Vakoilu

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vakoilun riskit ovat merkittäviä etenkin sodan aikana. Toisen maailmansodan aikaisessa julisteessa arjalaiset varovat sitä, että keksitty maailman hauskin vitsi, tappavan hauska vitsi, leviäisi rajan yli ja plagioiduksi Charlie Chaplinin komediaohjelmistoihin.

Vakoilu on toimintaa jota on kaikkialla. Vakoilijoita piileskelee mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Vakoilijat keräävät salaisuuksia eli juoruja jotka kaikki tietävät muutoinkin. Vakoilijat seuraavat muiden ihmisten tekemisiä ja keräävät tietoja. Näillä tiedoilla on syvä arvo. Salaisuudet voivat vaikuttaa maiden kohtaloihin.

Vakoilijoita on internetissä ja kaduilla myös rauhan aikana. Sillä moni maa puolustaa rauhaa valmistautumalla sotaan. Sen vuoksi interenttiä seurataan. Ihmiset voivat salakuunnella puheita tai jopa ajatuksia. Erityisen rakkaita ovat toisten keksimät vitsit. Siksi moni hikipediassa oleva vitsi on proaktiivisesti kerätty etukäteen. Hikipediaan kirjoittajia on vakoiltu ja heidän keksimänsä vitsit on vuodettu maailmalle jo ennen kuin hikipedian kirjoittajat itse ovat ehtineet kirjoittaa niitä mihinkään. Siksi näyttää että hikipedia olisi vakoilijoiden pesäke. Mutta tosiasiassa tämä vain todistaa että hikipedia on vakoilun kohteena.

Kuulitko sinäkin rapinaa selkäsi takaa? Siellä joku vakoilee juuri sinun ainutlaatuisia vitsejäsi, lataa ne internettiin ja päivittää niihin ajankohdan useita vuosia aiemmaksi. Juuri nyt!