Ulysses S. Grant
|
Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |
| |
| Yhdysvaltain presidentti | |
|---|---|
| vallassa | 1869–1877 |
| edeltäjä | Andrew Johnson |
| seuraaja | Rutherford B. Hayes |
| syntyi | 27. huhtikuuta 1822 Ohio |
| kuoli | 23. heinäkuuta 1885 New York |
| puolue | Yhdysvaltain republikaanit |
”Koska täältä pääsee pois?”
~Grant ei suuremmin viihtynyt Valkoisessa talossa
Ulysses Simpson Grant (1822 - 1885) oli Yhdysvaltain 18. presidentti, rauhaa rakastava sotilaskomentaja ja juoppo joka munasi munaamasta päästyään Yhdysvaltain sisällissodassa (1861 - 1865), mikä teki hänestä suositun Amerikan kansan keskuudessa, olihan hän näinollen ainoa pohjoisen komentaja, joka teki edes jotain.
Sotilasura(t)[muokkaa]
Grantin ura sotilaana koostui kahdesta osasta. Ensimmäisessä hän osallistui Meksikon-Yhdysvaltain sotaan, jossa ei saanut mitään merkittävää aikaan. Syyksi on arveltu sitä, ettei Grant tuolloin, vielä matalammilla upseeriportailla oleskellessaan, saanut riittävän suuria yksiköitä tapatettavaksi, eikä täten päässyt käyttämään myöhemmin menestykseksi osoittautunutta pään-lyönti-seinään-kunnes-viisaampi-(seinä)-antaa-periksi-taktiikkaansa. Pian sodan päätyttyä hän erosi armeijasta, koska rauhanaikana kiinnitettiin liikaa huomiota turhiin muotoseikkoihin, kuten yleiseen siisteyteen ja päihtymystilaan. Hän yritti siviilinä lukuisia töitä, kuten maanviljelystä ja kiinteistökauppaa, mutta alkoholismiaan ja hankalaa luonnettaan ryssi kaiken, johtuen lopulta hakeutumaan suojatyöpaikkaan isänsä yritykseen.
Grantin jackpot, eli sisällissota[muokkaa]
Sisällissodan syttyessä Grant totesi tilaisuuden päästä pois nolohkosta asemastaan suojatyöpaikassa isukin helmoissa ja alkoi kinuta Unionin armeijaa ottamaan itsensä mukaan sotaan. Kauan ei hänen tarvinnutkaan pyydellä, sillä kaikki vähänkään pätevät sotilasjohtajat olivat päätyneet Konfederaatiolle ja Unioni oli valmis ottamaan ihan kenet vain. Grantista tehtiinkin eversti ja näin hän pääsi toteuttamaan edellämainittua oppikirjojen ulkopuolista taktiikkaansa, joka muistutti huomattavasti kuuluisaa pyrrhoslaista sodankäyntiä. Taktiikka synnyttikin tuloksia, kun Konfederaation joukkojen johtajat poikkeuksetta antoivat taisteluissa aikuisempina ja selvempinä periksi.
Kun presidentti Abraham Lincoln oli kyllästymiseensä asti torjunut Grantin anomukset täydennyksistä, päätti Lincoln ylentää hänet kenraaliksi ja antaa hänelle prikaatin, ajatellen, ettei edes Grantin kaltainen tunari saisi sitä tuhottua. Joukkoja olikin sodan loputtua yhä jäljellä, nimittäin Grant itse sekä hänen sotilaspalvelijansa. Grant puolustautui sanomalla, että oikeastaan joukkoja oli paljon enemmän, hän kun oli sodan lopulla koko Unionin armeijan johtaja, mutta todellisuudessa ainoa syy siihen, että armeijasta oli vielä jotakin jäljellä, oli se, että suuri osa siitä ei ollut onnekseen ollut suoraan Grantin komennossa. Grant käytti joissakin yhteyksissä myös ns. JJ Lehto -selitystä, eli sanoi olleensa tapahtumien aikaan niin humalassa, ettei muistanut varmaksi, mitä oli käynyt. Tämä oli niin uskottava väite, ettei siitä ole löydetty mitään huomautettavaa.
Grantista tuli presidentti erään Andrew Johnsonin hallittua (melkein) yhden kauden. Hän jatkoi saman tien Lincolnin aloittamia hyödyttömiä ja suuruudenhulluja hankkeita, kuten esim. rannikot yhdistävää rautatietä. Kun rata sitten oli lähes valmis, huomattiin yhden kiskovaarnan puuttuvan. Asiasta nousseen metelin vuoksi Grant teetti kullasta yhden vaarnan ja vei sen henkilökohtaisesti paikan päälle, missä hän sitten itse löi ko. vaarnan paikalleen. Tuo hetki olikin Grantin merkittävin saavutus presidenttinä, sillä juuri muuta hän ei saanut aikaiseksi. Hän yritti kyllä parantaa intiaanien asemaa ja vähentää korruptiota. Seurauksena korruptio lisääntyi ja intiaanien asema heikkeni merkittävästi hänen kaudellaan.
Historian pikku ironiaa on, että hänen mukaansa nimettiin brittien tokassa rähinässä käyttämä panssarivaunu, M3 Grant.
