmeisesti ollut muuten työelämässä, mutta hän lähti usein asioilleen sateenvarjo käsivarrella roikkuen.

Ulkonäkö ja luonne

”Kyllähän maailma nyt on aina haalean mustavalkoiselta näyttänyt, mutta että minäkin?!”

Vilijonkka oli nirppanokka ja kuuluu teräväkuonoisten heimoon, joka on yksi kuonoisten alalajeista. Laji tunnetaan taipumuksestaan ottaa haltuun hylättyjä Muumitaloja. Tutkijoiden mukaan tällainen käyttäytyminen on tyypillistä varsinkin myöhään syksyllä, tavallisesti marraskuussa. Talonvaltaus ei kuitenkaan sujunut vilijonkilta yhtä hyvin kuin tylppäkuonoiselta sukulaislajilta, joka valtaa ongelmitta käyttöönsä niin majakoita kuin teattereitakin.

Vilijonkka oli erittäin tarkka ulkonäöstään. Hänen asukokonaisuuteensa kuuluivat korkokengät, tummat sukkahousut, punainen (väri saattaa joskus vaihdella) jakkupuku sekä hattu (aina punainen), joka muistuttaa tonttulakkia. Vilijonkalla oli suorat, melko karkeat, vaaleahkot hiukset sekä muutama viiksikarva(!). Nämä kaikki vääntyvät äkillisesti kiehkuralle hetkeä ennen kuin Vilijonkka pyörtyi (tätä tapahtuu esimerkiksi vampyyrien läheisyydessä).

Nirppanokkaisena ja koppavana tunnettu Vilijonkka oli äärimmäisen nirppanokkainen ja koppava. Hän oli siisteysintoilija tai oikeastaan perfektionisti. Hän myös ylisuojeli kolmea jälkeläistään (s. 1931, 1937 ja 1942) ja kielsi näitä muun muassa leikkimästä. Vilijonkka oli erittäin itsetietoinen ja pimahti pienimmästäkin herjauksesta (tai jos joku tuo vampyyreja ja/tai Mörön hänen taloonsa ilman lupaa). Hän ja Niiskuneiti eivät edelleenkään ole puheväleissä, koska Niiskuneiti luuli aivotärähdyksensä vuoksi Vilijonkkaa köyhäksi ja tarjosi tälle ilmaista keittoa.

Lapset

Vilijonkan kolme lasta (anonyymejä; lyhyt, vähän pidempi ja pisin) ovat äitinsä ankaran kurin vuoksi sulkeutuneita. Enimmäkseen he lukevat kirjoja ja sivistävät itseään Vilijonkan talon etupihalla, korkean puisen aidan suojissa. Lapset eivät yleensä pidä hauskaa tai leiki, sillä he eivät osaa. Lapset kävivät koulua, mutta sulkeutuneisuutensa takia he olivat aina väkivallan kohteena. Tämä oli perimmäinen syy siihen, miksi he joutuivat muuttamaan toiseen kaupunkiin, jossa kaikki ovat jotain saatanan hattarafantasiaoptimisteja.

Vilijonkan lasten biologista isää ei tunneta. Villit veikkaukset Hemulista Tuutikkiin kiertelevät Muumilaakson syrjäkapakoissa, mutta totuus jäänee hämärän peittoon. Hemuli voisi kuitenkin olla osuva vaihtoehto: kaksi lapsista kun ovat poikia jotka pukeutuvat sukupuolestaan huolimatta mekkoon. Selvää transuainesta siis. Vilijonkka ei itse halua kommentoida asiaa millään muotoa. Varmaan. Emme uskaltaneet pyytää haastatteluun.

Elämää

Vilijonkka pakenee.jpg

Vilijonkka tapasi muumit ensi kerran vuonna 1952, jolloin häneltä putosi vaatteet päältä ja kauhuissaan hyppäsi mereen ja ajelehti pois aaltojen mukana. Vilijonkalla oli myös pörrötukkainen hyvin nenäkäs ystävätär Louska (s.1897, k.1999), joka rakasti kalastusta ja kahvikutsuja kofeiiniriipuvaisuuden takia. Louska muutti nimensä Kapsuksi vuonna 1956 ja takaisin Louskaksi vuonna 1968.

Vuonna 1957 Vilijonkka lähti talvea pakoon Muumitaloon, jossa sattumalta Muumipeikko ja Pikku Myy olivat heränneet kesken talviunten. Muuten Vilijonkka olisi kuollut ulos kylmyyteen. Yksi talvipaon syy oli ollut, että Kampsu oli piruillut Vilijonkalle, ettei ollut valmistautunut talveen. Vilijonkka suuttui ja häipyi Muumeille yhdessä Surkun ja parin muun kanssa.

Vilijonkasta tuli Muumilaakson oikeuskansleri vuonna 1958, kun entinen oikeuskansleri Talonpeikko jäi eläkkeelle yli 40-vuotisen hallintokautensa jälkeen. Vilijonkka voitti tiukassa äänestyksessä vastaehdokkaansa, ennakkosuosikin Muumipapan vain kuudella äänellä. Vilijonkka piti oikeuskanslerina poikkeuksellisen tiukkaa linjaa ja rikollisuuden torjuntaa tiukennettiin Vilijonkan aikana. Vilijonkka syrjäytettiin oikeuskanslerin paikalta vuonna 1966 hänen yllättäen paljastuneiden (mahdollisesti keksittyjen) mafiayhteyksiensä takia ja Houska valittiin yksimielisesti uudeksi oikeuskansleriksi. Yksi oikeuskansleriajan dramaattisimmista tapahtumista tapahtui vuonna 1962, kun Kampsu kävi Vilijonkan luona kylässä ja ennusti suurta onnettomuutta. Kun Kampsu lähti, Vilijonkka jäi taloonsa pelon vallassa pelkäämään onnettomuuden tuloa ja pian Muumilaaksoon iski hirveä pyörremyrsky, joka tuhosi Vilijonkan (kauniin) talon.

Hirveä kuolema

Vilijonkka kuoli marraskuussa 1970. Hän tuli Muumitaloon, jossa ei ollut ketään kotona. Pian sinne tuli myös Homssu Tuhto, Mymmeli, Hemuli ja Nuuskamuikkunen. Ainiin! Ja tietysti vanha höpsö Ruttuvaari. Ystävykset valloittivat Muumitalon ja alkoivat oleilemaan siellä. He asuivat siellä pitkään ja elivät siellä epämääräistä elämää ja monet pitivätkin heitä hieman epämääräisenä porukkana. He sotkivat paikkoja ja pitivät eräänä iltana bileet. Eräänä päivänä ennen muumien saapumista vanha huonomuistinen Ruttuvaari riehui muiden ympärillä. Sitten hän heitti kävelykeppinsä ja sen jälkeen ison teräaseen, joka osui suoraan Vilijonkan vatsaan. Se tuli ulos selän puolelta, ja Vilijonkka tiesi loppunsa koittaneen. Muut ryntäsivät ympärille auttamaan, mutta tarkentamaton ja narratologisesti ala-arvoinen teräase oli tiukassa. Hämillään he rupesivat nakuttamaan sitä toisesta päästä vasaralla, tuloksetta. Stoalaisesti kuolemaan suhtautuva Vilijonkka oli viimeiset hetkensä varsin epästoalaisen aggression vallassa. Ettekö te saatanan naattikorvat kuule. Iskekää tänne... päähän... huudon suuntaan... kiväärini... aaahh... käsilaukku, hän sopersi, vaan sekin hukkui Hemulin maanis-depressiivisen oloisen Voiiii kauhistuksen alle. Vilijonkka kuoli kolmen päivän kuluttua verenhukkaan. Hänen viimeisiksi sanoikseen jäivät Ettekö te saatanat saa henkeä pois? Vilijonkalle suoritettiin ns. taivashautaus Yksinäisille vuorille, ja muumit luulevat tänäkin päivänä tiukkapipon vain saaneen lopulta tarpeekseen laakson eetoksesta.

Figurer i Mumindalen
Filifjonkan - Hattifnattarna - Hemulen - Häxan - Lilla My - Muminmamman - Muminpappan - Mumintrollet - Mymlan - Mårran - Polismästaren - Sniff - Snus - Snusmumriken - Snorkfröken - Stinky - Tofslan och Vifslan - Too-ticki - Ynk