Vetehinen
Hikipedia
Vetehiset ovat tunnettuja laiskuudestaan. Niillä ei ole juuri muita erikoiskykyjä kuin nukahtaminen yhtäkkiä mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Kun ne käyttävät tätä "kykyään", ne voivat viettää päiväkausia samassa asennossa kuorsaten, täysin häiriintymättä ympäristöstään. Ihme onkin ettei tämä rotu ole jo sukupuuton partaalla, vaan ovat erittäinkin levinnyt laji. Vetehisten suhtautuminen ihmiseen vaihtelee yksilöittäin. Jotkut Puistovetehiset saattavat olla niinkin kesyjä että ne tulevat syömään kädestä ja antavat jopa rapsutella itseään. On kuitenkin myös yksilöitä jotka välttelevät ihmisiä ja saattavat olla jopa agressiivisia kohdattaessa. Mitään vaaraa niistä harvemmin kuitenkaan ihmiselle koituu.
[muokkaa] Vetehisten elinalueet
Vetehiset ovat levinneet lähes joka paikkaan, mutta Japanissa vetehinen julistettiin tuhoeläimeksi 1980-luvun loppupuolella Suuren Riisikriisin aikaan ja sieltä se onkin jo lähes kokonaan tuhoutunut. Muualla maailmassa se kuitenkin menestyy hyvin ja suomestakin voi Vetehisiä bongata, etenkin kesäisin Helsingin puistoista.
[muokkaa] Vetehisten saavutukset
Vetehisten saavutuksiin ei lukeudu paljonkaan(lue:mitään) asioita.
[muokkaa] Katso myös
| Rodut |
|---|
| Aave - Demoni - Elementaali - Enkeli - Epäkuollut - Haldia - Haltia - Hiisi - Hirviö - Hobitti - Ihminen - Jumala - Kääpiö - Leivänpaahdin - Lohikäärme - Luuranko - Majora - Maajussi - Menninkäinen - Mummo - Mutantti - Muumi - n00b - Peikko - Piru - Puliukko - Teini-ikäinen mutanttininjakilpikonna - Vetehinen - WoWittaja - Örkki |

