Vankila

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Moni asiakas on todennut jälkeenpäin, että erityisesti henkilökunnan organisoimat seuraleikit olivat erittäin mieleenpainuvia kokemuksia. Niiden suoma läheisyys ja turvan sekä yhteenkuuluvuuden tunne on todettu ainutlaatuiseksi ja myös runsasta medianäkyvyyttä saavuttaneeksi valtiksi.
”Mene vankilaan. Mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta.”
~Monopoli
”En halua pois vankilasta.”
~Matti Nykänen
”Ja en muuten varmana armahda!”
~Tarja Halonen
”Vankilat ovat Suomen monikulttuurisimpia yhteisöjä.”
~Mikko Puumalainen

Vankila on useissa eri maissa käytössä oleva lomahotelliketju. Vankilaan pääsee lomalle vain, jos syyllistyy johonkin rikokseen, ja oikeus tuomitsee siitä vankilaan. Nykyään tosin yhä useammat tuomitaan ehdolliseen tai yhteiskuntapalveluun, sillä vankilat ovat melkoisen täynnä. Jotkin onnekaat pääsevät tuohon arvostettuun lomahotelliin elinkautiselle, vaikka käytännössä kaikki elinkautiselle lomalle tuomitut viskataankin ulos 12 vuoden lomailun jälkeen.

Vankilasta on myös olemassa eri variaatioita kuten avovankila. Avovankilassa saa palkkaa ja saa käydä vankilan ulkopuolella töissä tai sitten työskennellä esimerkiksi vankilan keittiössä. Avovankilaan pääsee tekemällä talousrikoksen tai ryhtymällä totaalikieltäytyjäksi. Avovankilassa liikkuminen on siis hieman vapaampaa ja vierailijoita saa käydä enemmän ja vapaammin. Toisaalta palkasta, jonka saat ollessasi avovankilassa, peritään asumiskulut.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Vankilaan pääseminen

Muista, että saippualla on helppo pysäyttää suklaajuna, mikäli haluat kyytiin.

Vankilaan pääsemisessa on tietenkin monta mutkaa. Ensimmäinen askel vankilaan pääsemisessä on rikos. Mikäli teet liian lievän rikoksen et välttämättä pääse vankilaan, vaan joudut maksamaan sakkoja. Mikäli taas teet esim. kolmoismurhan Yhdysvalloissa, saatat saada kuolemantuomion. Rikoksen tyyppi ja tekopaikka ovat siis tärkeitä. Toinen askel vankilaan pääsemisessa on kiinnijääminen. Mitä järkeä on ryöstää pankki, jos et kuitenkaan pääse sen takia vankilaan? Muista siis kompuroida "vahingossa" tai jäädä kiinni pakoauton "käynnistysvaikeuksien" takia. Poliisit näyttelevät hyvin suurta osaa kiinnijäämisessä, joten älä uneksikaan vahingoittavasi heitä, ellet sitten hae rikoksellesi lisäpontea "pidätyksen väkivaltaisesta vastustamisesta". Viimeinen askel vankilaan hakemisessa on oikeudenkäynti. Oikeudenkäynnissä syyttäjä yrittää saada sinulle lupaa mennä vankilaan, kun taas puolustusasianajaja tekee kaikkensa pistääkseen sinut maksamaan sakkoja. Lopuksi tuomari langettaa sinulle rangaistuksen riippuen tekosi laadusta ja syyttäjästä ja puolustusasianajajastasi. Edgiksen tai Phoenix Wrightin ilmestyminen kuvaan on aina pahasta, sillä Phoenix pystyy todistamaan sinut kaikkia todisteitasi ja omaa lausuntoasi vastaan syyttömäksi, kun taas Edgis hommaa sinulle elinikäisen tuomion kidutuskammiossa. Mutta mikäli kaikki menee hyvin, saatat olla vankilassa leikkimässä suklaajunaa jo muutaman päivän kuluttua.

[muokkaa] Miksi mennä vankilaan:

Ominaisuudet saattavat vaihdella vankiloittain

[muokkaa] Miksi (muka) välttää vankilaa:

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä