Venäläiset

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hilpeä venäläinen. Vaaraton, joskin voi laulaa Kalinkaa häiritsevän kovaa.

Venäläiset (Homo russus alcoholicus, aiemmin Homo sovieticus) ovat Mordorissa idässä pesivää porukkaa. Olet saattanut nähdä heitä. Heillä on yleensä suuri karvalakki ja parta (paitsi naisilla. Toisinaan myös heillä). Nuoret venäläisurokset tunnistaa paitsi taipumuksesta paidattomuuteen ja arroganttiin möykkäämiseen, myös miljoonasta kilosta panssariketjuja kaulan ympärillä sekä pulipäisyydestä. Uusimpien tutkimusten mukaan 50% venäläismiehistä on pulipäitä, ja loput 50% haluaisi olla pulipäitä. Venäläiset ovat maailman ainoa rikollisjärjestö, jota ei Vihreän liiton mielestä tarvitse suvaita sen takia että heidän aivonsa ovat kehittyneet väärään paikkaan loisineesta hapsiaisesta. Tämä selittää sen miksi he kommunikoivat urahduksilla ja vääristyneillä kirjaimilla.

Oppenheimerilaista miehuusasteikkoteoriaa mukaillen venäläiset ovat aikamoisia miehiä.[1]

Elinympäristö[muokkaa]

Pääartikkeli: Venäjä

Venäläisten luonnollista elinympäristöä ovat Euroopan itäosien kolean mantereisen ilmaston alueet, mutta kuten saksalaiset, myös venäläiset ovat historiansa aikana levittäytyneet laajemmalle ja sopeutuneet erilaisiin biotooppeihin, kuten Latviaan, Liettuaan ja Keski-Aasiaan. Sopeutuminen on tavallisesti tapahtunut siten, että venäläispopulaatio alkaa muokata uutta elinympäristöä itselleen sopivaksi, esimerkiksi tasapainottamalla väestötilannetta siirtämällä uuden alueen väestön kyvykkäimmän osan harvemmin asutuille seuduille.

Käyttäytyminen[muokkaa]

Venäläisten käyttäytyminen on perinteisesti pyörinyt vodkan ympärillä. Mikäli he eivät parhaillaan juo sitä, he todennäköisesti yrittävät hankkia sitä tavalla tai toisella. Vodkan kuluttamisen aikana ja välittömästi sen jälkeen venäläiset tavallisimmin musisoivat samovaareillaan ja istuvat balalaikoillaan…vai oliko se toisin päin?

Yrmeä venäläinen, jonka johtoasema on pääteltävissä kulmakarvoista ja arviolta 27000 mitalista. Todella vaarallinen.

Organisaatiotaitojen saralla vain kreikkalaiset pystyvät päihittämään venäläiset. Venäläiset valmistavat maailman parhaat ja luotettavimmat autot. Venäläisten säntillinen ja täsmällinen kansanluonne on aiheuttanut sen, että Venäjällä asiat ovat paremmin kuin todennäköisesti missään ikinä. Venäläiset eivät osaa rakentaa tai käyttää öljytankkereita, ja päätyvät siksi kuljettamaan öljyä Itämerellä sellaisenaan aalloilla. Venäläisillä ei myöskään (vielä) ole siipiä, joten he liikkuvat rekoilla ja tukkivat massaesiintyminä Suomen rajan.

Vastoin etenkin Suomessa yleistä virhekäsitystä venäläiset ovat sinänsä täysin vaarattomia ja mukavia ihmisiä. Sen sijaan kaikki heidän johtajansa ovat tyypillisesti vähän perhanan vaarallisia eivätkä kovinkaan mukavia.

Venäläisten suhde saksalaisiin, suomalaisiin, virolaisiin ja ylipäänsä kaikkiin muihin kansoihin on jokseenkin ongelmallinen.

Venäläinen kansanluonne on syvästi taiteellinen, mutta tarvitsee toimiakseen runsaasti alkoholia, kuten Fjodor Dostojevski ja Pjotr Tšaikovski osoittavat. Se on myös altis henkisille epidemioille. Viimeisin kommunismi-A-virus taltutettiin 1990-luvun alussa, mutta paraneminen ei ole edennyt aivan odotusten mukaisesti.

Venäläisille tyypillinen työtapa on ryssiminen (ven. tuhta), joka merkitsee kaiken tekemisen mahdollisimman tehottomasti, haaskaten, huonosti ja laaduttomasti.


Matkustaminen muualle[muokkaa]

Venäläiset lomailevat harvoin asuinmaansa ulkopuolella, elleivät he matkusta käymään Venäjällä hakemassa halvempaa vodkaa. Jos kumminkin satut törmäämään venäläiseen jossain lomakohteessa, hän on luultavasti erittäin ystävällinen ja avulias.

Venäläiset pitävät jonottamisesta, ja luovuttavan usein oman paikkansa muiden käyttöön. Venäläisten asenne muissa maissa on siis hyvin nöyrä ja myötäilevä. He karttavat ruuan hamstraamista hotellien noutopöydistä. Oikea venäläinen ei harkitsisi hetkeäkään, että ottaisiko buffetista ruokaa mukaan, jottei heidän tarvitsisi käyttää omia rahojaan paikallisiin kauppoihin. Rahojaan he muutenkin ilomielin lahjoittavat kaikille, jotka näyttävät edes hieman surullisilta, tai varsinkin, jos ulospäin huomaa ettei joku ole saanut vodkaa viikkoihin ja riutuu.

Venäläisten haju[muokkaa]

Jos haluat tietää, miltä venäläiset haisevat, toimi seuraavasti:

  1. mene Venäjälle tai
  2. älä koskaan peseydy, polta paljon mahorkkaa, juo vodkaa tai jotain väkevämpää, jos löydät. Ammuskele AK-47:lla siten, että ruudin haju jää varmasti sinuun. Älä pese vaatteitasi. Mene Tšernobyliin lomalle.

Mukavia venäläisiä[muokkaa]

Vaarallisia venäläisiä[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. "Jokainen, jonka virheiden korjaamiseen kuluu kymmenen vuotta, on aikamoinen mies."

Katso myös[muokkaa]