Vedenpaisumus

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Hanat auki!”
~Jumala

Vedenpaisumus on Raamatussa käytetty termi tapahtumasta, joka seurasi, kun Jumala sai päähänsä väsätä itselleen kylpyammeen. Joidenkin syyllisyyttä potevien lähteiden mukaan vedenpaisumus oli Jumalan rangaistus tuhmille ihmisille, mutta tämän tyyppiset väitteet ovat (yli)luonnollisesti täyttä potaskaa. Vedenpaisumus ei varsinaisesti tarkoita sitä, että vesi jollain tapaa paisuisi Lähde?, vaan vedenpaisumuksen aikana Maa täyttyi vedestä.

Hukkukaa vahingossa[muokkaa]

Suunnitellessaan vedenpaisumusta Jumala oli umpihumalassa, eikä häntä suuremmin kiinnostanut, minkä hinnan elämä maapallolla joutuisi siitä maksamaan. Sen sijaan hän pelkäsi aikansa käyvän tylsäksi hänen lojuessaan uudessa ammeessaan. Siksipä Jumala komensikin uskollisen luottomiehensä Nooan rakentamaan hänelle vesilelun, joka tuottaisi hupia lotratessa. Nooa oli pitkän elämänsä aikana oppinut toimimaan mielipuolisen despootin lempeän ja armollisen Herransa mielioikkujen vähäisten pyyntöjen mukaan. Niin hän alkoi rakentaa Jumalan ohjeiden mukaan valtavaa kumiankkaa, mutta koska ohjeet oli sammallettu päin helvettiä, oli lopputuloksena eräänlainen huvipursi, jota sittemmin alettiin kutsua Arkiksi. Nooa lastasi tähän purteen muka parin kaikkia maailman eläimiä sekä muutamia ihmisiä, jotka hän valitsi pärstäkertoimen ja suhteiden perusteella.

Vetinen maailma[muokkaa]

Arkin valmistuttua Jumala väänsi sprinklerit päälle, ja pian Maa peittyi veteen. Tämän seurauksena lähes kaikki olennot planeetalla kokivat hukkumiskuoleman. Arkissa olleiden lisäksi vedenpaisumuksesta selvisivät hengissä vain ne pari miljoonaa selällään kellunutta pullukkaa, jotka sittemmin rantautuivat Amerikkaan. Kun vesi oli laskettu, huomasi Jumala, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuutta mahtua typerään ammeeseensa. Pitkän pähkäilyn jälkeen hän päätti kastaa vedessä pikkuvarpaansa. Tämän yrityksen johdosta valtaosa vedestä imeytyi hetkessä Jumalan varpaan ja varpaankynnen väliseen jalkasieneen. Sinne joutui myös Nooan arkki, josta tuli niin sanotusti piikki Jumalan lihassa. Uikuttaen Jumala aneli Nooa purjehtimaan paattinsa muualle, mihin Nooa suostuikin, mutta vain jos Jumala ei enää koskaan hukuttaisi maailmaa ja tarjoaisi hänelle kaljan. Jumala myöntyi näihin vaatimuksiin, ja asettipa vielä taivaalle merkiksi sateenkaaren, jonka ilmestyminen kielii siitä, että Taivaassa on alkanut Happy Hour.

Katso myös[muokkaa]