Vammala
Hikipedia
”Joukossa on selviäkin Lähde?”
Vammala(Fuck-mala, engl.)(Inva-by, ruots.) on Sata-Hämeen ruotsinsuomalainen keskus ja vaikutin. Paikkakunta on alun perin tunnettu Invaliditet-nimisenä, mutta Nuorsuomalaisen puolueen valtaannousu paikkakunnalla aikaansai välittömästi nimenmuutoksen suomenkieliseksi. Mihail "Gorbatsov" Africolan aikoina puhuttelunimenä oli yleisesti Tyrvää, joka on kenties idioottimaisin kaikista Suomen paikannimistä. Vähitellen joku fiksumpi – ehkä paikkakunnalla vaikuttanut Akseli Gallen-Kallela, ehkä ei – keksi, että muka parempi suomennos olisi Vammala, mikä sittemmin kaikenlaisten sisäisten kähinöiden ja selkäänpuukotusten jälkeen otettiin yleisesti käyttöön.
Olipa kerran poika, joka syyllistyi Varkauteen. Sitten häntä vihmottiin Pieksämäilleen niin kovaa, että hän joutui muuttamaan Vammalaan. Kaikki Suomen uusia kaupunkeja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Hitaat hämäläiset
Vammala on alkulimaista aluetta, mikä tarkoittaa agrologisten kaivausten tuottaneen runsaasti tietoa paikkakunnan syntyvaiheista. Jääkausi kesti Vammalassa poikkeuksellisen kauan, eikä se paikallisten asukkaiden mielistä ole vieläkään poistunut. Tämä ilmenee jäätävinä katseina ja kylmästä kankeina leukaperinä. Vammalassa puhutaan laulamalla ja lauletaan puhumalla, mikä saattaa joskus tuhannen vuoden päästä tuoda menestystä Euroviisuissa. Lauluperinteitä on viritelty jo 1300-luvulta alkaen, jolloin kylään viriteltiin Pyhän Olavin kirkko. Tulen keksiminen 600 vuotta myöhemmin kävi kirkon kohtaloksi; joku ahaa-elämyksen saanut ruudinkeksijä sai sisäisen määräyksen kokeilla tulta kirkon nurkan alle ja näin syntyi yksi tilastomerkintä lisää aiheeseen "Suomen poltetut kirkot".[muokkaa] Lokomobiilejä ja muita hyödykkeitä
Vammalan vaikutus on paikallisen teollisuuden myötä levinnyt Suomen jokaiseen niemeen, notkoon ja saarelmaan. Kylällä on puuhailtu Vammas-merkkisiä tiekarhuja, joita on ammuskeltu elävien karhujen puutteessa siinä missä pahvista tehtyjä huuhkajankuviakin. Vammalassa on myöskin peiliteollisuutta ja styroksista valmistettuja sisustuslevyjä, jotka voi paremman puutteessa maalata. Vammalan agraarisuus on käsite sinänsä. Laajat plantaasit levittäytyvät kirkonseudun taajaman ympärille ja orjatyövoiman käyttö on täällä sallittua. Tämä on mahdollista siksi, koska Vammalalle on myönnetty autonomia eli sisäinen itsenäisyys. Valtiovalta voi päättää Vammalan kohdalla oikeastaan vain sodasta ja rauhasta.
Vammala on omavarainen elintarvikkeiden ja alkoholin suhteen; molempia tuotetaan pitäjässä yli oman tarpeen, mikä varsinkin alkoholin kohdalla on usein hämmennystä herättävä piirre sikäli, että se ylipäänsä riittää.
[muokkaa] Naapurille ei jätetä
Vammalassa tunnetaan syvää huolta ulkomaailmasta pitäjään kohdistuvista uhkatekijöistä. Sellaisia ovat esimerkiksi Tampereen kaupungista (tiedättekö paikan?) johdetulle alueosuuskaupalle myönnettävä rakennuslupa, muualta muuttaneet menestyjät ja siltä varalta naapurit, että heidän pihassaan varsinkin kesäisin ruoho olisi vihreämpää. Vammalan aerobic-ryhmässä harjoitellaan jatkuvasti selkäänpuukottamisen taitoja ja sullemulle-supattelua siinä tarkoituksessa, että joku saataisiin ihan oikeasti kärsimään. Tämä tuottaa usein tulosta ja mielihyvää prosessin käyntiinpanijoille. Vammalassa suorastaan kilpaillaan tässä lajissa, ja menestyneintä selkäänpukottajaa puukottavat kaikki yhdessä takaisin.
[muokkaa] Suomen idioottimaisimmat paikannimet
Vammalan henkisestä köyhyydestä kertonee parhaiten seutukunnan paikannimistö, jonka ääliömäisyys lyö ällikällä tavantakaa seudulle valitettavasti erehtyvän satunnaisen matkailijan.
- Heinoo
- Hoppu
- Iisa
- Illo