Vasenkätisyys
Vasenkätisyys on jo syntymässä tai varhaislapsuudessa havaittava kehityshäiriö, jonka seurauksesta lapsi kehittyy valtaväestöstä poiketen oikeakätisestä vasenkätiseksi.
Vasenkätisyyden on todettu vaikuttavan negatiivisesti älykkyysosamäärään, joten vasenkätiset kasvavat usein normaalia keskivertosuomalaista tyhmemmiksi. Vasenkätisyys on yleinen vamma;
siitä kärsii liki kymmenen prosenttia ihmisistä. Vasenkätisten on haastavaa selviytyä nyky-yhteiskunnassa oikean käden askareista yhtä hyvin kuin oikeakätisten. Siksi vasenkätiset tarvitsevatkin runsaasti vertaistukea ja apua elämässään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kuinka se syntyy?
Suomalainen tutkija Juha Laurén on havainnut kromosomissa 2 sijaitsevan autosomaalisen LRRTM1-geenin muunnelman altistavan vasenkätisyydelle. On todistettu, että säteily ja alkoholi voivat aiheuttaa muutoksia perimässä. Raskaana oleva nainen voikin siis yrittää välttää sikiön kehossa tapahtuvia kyseisiä geenimuunnelmia vuoraamalla itsensä päästä alaspäin foliolla koko raskauden ajaksi, välttämällä kovia biletyksiä vettä väkevämmän kera, säilyttämällä kännykkää otsaan teipattuna housun taskujen sijasta tai kammoksumalla mikroaaltouuneja aivan hysteerisesti. Voi kuitenkin olla, että raskaana oleva nainen ei saa yhtä helposti kaipaamaansa hyväksyntää näillä keinoin.
[muokkaa] Oireet
Vasenkätisyyden oireita ovat jo edellämainitun vähäisen älykkyysosamäärän lisäksi mm. oppimis- ja hahmottamishäiriöt sekä änkytys. Muuntuneen LRRTM1-geenin takia vasenkätisellä on kaksinkertainen riski sairastua alkoholismiin. Vasenkätiset ovat usein luonteeltaan kapinallisia ja kykenemättömiä sopeutumaan. Vasenkätiset ovat myös usein kykenemättömiä sosiaaliseen kanssakäymiseen, mikä tekee heistä vainoharhaisia ummikkoja, joista kehittyy hulluja, jotka voivat saada mitä merkillisimpiä päähänpistoja. Artikkelin lopussa lista vasenkätisistä, jotka ovat tunnettuja historiassa näistä päähänpistoistaan.
[muokkaa] Vasenkätisyys Suomessa
Suomessa vasenkätiset ollaan perinteisesti otettu vastaan yhtä vihamielisesti kuin N'Ubuntut, romanit, lappalaiset tai lestadiolaiset. Erityisen vihamielisiä vasenkätisiä kohtaan ovat olleet Arabian keramiikkatehdas ja nyt jo edesmennyt Tove Jansson. Myös opetusministeriö on takavuosina järjestelmällisesti kyykyttänyt vasenkätisiä yrittämällä käännyttää näitä oikeakätisiksi tuloksetta. Nykyisin koulutuslaitoksissa harjoitetaan vasenkätisiä vastaan lähinnä passiivista vastarintaa, mikä näkyy vasenkätisille suunnattujen askarteluvälineiden mm. saksien puutteena.
[muokkaa] Vasenkätisyys maailmalla
Vasenkätisyyttä esiintyy koko maailmassa. Vasenkätiset toimivat usein vasemmistopuolueissa, sillä pienen älykkyysosamääränsä vuoksi nämä luulevat vasemmiston ajavan juuri vasenkätisten etuja. Vasenkätisten suuri osuus näissä puolueissa näkyy usein huonoina päätöksinä, esimerkkinä tälläisestä puolueesta mainittakoon SDP. Vaikka ns. vasureita on kohdeltu toisinaan hyvinkin kylmästi, on myös ollut ja on yhä edelleenkin sellaisia valtioita missä vasureilla on toisia paremmat oltavat. Näissä valtioissa noudatettiin/noudatetaan "vasurien ylivallaksi" kutsuttua politiikkaa, toisin sanoen kyseisen politiikan kannattajat ovat äärivasureita. Tälläisiä valtioita ovat muun muassa
- Entinen Neuvostoliitto. Kaatui vuoden 1991 vallankumouksen jälkeen.
- Kiina
- Kuuba
- Vietnam
- Laos
- DDR. Kaatui vuonna 1990 länsisaksalaisten rynnätessä itään.
Myös Suomessa yritettiin muodostaa "vasurivaltiota" vuonna 1918. Yritys kuitenkin epäonnistui ja vasureiden yritys tehdä Suomesta "vapaata" meni puihin.
[muokkaa] Kuuluisia vasenkätisiä