Vandaali

Hikipedia

Ohjattu sivulta Vandaalit
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vandaali on julistettu idiootiksi, sillä sillä hän on todistetusti tyhmempi kuin
vasemman jalan saapas. Viimeksi mainittu valmistelee tutkimuksen johdosta kunnianluokkauskannetta.


"VAROKAA VANDAALIT, ILKEÄT JUONENNE HAUDATKAA. KUN YLLÄPITÄJÄT RATSASTAA!"

~ ylläpitäjien sananlasku

"Vuhvuh"

~ Koira

"Miau"

~ Kissa

"Asdfsadfsaf"

~ Vandaali

Vandaaliksi kutsutaan henkilöä, joka käyttäytyy vandaalin tavoin. Vandaalin käytös sisältää yleensä oikein kiroitus -virheitä, dynaamisen IP-osoitteen, tuhottomasti luppoaikaa ja tyttö-/poikaystävän puutteen. Tästä syystä esimerkiksi SINUT, hyvä lukija, voitaisiin laskea vandaaliksi, jos et ole kirjautunut sisään. Vandaali on monimerkityksinen sana, joka merkitsee esimerkiksi Wikipediassa taikka sen sisarprojektissa vaikuttavaa häirikköä. Muun muassa Levykevandaali on vandaali. Vandaalit ovat usein hieman outoja tyyppejä. Huhutaan, että myös Hikipediaa voi vandalisoida.

Vandaalin aktiviteetteja kutsutaan vandalisoinniksi tai vaikka vandalismiksi. Elisa-vandaalit ry jakaa vuosittain Vandaalin Palkinnon, jonka voitti viimeksi Sulevi Sukkamehu.

Vantaan kaupunki on saanut nimensä Korsossa asuvilta vandaaleilta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Vandalologia

Vandaalintutkimus eli vandalologian pyrkii selvittämään perimmäisiä syitä vandalismiin sekä yksittäisten suurvandaalien toiminnan perusteita ja päämääriä. Vandalologit ovat ammattilaisia kaikenlaisen vandalismin selittämisessä ja osaavat luetella kaikki vandalisminteon tyypit ja mahdollisuudet takaperin. Alapuolella oleva lista vandaalityypeistä sekä tiedot Wikipedian vandalismista ovat Oklahoman yliopiston vandalologisen tiedekunnan parhaiden vandalologien toimittamia. Wikipedian ylläpitäjistä yksikään ei ole vandalologi.

[muokkaa] Suuret tavoitteet

  • Levykevandaalin todellisen minän paljastaminen
  • Vandalismin perimmäisen syyn selvittäminen
  • Vandalismin luettelointi ja lokerointi sekä kaikenkattavan vandaaliarkiston kokoaminen
  • Vandaaleita koskevien teorioiden tarkistaminen

[muokkaa] Vandalologian näkökulmat

  1. Deletismi. Vaatii vandalologian tietojen käyttämistä vandalismin kitkemiseksi. Wikipedia on selvän deletistinen yhteisö.
  2. Konservismi. Vaatii, että vandalismi on tutkimuskohteena säilytettävä, tai ainakin on luotava tiettyjä vandaalien elinpiirejä, jotta vandalologia tieteenä säilyisi.
  3. Informatismi. Vaatii, että tutkittavaan asiaan (vandalismiin) ei kosketa, vaan sitä vain analysoidaan. Informatistit ovat harvoin ylläpitäjiä internet-julkaisuissa, kuten Wikipediassa tai Hikipediassa. Ääri-informatistit kieltäytyvät luomasta käyttäjätunnusta tai muokkaamasta sisältöä, koska se saattaisi ohjailla vandaaleja.
  4. Produktivismi. Vaatii, että vandalologisia tietoja käytetään luomaan vandalismia. Produktivismi on Wikipediassa ja useissa muissa internet-julkaisuissa kielletty suuntaus. Levykevandaali on selvä produktivisti.
  5. Adminismi. Vaatii, että vandalismia hallitaan ja ohjataan vandalologian tietotaidon avulla. Hikipedia on käytännössä suurimmaksi osaksi administinen, vaikka deletismi lienee paperilla "virallinen" suuntaus. Osa käyttäjistä on myös selvän deletistisiä.

[muokkaa] "Kolmen H:n teoria"

Kiinalainen Vandalologi Wanda Li kehitti Vantaan vandalologian tutkimuslaitoksella niinsanotun Kolmen h:n Teorian vandalismin selittämiseen. Tutkimuksessaan Li muun muassa haastatteli lukuisia entisiä ja nykyisiä vandaaleita sekä vandaalimielisiä henkilöitä. Vandalismiin ajavat tekijät ovat Lin mukaan useimmiten Hauskuus, Helppous ja Huomionkipeys (tutkijapiireissä 3H). Teoria lyhyesti kuuluu näin:

  • Hauskuus

Ihmisillä on vain yksinkertaisesti tylsää, koulussa, töissä ja kotona. Vandalisointi voi tuoda kaivattua piristystä arjen ankeuteen.

  • Helppous

Vandalisointi on helppoa. Kuka tahansa osaa luoda 100000 sukkanukkea jos vain on aikaa. Lisäksi avoimet välityspalvelimet helpottavat vandalisointia entisestään.

  • Huomionkipeys

Vandaali on usein hyvinkin lahjakas ja älykäs ihminen, mutta useimmiten sisäänpäinkääntynyt ja tuntee ettei hänen älyään ja taitojaan arvosteta. Vandalisoinnilla voi saada paljonkin huomiota, ja vaikka pääasiassa negatiivista, on se parempi kuin ei mitään.

Kolmen H:n teoriaa on arvosteltu siitä, että se yksinkertaistaa asioita, eikä se oikeastaan selitä muiden kuin ns. tavallisten käyttäjien tilapäisvandalismia. Tutkimuksen suurimpana epäkohtana pidetään sitä, ettei Levykevandaalia saatu haastatelluksi tutkimusta varten.

[muokkaa] Vandaalien tyyppejä

Kaksintaistelu eliittiylläpitäjän ja Elisavandaalin välillä. Kuten näkyy, ylläpitäjä on niskan päällä.
Kaksintaistelu eliittiylläpitäjän ja Elisavandaalin välillä. Kuten näkyy, ylläpitäjä on niskan päällä.
Tyhjentäjävandaali
Tyhjentää sivuja.
Asdf-vandaali
Luo sivuja, joiden sisältö on asdfasdfasdfasdfasdfasdfasdfasdf tai bbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbb.
Koodarivandaali
Ei vandalisoi itse, vaan koodaa vandaalibotteja.
Levykevandaali
Kyse voi olla siitä Levykevandaalista tai hänen matkijastaan. Tyypillistä on kiinnostus tietokoneisiin ja kaiken uudelleenohjaus sivulle levyke.
"Eivät he näin pientä huomaa" -vandaali
Vandaalityyppi, jolla ei ole munaa tehdä isoja pahoja, vaan kirjoittaa sivun alalaitaan vaikkapa lauseen "Ja homer on muuten homo!". Nämä käyttäjät kuvittelevat, ettei ylläpitäjä tai vastuuntuntoinen käyttäjä huomaa näin pientä muutosta ja jos huomaisikin, niin rangaistuksena olisi vain nuhtelu. Väärässäpä on. Rangaistus on vähintään muutaman vuorokauden bänni.
Hömppävandaali
Hikipedian ystävä, Wikipedian vihollinen. Luo mielikuvituksen tuotetta.
Roskaa-vandaali
Merkitsee hyviä sivuja {{roskaa}}-mallineella.
Suositeltu-vandaali
Tekee päinvastoin: Merkitsee surkeita sivuja {{suositeltu}}-mallineella.
Tosikkovandaali
Wikipedian ystävä, Hikipedian vihollinen. Copypastettaa sisältöä Wikipediasta Hikipediaan tai kirjoittaa tylsää soopaa (joka kaiken huipuksi pitää paikkansa!). Äityy joskus tuhoamaan tai merkitsemään roskaksi hömppäsivuja.
Vandaalimielinen ylläpitäjä
Harvinaista tyyppiä. Ylläpitäjä, joka osoittaa vandaalimielisyyttä.
CS/WoW/Runescape-vandaali
Vandalisoi Counter-Strikestä, World of Warcraftista tai Runescapesta kertovia sivuja. Hikipediassa yleinen.
Nimityhmäilijä
Luo nimityhmäilyitä.
Eräs hikipediaa terrorisoinut vandaali erehtyi julkaisemaan kuvan kodistaan, mistä seurasi kiukkuisen väkijoukon järjestämä lynkkaus (kuva asunnosta ennen tapahtumia).
Eräs hikipediaa terrorisoinut vandaali erehtyi julkaisemaan kuvan kodistaan, mistä seurasi kiukkuisen väkijoukon järjestämä lynkkaus (kuva asunnosta ennen tapahtumia).
Teinix/n00b
Satunnainen Hikipediassa kävijä, joka luo artikkelin, jonka sisältö on pippeli perse pillu omfg vitun peelot XD. Käyttää usein koulun tai kirjaston konetta.
Server crash -vandaali
Helpottavan olematon vandaalityyppi, mutta teoreettinen uhka. Pyrkii kaatamaan serverin, jolla sivu sijaitsee.
Ylläpitäjähuijari
Laittaa keskustelusivuille tai muualle vittumaisia kommentteja ylläpitäjän nimimerkillä. Jotkut n00bit eivät älyä jutun juonta ja alkavat yhden miehen sotaan ylläpitäjää vastaan. Seurauksena välitön bännääminen.
Hihhulivandaali
Lisää sivuille uskonnollista propagandaa tai poistaa sitä.
Peeloilija
Syyllistyy harkittuun täsmäpikkuvandalismiin ja ylläpitäjien ärsyttämiseen. Wikipediassa peeloilijat ovat vahvoilla "avointen" Voi-voi-tuota-kaveriparkaa-mutta-saakoon-vielä-yhden-mahdollisuuden -periaatteiden mukaan, mutta Hikipediassa bänniä tulee – pitempään tai lyhyempään.
Henkilökohtaisesti ottava sotija
Henkilö, joka sotii muuta maailmaa vastaan ja sanoo suorat sanat ylläpitäjille ja kunnollisille käyttäjille. Potentiaalinen vandaaliliigan johtaja. Pyrkii esim. tuhoamaan suositeltuja sivuja tai ylläpitäjien käyttäjäsivuja.
Anti-Commons-vandaali
Uusi vandaalityyppi, joka toistuvista pyynnöistä huolimatta haluaa tallentaa tiedostonsa Commonssin sijaan johonkin muuhun kohteeseen. Tekee tämän todennäköisesti tukeakseen omaa elämänkatsomustaan, joka ei tue tiedostojen jakamista. Usein nämä tallennetut kuvat ovat samaa teemaa tukevia (Esim. Neuvostoliittoa)
Elämäntapavandaali
Henkilö, jolle vandalismi on elämäntapa. Hänellä ei ole muuta huvia kuin vandalismi. Erittäin vaarallisena pidettävä henkilö. Vaati terapiaan ohjausta. Oklahoman yliopiston vandalologisen tiedekunnan mukaan täällä maan päällä tallaa nykyisin sata elämäntapavandaalia. Heistä yksi on Levykevandaali.
Vandaalintukija
Wikipediassa tämäkin on vandalismia. Henkilö joka tukee (tai jättää korjaamatta) vandalismia on vandaali. Hikipediassa asiaa ei oteta niin vakavasti.
Minävandaali
Tavallaan eräänlainen versio henkilökohtaisesti ottavasta sotijasta. Minävandaalin ajatusmaailma on seuraavanlainen: "Minä olen oikeassa, muut väärässä. Jos teoriani maailmasta ei vastaa todellisuutta, todellisuus on virheellinen". Minävandaali on kaikkien inhoama henkilö.
Monitoimivandaali
Pyrkii olemaan mahdollisimman montaa ylhäällä lueteltua tyyppiä monien sock puppettiensa turvin. Luo usein monta persoonaa. Oletettavasti skitsofeenikko.
Oikea vandaali
Germaaneita. Tykkäävät lähteä kansainvaellukselle. Usein ryöstelevät Galliaa. Heidän lempilomanviettokohteensa on Tunisia.

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut