Vasemmistonuoret

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vasemmistonuoret ovat omien sanojensa mukaan "poliittinen punavihreä kansalaisjärjestö, jonka kannattamiin aatteisiin kuuluvat tasa-arvo, demokratia, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus". Vasemmistonuoret toimivat kaduilla (katuterroristit) ja kabineteissa (broilerit).

He luulevat olevansa parempia ihmisiä ja tietävän kaikesta kaiken, aivan kuten kaikkien muidenkin puolueiden nuorisojärjestöt. Vasemmistonuoret pitävät suurta mekkalaa kaikissa mielenosoituksissa yleensä valtiota vastaan. Innokkaimmat Vasemmistonuoret moralisoivat lihansyöntiäsi torien laidoilla olevista pienistä kojuista käsin. Jokamiehen oikeus/velvollisuus on kaataa kyseinen koju aina nähdessä. Tapoihin kuuluu myös etsiä virheitä valtion elinten (esim. maksan) toiminnasta. Useimmiten asialliseen keskusteluun näiden kanssa ei pääse millään, ja onnistuessaankin sekin kuulostaa lähinnä hippien ininältä. Vasemmistonuoret ovat siis toimintatavoiltaan erittäin lähellä kaikkia muita nuoria vallanhaluisia poliitikon alkuja. On hienoinen ihme, etteivät nämä jo ymmärrä yhdistyä lääketeollisuuden kanssa.

Yhdistyminen on kuitenkin mahdotonta, sillä Vasemmistonuoret, kuten muukin vasemmisto, lisääntyy jakaantumalla. Vasemmistonuorissa jakolinjoja on lähinnä aiheuttanut se, pelataanko pesäpalloa vai salibandya. Tällä hetkellä järjestön enemmistö on "pihkalaisilla" linjoilla, ja pesistä pelataan aktiivisesti ainakin Helsingissä ja Tampereella.

Vasemmistonuorten jäsenen tunnistaa rastoista, hienhajusta, kainalokarvoista, hippivaatteista ja jatkuvasta moralisoinnista lihansyöntiäsi, kuluttamistasi ja elämäntapojasi kohtaan. Näistä tunnusmerkeistä poikkevia Vasemmistonuoria kutsutaan korpiseksuaaleiksi tai toiminnanjohtajaksi.

Vasemmistonuori on siitä harvinainen ihmistyyppi, että energiansäästölampun vaihtamiseen tarvitaan heitä vain yksi: vasemmistonuori tarttuu kiinni lamppuun, joka ruuvautuu irti maailman pyöriessä hänen ympärillään. Tahtoessaan laittaa uuden lampun paikoilleen vasemmistonuori asettaa lampunkannan jengoille, lausahtaa kuolemattoman totuuden maailman tilasta, ja maailma alkaa pyöriä toiseen suuntaan.

Vasemmistonuorten puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2005 alkaen Nalle "Björn" Wahlroos. Hän harrastaa salibandya ja porvarihallituksen kanssa soittelua.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut