Väinö Leskinen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rattijuoppo leima.png

Leskinen turvautui kennedymäiseen komeuteensa edistäessään poliittista uraansa.
Leskisen uran huippuhetki. Kuvan muovikassia säilytetään SDP:n päämajan alla sijaitsevassa holvissa.

Väinö Leskinen (8. maaliskuuta 19178. maaliskuuta 1972) oli demaripoliitikko ja alkoholisti, joka toimi kansanedustajana 19451948 ja 19511971 sekä yhteensä kuusi kertaa ministerinä. Leskinen teki näyttävän poliittisen uran, joka sai nousujohteisen energiansa tiukan tinkimättömästä takinkäännöstä.

Leskinen oli nuoruudessaan uimari, mutta tämä harrastus jäi taakse, kun se alkoi häiritä säännöllistä kännäämistä. Leskinen hakeutui ammattiin, jossa riski- ja kohtuusrajat roimasti ylittävä alkoholinkäyttö ei ollut este, vaan pikemminkin etu: poliitikoksi Paasikiven-Kekkosen Suomeen. Sotienjälkeisenä aikana Leskinen vaikutti ns. asevelisosialistien, antikommunististen, Aseveljien Liitossa vaikuttaneiden sosialidemokraattien verkostossa, minkä ansiosta hän päätyi Suomen politiikkaan veto-oikeutta käyttäneen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen shitlistalle.[1] Kaikkein pahinta oli, että Leskinen tuki maailman pahinta arkkifasistia, Väinö Tanneria SDP:n sisäisessä hajaannuksessa. Kun poliittinen ura etuineen alkoi tämän takia pahasti yskiä viimeistään 1950-luvun lopulla yöpakkasten pilatessa Fagerholmin mansikkasadon, tuli väistämättömäksi kehittää poliittis-periaatteellista joustavuutta. Pärjätäkseen Kekkosen ajan Suomessa Leskinen katsoi tarpeelliseksi rämpiä polvillaan Canossan-matkan Moskovaan vuonna 1966. Suoritettuaan yhtäjaksoisesti 30 minuutin ajan fellaatiota Leninin balsamoidulle ruumiille ja saatuaan "ohjeet" pääsi Leskinen takaisin Suomen sisäpolitiikan ytimen, Moskovan kommunistieliitin, suosioon. Paluumatka järjestyikin ihan eri luokan matkustusmukavuuksilla.

Heti takaisin Suomeen hankkiuduttuaan käynnisti Leskinen voimakkaan hyökkäyksen tannerilaisia vastaan. Nämä olivat väärässä ihan kaikessa, ja sanoipa Leskinen pitävänsä silmällä puheenjohtaja Rafael Paasionkin mahdollisia piilofasistisia taipumuksia. Yhdessä vaiheessa NKP:ssa kaavailtiin Leskisestä jopa Kekkosen mahdollista seuraajaa, kun tämä olisi alkoholistina mukavasti ohjailtavissa. Kekkonenkin tosin huomasi hyperaktiivisen Leskisen muovailtavan selkärangan hyödyllisyyden päästäen tämän lopulta ulkoministeriksi. Tässä virassa Leskisen merkittävin saavutus oli poliittisen historian tekeminen taxfree-muovikassilla, jonka sisällöstä on esitetty monenlaisia arvioita aina Graalin maljasta Ahti Karjalaisen dildoon.

Leskinen kunnostautui rattijuoppona vähintään kahdesti, ensimmäisellä kerralla tilanteessa, joka johti kuolonkolariin.[2] Leskiselle tuomittiin rattijuopumuksista yhteensä kymmenen kuukautta vankeutta. Jälkimmäisestä tilanteesta, jossa Leskinen kaahasi 1960 Helsingissä ilman valoja 1,9 promillen jurrissa haistattaen lisäksi paskat poliisin pysäytysmerkille,[3] saamansa viiden kuukauden vankeustuomion Leskinen sovitti rangaistustyössä Maarianhaminan lentokenttätyömaalla. Näistä ei hiiskuta sanallakaan suomenkielisen Wikipedian Leskis-artikkelissa.

Leskinen menehtyi 54. syntymäpäivänään sydänkohtaukseen lähdettyään hiihtämään krapulassa. Hän jätti jälkeensä suuren viinapullokokoelman.

Viitteet[muokkaa]

  1. Kal-nomenklatuura
  2. Ikävä kyllä Leskinen siis selvisi. Sekä hengissä että kännistä.
  3. Tämä mies toimi kahdesti sisäasiainministerinä.