Veri

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Veri on spartalaisen tieteenkäsityksen mukaan ihmisestä ulosvuotavaa heikkoutta. Tämä perustui Lycurgus et al. (820 BC) tutkimusraportiin [1]. Raportti ei kuitenkaan läpäissyt Ateenan yliopiston suorittamaa vertaisarviointia, mikä oli yhtenä syynä Peloponnesolaissotaan.

Pari vuosisataa myöhemmin Jeesus julisti viinin olevan hänen vertansa. Vaikka tästä seurannut täyspäiväinen juoppous olisi selittänyt puuartesaanin perseilyt, ei Pontius Pilatus katsonut sen olevan tuomiota lievittävä seikka. Jeesuksen ristiinnaulitsemisen yhteydessä kerätty vuosikertaviini kuuluu maailman kalliimpiin viinilajeihin.

Veri on myös vampyyrien ja iilimatojen perinneruokaa. Sitä nautitaan suoraan suonesta tai tarjoiteluna esimerkiksi pusseista. Lapsille suunnattuja tuotteita ovat esimerkiksi tampoonitikkarit.

Viitteet[muokkaa]

  1. Tutkimuksesa miehistä vuodatettiin verta ulos kolmenkymmenen auringonnousun periodeissa. Päädyttiin johtopäätökseen, missä todettiin naisten kuukautisten aiheuttavat sukupuolten välinen erillaisuus
Typing monkey.jpg Kuten sinäkin, tämä artikkeli on vajaa.
Laajentamalla artikkelia pystyt kasvattamaan sen älykkyysosamäärää
.