Vieraissa käyminen
| ” | En kun tutuissa. |
” |
| ~anonyymi | ||
| ” | Kun eräänä iltapäivänä tulin hieman tavanomaista aikaisemmin työstä, löysin vaimoni kotoa nukkumasta. Kuulin makuuhuoneesta kuitenkin ylimääräistä hengittämisen ääntä, ja tämän lähteeksi huomasin vaatekaapin. Kun avasin sen oven, kaapissa oli alaston mies. Oli toki ihan ymmärrettävää, että hän oli vaatekaapissa. Hän oli selvästi vain hakemassa sieltä vaatteita siveytensä peitoksi. Hänen syynsä olla kaapissa olivat siis aivan viattomia ja motiivinsa ymmärrettäviä. Tämä oli hyvä asia, sillä ollakseni rehellinen, olin aluksi aivan varma, että hän oli joku häntäheikki, joka olisi käynyt "yöjalassa". Nyt sen sijaan on ihan mahdollista että kyseinen herrasmies oli vain eksynyt asuinpaikastaan Narniasta. Olipa *helpotus*. Kyllä tälle sekaannukselle sitten vaimon ja miehen kanssa naurettiin. |
” |
| ~NPOV esittelee legendaarista päättelykykyään. | ||
Vieraissa käyminen on naisten kohdalla ilmiö, jossa käydään hakemassa piristystä väljähtyneeseen elämäntilanteeseen, jossa tasainen harmaa arki on tukahduttanut naisen emansipaation ja muuttanut hänet joksikin orjalliseksi suoritteiden tekijäksi. Miesten kohdalla kyseessä on sen sijaan sitoutumiskyvyttömyydestä johtuvaa, itsekästä ja saastaista geenien levittämistä, joka johtuu siitä että mies ei osaa ajatella kuin kalullaan.
Vieraissa käyminen eroa vieraisilla käymisestä vain vähän, suurimpana erona on se, onko vieras samaa vai eri sukupuolta, sekä siinä ostetaanko sen jälkeen kukkia tai suklaata juridiselle aviopuolisolle lahjaksi vai ei. Jos et osta kukkia, vaikka et olisi jäänyt kiinnikään, kyseessä ei selvästi ole vieraissa käyminen.
Suurin vieraissa käymisen ristiriita on siinä, että sitä harrastetaan usein nimenomaan tuttujen ihmisten kanssa. Milloin vaimon sisar tai ystävä, milloin miehen serkku tai työkaveri. Vieraissa käymistä ei yleensä sen sijaan harrasteta tuikituntemattomien kanssa.