Väkivalta
Hikipedia
Väkivallalla tarkoitetaan voimankäyttöä, josta aiheutuu kohteelle (ihminen tai eläin) vahinkoa. Yleisesti on opittu käyttämään väkivalta-sanaa tarkoittamaan fyysistä vallankäyttöä. Tämä saattaa olla harhaanjohtavaa, sillä väkivaltaa voi myös esiintyä henkisessä sekä rakenteellisessa muodossa. Henkinen väkivalta tehoaa yleensä naisiin ja tyttöihin, kun taas miessukupuoli tarvitsee fyysisempää kontaktia tajutakseen asioita taikka vaihtoehtoisesti oman pienen paikkansa maailmassa. Rakenteellinen väkivalta kohdistetaan suurempaan kokonaisuuteen esim. intiaanit, juutalaiset ja ruotsalaiset.
Yleisesti oletetaan väkivallan olevan ratkaisu kaikkeen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Väkivalta aggressioiden purkajana
Väkivaltaa on totuttu yleensä pitämään aggressiivisuuden purkukeinona, jota varsinkin 1700-1800-luvuilla oli totuttu pitämään ylhäistön huvina. Varsinkin kaikki erimielisyydet hoidettiin väkivaltaa käyttämällä. Lääkärit suosittelevat viikottaista adrenaliinin purkua, jolla hävitetään mahdollinen kireys niska- ja hartialihaksista. Joissain tapauksissa kireys saattaa ilmetä purkautumisen jälkeen rystysissä, joka saattaa myöhemmin vaatia kipsihoitoa.
[muokkaa] Väkivalta ja sinä
Koko elämäsi on pelkkää väkivaltaa. Itse asiassa se todella sitä on, sillä jossain vaiheessa tulet kuitenkin kuolemaan, joko oman kätesi kautta taikka välillisesti ainakin oman kätesi kautta. Lääkäreiden mukaan sisäelimetkin käyttävät sinua vastaan väkivaltaa. Yleisin tiedossa oleva vahingollista vammaa väkivallalla aiheuttava elin on sydän. Sydämen käyttämät voimakeinot ovat yleensä hengenvaarallisia.
Paras tapa tutkijoiden mukaan kehon sisäisen väkivallan välttämiseen on useimpien ruoka- ja nautintoaineiden välttäminen.
[muokkaa] Väkivalta kulttuurissa
Väkivalta on opittu malli, eikä se ole missään kytköksissä evoluution tekemiin selviytymisstrategioihin. Väkivalta on myös tapa pitää niin sanotusti "hommat lapasessa", eli väkivallalla pidetään rajanaapureita kurissa, hommataan etuisuuksia ja vähennetään liikakansoitusta. Väkivaltaa on käytetty historiankirjojen mukaan vuodesta 603, kun Paavi Gregorius I ilmoitti suuressa viisaudessaan sen olevan Jumalan tahto.
Fyysistä väkivaltaa voidaan käyttää monessa muodossa. Varsinkin kokonaisien kansojen annihilointiin on käytössä monenlaisia aggressiivisuuden purkamiskeinoja; (kepeistä kaasuun ja ydinaseisiin.) Tätä kutsutaan rakenteelliseksi väkivallaksi.
[muokkaa] Väkivallan olomuodot
Kun fyysinen väkivalta keskittyy lähinnä väkivallan kohteen yleisilmeen muuttamiseen, käytetään henkistä väkivaltaa kohteen sisimmän rusikoimiseen. Yleistä henkinen väkivalta on kouluissa ja työpaikoilla, joissa nössöt ovatkin perustaneet omia "tukiryhmiään" selviytyäkseen tästä normaalin arjen heille niin ylitsepääsemättömästä rutiinista.
Henkisen väkivallan tuottamiskeinoja:
- Juoruilu
- Ivalliset eleet ja äänensävyt
- Sosiaalinen eristäminen
- Työn vaikeuttaminen
- Suulliset uhkailut eli ns. saamattomien ihmisten väkivalta.
[muokkaa] Rakenteellisen väkivallan ilmenemismuodot
Joita on tasan kaksi.
- Ihmisryhmän alistaminen
- Ihmisryhmän tuhoaminen

