Ugambik

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Wikipedia-logo-en.png
Buaahhahhahhahhaa! Wikipedian niin kutsutut asiantuntijat eivät ole kirjoittaneet tästä aiheesta kerta kaikkiaan yhtään mitään!


République démocratique d’Ugambique
Ugambikin demokraattinen tasavalta
Ugambique.gif
lippu

vaakuna
LocationUgambique.png
Valtiomuoto tasavalta (de facto kleptokratia)
Presidentti
Pääministeri
Jean-Jacques Mwambala
Jean-Pierre Mwambala
Pääkaupunki Ugambique-Ville
Muita kaupunkeja Lumouwaba, Bwaputo
Pinta-ala
 – josta sisävesiä
190000 km² (sijalla 56)
3 %
Väkiluku (1988)
 – väestötiheys
 – väestönkasvu
12930000 josta
32% gm’wakuja
12% bmwateja
12% swaluluja
7% famdazeja
37 6% lmwbwbmbweja
5% zawangeja
4%bwawatuja
4%bwawatoja
loput muita (sijalla 77)
68 / km²
12 % (2005)
Viralliset kielet ranska
Pääuskonnot {{{Pääuskonnot}}}
Valuutta Ugambikin frangi, bataatti (UFG)
Elinkeinorakenne maatalous 42,008 %,
palvelut 0,001 %,
teollisuus 0,001 % BKT:sta
Itsenäisyys
 
1961
- Kansallissankari
- Kansallisurheilulaji
Eversti Jean-Guillame Mwambala
kannibalismi
Kansainvälinen
suuntanumero
+ei puhelinyhteyksiä
Motto Jii-haa!
Kansallislaulu ”Tuhotkaamme vihollisemme viimeiseen mieheen, naiseen ja lapseen, oi Ugambikin kansa!”
{{{alaviite}}}


Ugambikin demokraattinen kansantasavalta on sisämaavaltio Keski-Afrikassa. Maa tunnettiin Belgian Koillis-Kongona ennen itsenäistymistään 1961. Sisällissodan runteleman maan talous perustuu kaakaoon ja rikollisuuteen.

Historia[muokkaa]

Siirtomaa-aika[muokkaa]

Ugambikin tiheät viidakot pitivät länsimaiset tutkimusmatkailijat pitkään poissa alueelta. Ensimmäisenä alueelle ehättivät ranskalaiset lähetyssaarnaajat 1810-luvulla. Ranskalaiset lähettivät Ugambikin Mwasha–Ebola-joen soiselle suistoalueelle useita tutkimusretkikuntia 1820-luvun puoliväliin asti, mutta yrityksistä luovuttiin, kun paikalliset heimot söivät kaikki retkikunnat. Ugambikista ei viety juuri lainkaan orjia. Tämä johtuu osaksi maan syrjäisestä sijainnista ja osaksi siitä, että ugambikilaiset alkoivat itse organisoida omaa orjakauppaa lähialueillaan ja myydä omaa saalistaan eurooppalaisille.

Kolonialismi eteni Afrikassa kuitenkin vääjäämättömästi, ja 1850-luvulla belgialaiset tutkimusmatkailijat liittivät Ugambikin alueen osaksi Belgian siirtomaaimperiumia tulematta syödyiksi. Aivan ensimmäiseksi siirtomaahan tuotiin maailmanhistorian suurin yksittäinen lasti hyttysverkkoja. Muun infrastruktuurin luominen aloitettiin vasta tämän jälkeen, mikä olikin viisasta, sillä Ugambikin Aedes ugambiquii -hyttyslaji on maailman suurikokoisin ja pystyy imemään jopa desilitran verta kerralla (ks. myös luonto-osio). Belgian siirtomaahallinto ei ollut tunnettu humaaniudestaan, mikä sopi ugambikilaisille mainiosti, sillä he olivat itsekin tottuneet suorasukaiseen toimintatapaan. Tätä ilmentää perinteinen sanonta "on sitä käsiä katkottu vähemmästäkin", joka kuvaa osuvasti ugambikilaista kansanluonnetta.

Itsenäistyminen[muokkaa]

Ugambik julistautui itsenäiseksi 12. huhtikuuta 1961, kun viimeiset belgialaiset siirtomaaviranomaiset joko poistuivat maasta tai tulivat syödyiksi. Ugambikilaiset juhlivat itsenäisyyttään perinteisin menoin – he aloittivat sisällissodan. Vuoteen 1963 jatkuneen sisällissodan päätteeksi maan johtoon nousi maan rikkain mies ja hyönteiskarkotekauppias, tri Jean-Maurice Gwangulama. Gwangulama hallitsi presidenttinä itsevaltaisesti perustamansa Kansallisen yhtenäisyyden puolueen tuella. Puolue hajosi sittemmin sisäisiin riitoihin.

Mwambalan valtakausi 1966–1989[muokkaa]

Gwangulama murhattiin 1966 ja tarjoiltiin alkupaloina vallankaappauksella maan johtoon nousseen eversti Jean-Guillame Mwambalan isännöimällä Ugambikin itsenäisyyden 5-vuotisjuhlaillallisella. Jean-Guillame Mwambala oli nykyisen presidentin isoisä ja vaikutusvaltaisen Mwambalan suvun päämies. Hän oli ensimmäinen sukunsa sittemmin monista opintielle lähteneistä, mutta sissiliikkeisiin päätyneistä jäsenistä. Mwambalan hallintoa kritisoitiin ulkomailla ankarasti vaalitulosten vääristelystä. Mwambala julistikin vuonna 1977 lakkauttavansa vaalit kokonaan, jotta niiden tulosten vääristelyyn ei enää olisi tarvetta. Jean-Guillame Mwambalan aikana Ugambikissa toteutettiin monia merkittäviä uudistuksia, kuten korruptiolainsäädännön poisto, ensimmäisten desinfiointiaineiden tuominen maahan, lehdistönvapauden kriminalisointi, gashwagi-heimon kansanmurha ja maan ensimmäinen viemärin rakentaminen (presidentin virka-asuntoon).

Sisällissota 1989–1994[muokkaa]

Ugambik ajautui sisällissotaan syksyllä 1989, kun Jean-Guillame Mwambala kuoli syötyään liikaa persikkamarmeladia. Hänen poikansa Jean-Lucien Mwambala ja Jean-Jacques Mwambala eivät päässeet yksimielisyyteen perimysjärjestyksestä. Avoimeksi konfliktiksi tilanne kääntyi, kun parlamentin puhemies vaivautui lukemaan maan perustuslain ja huomasi, että presidentinvirka ei ollutkaan perinnöllinen. Hän vaati vaalien järjestämistä, minkä luonnollisena seurauksena oli hillitön anarkia ja verenvuodatus.

Jean-Guillame ja Jean-Lucien Mwambalan kannattajien välinen selkkaus laajeni ensin paikallisella tasolla, kun useat eri ryhmittymät varustivat omia sissiliikkeitään ja liittyivät taisteluihin. Pahimmissa tapauksissa jopa viisi eri ryhmittymää taisteli toisiaan vastaan samassa taistelussa. Tilannetta vain huononsi sodan laajeneminen alueelliseksi konfliktiksi, kun Sudanin, Zairen ja Burundin joukot lupasivat tukensa eri osapuolille ja johdattivat joukkonsa maahan. Lopulta taistelut laantuivat keväällä 1994, kun ulkovallat huomasivat, ettei Ugambikissa ollut mitään varastettavaa ja vetivät joukkonsa kotiin. Jean-Jacques Mwambala ilmoitti pian tämän jälkeen olevansa valmis laskemaan aseet ja tunnustamaan veljensä Jean-Lucienin presidentiksi. Historiallinen aseleposopimuksen allekirjoitustilaisuus sai kuitenkin yllätyskäänteen, kun taistelusta jo virallisesti luopunut Jean-Jacques Mwambala surmasi veljensä käsiaseella ja julistautui rosvojoukkonsa kansalliskaartin tuella Ugambikin presidentiksi.

J.-J. Mwambalan valtakausi[muokkaa]

Ugambikin ensimmäinen presidentti Jean-Maurice Gwangulama oli virassa vuodesta 1963 vuoteen 1966.

Jean-Jacques Mwambala on pyrkinyt luomaan Ugambikiin vakautta perustamillaan Kansallisen anteeksiannon ja sovittelun komissiolla sekä häikäilemättömällä salaisella poliisilla. Ugambik on ajautunut kansainväliseen eristykseen, mutta kompensoi menetyksensä laittomalla asekaupalla. Naapurimaissa elelee arviolta lähes 200 000 ugambikilaista pakolaisleireillä ja rikollisliigojen johdossa. Keski-Afrikan tasavallassa toimivan Vapaa Ugambik -liikkeen tavoitteena on kumota Mwambalan yksipuoluediktatuuri ja korvata se omalla yksipuoluediktatuurillaan.

Politiikka[muokkaa]

Ugambikin politiikka on luonteeltaan keskitettyä, tavallisesti yhdelle ihmiselle ja hänen sukulaisilleen. Nykyinen presidentti Jean-Jacques Mwambala on esitellyt Ugambikissa uuden hallintotavan, ”demokraattisen nepotismin”. Uudistuksen myötä kaikilla presidentin sukulaisilla on tasavertaiset mahdollisuudet nousta korkeaan poliittiseen virkaan ja osallistua valtion varojen käyttöön omiin tarkoituksiinsa. Ugambikissa on yksipuoluejärjestelmä. Ainoaan sallittuun Kansallinen demokratia -puolueeseen liittyviltä edellytetään syntyperäistä ugambikilaisuutta ja sukunimeä Mwambala.

Maassa toimii useita aseellisia ryhmittymiä, jotka terrorisoivat väestöä, tavallisesti keskushallinnon hiljaisella hyväksynnällä tai jopa sen vaatimuksesta. Viidakoissa liikkuu puolisotilaallisia, puolivillejä ja puoli-inhimillisiä vallankumouksellisia ryhmittymiä, jotka tähtäävät Mwambalan hallinnon syrjäyttämiseen. Kaiken kaikkiaan Ugambikin poliittista elämää tällä hetkellä pidetään rauhallisimpana vuosikymmeniin.

Juridiikka[muokkaa]

Ugambikin oikeusjärjestelmän pohjana on roomalainen oikeus, jota on täydennetty mielivallalla ja korruptiolla. Oikeusjärjestelmässä on tämän johdosta ristiriitaisuuksia. Esimerkiksi useiden paikallisten heimojen pyhänä pitämän denguepaarman tappamisesta seuraa elinkautinen vankeusrangaistus, mutta toisaalta sen purema merkitsee lähes varmaa kuolemaa. Vankilapaot ovat maassa kuitenkin niin yleisiä (88 sataa vankia kohden), että rangaistus on harvoin yhtä kova kuin itse tuomio. Maan perustuslain mukaan presidentti ja hänen sukulaisensa eivät ole vastuussa viranhoidon aikana tekemistään rikoksista. Laista syntyi julkinen debatti vuonna 2005, kun sitä uudistettiin. Uudistuksen tuloksena sana ”mahdollisesti” jätettiin pois sanamuodosta ”vastuussa mahdollisesti tekemistään rikoksista”. Ugambik luopui kuolemanrangaistuksesta jo 1978 ja korvasi sen ”elinikäisellä kidutuksella” kiillottaakseen täysin perusteetonta mainettaan ihmisoikeuksien esitaistelijana Afrikassa.

Maantiede[muokkaa]

Pääkaupunki Ugambique-Villen kuuluisa ostoskatu.

Ugambikin hallitsevat maantieteelliset piirteet ovat hetteiset ja höyryävät viidakot, hetteiset ja höyryävät suot sekä hetteiset ja ruskeat (joskus vihreät) joet. Laaja puutavarateollisuus on kuitenkin muuttanut Ugambikin maantieteellisiä piirteitä. Maan sademetsät pienenevät maailmanennätystahtia.

Luonto[muokkaa]

Ugambikin luontoa on usein kuvattu karuksi, mutta epäystävälliseksi. Maan suot ja viidakot ovat toimineet useiden maailmankuulujen epidemioiden alkulähteinä. Ugambikia pidetään mm. malarian, paiseruton, isorokon, ebolan, AIDSin, dengue-kuumeen, keltataudin ja harvinaisen rottakupan synnyinseutuna. Viimeksi mainittu tarttuu ihmiseen vain, mikäli hän on sukupuoliyhteydessä tartunnan saaneen jyrsijän kanssa. Arviolta 77 % ugambikilaisista kärsii vaivasta.

Kasvillisuus[muokkaa]

Ugambikissa on laajoja kaakaonviljelyalueita, mutta maan oma kasvillisuus on myös hyvin rikasta. Eräät maailman suurimmista lihansyöjäkasveista esiintyvät vain Ugambikin sademetsissä. Ugambikin savanni- ja kaakaoalueet ovat kuuluja torjunta-aineille resistenteistä rikkaruohoistaan, joissa yhdistyvät nokkosen ja ohdakkeen epämiellyttävimmät ominaisuudet.

Eläimistö[muokkaa]

Ugambik on kuuluisa maailman myrkyllisimpiin kuuluvasta eläinkunnastaan. Maassa on vain vähän savannialuetta, mutta suurin osa maahan kohdistuvasta turismista keskittyy idän safarikeskuksiin. Koska Ugambikin viranomaiset ovat sallineet laajamittaisen turistimetsästyksen savanneilla, on turismi kuitenkin vähenemään päin. Ugambikissa elää endeemisenä maailman suurin hyttyslaji Aedes ugambiquii. Laji on ainutlaatuinen, sillä kaikista muista hyttyslajeista poiketen sen molemmat sukupuolet imevät verta. Aedes ugambiquii voi imeä kerralla yli desilitran verta ja sen tiedetään levittävän yli tusinaa trooppista tautia. Hyttysten torjunta aloitettiin jo Belgian siirtomaahallinnon aikana. Ugambikiin on tuotettu valtavat määrät vanhoja tennisverkkoja – Aedes ugambiquii on niin suurikokoinen, ettei mahdu läpi verkkojen silmistä. Aina 1950-luvulta lähtien hyttysiä torjuttiin laajoilla DDT-ruiskutuksilla. Esimerkiksi jokisuistossa sijaitseva pääkaupunki Ugambique-Ville suihkutettiin säännöllisesti DDT:llä, mikä hävitti hyttysten lisäksi myös noin kolmanneksen väestöstä. Kaikkialla Ugambikissa tavataan myös suurta harakkahämähäkkiä, joka on saanut nimensä mustavalkoisesta värityksestään ja siitä, että se on harakan kokoinen. Myrkyllisyydestään huolimatta harakkahämähäkki on suosittua pikkupurtavaa, jota tarjoillaan Ugambikissa erityisesti kuivattuna.

Ugambikin joissa ja järvissä voi tavata niilinahvenia, mutta enimmäkseen niissä esiintyy jo kadonneeksi luultuja varsieväjuotikkaita (Hirudo terribilis). Nämä iilimadot tarraavat kiinni ihoon niin lujaa, että ne täytyy irrottaa metallityökaluilla. Eläintieteilijät kiinnostuivat valtavasti, kun miljoonia vuosia sitten sukupuuttoon kuolleeksi luultu jättiläisjuotikas löytyi eräästä Ugambikin joesta. Lajin tappavaksi osoittautunut verenhimo on kuitenkin laannuttanut tutkimusinnon.

Ugambikin matelijoista tunnetuin lienee kuristajakyy, joka on maailman ainoa myrkyllinen kuristajakäärme. Noin nelimetriseksi kasvava käärme viihtyy erinomaisesti asutuksen läheisyydessä, mikä selittää sen, miksi ugambikilaiset eivät viihdy asutuskeskuksissa.

Väestö[muokkaa]

Belgialaisen lähetyssaarnaajan viimeiset hetket.

Ugambikin yhtenäisyyttä rasittaa maan eri kansallisuuksien ja heimojen kirjo. Maassa on vaihtelevien arvioiden mukaan yli 6000 toisiaan vihaavaa etnistä ryhmää, jotka jakaantuvat vielä sisäisesti mm. uskonnon perusteella. Belgialaiset vetivät aikoinaan siirtomaansa rajat heimojen asuinsijoista piittaamatta leveyspiirien ja kolikonheiton perusteella. Raja jakaa useita heimoja kahtia Ugambikin ja sen naapurivaltioiden välillä. Tämä on ongelma erityisesti naapurivaltioille, sillä Ugambikin heimot ovat tunnettuja pahansisuisuudestaan. Ugambikissa on pohdittu rajojen uudelleenvetämistä siten, että Sudanista tehtäisiin osa Ugambikia. Sudanilaiset vastaustavat ajatusta.

Kulttuuri[muokkaa]

Ugambikin kulttuuri on rikasta ja värikästä, mutta sitä on tutkittu valitettavan vähän. Ugambikilaiset sen sijaan ovat tutkineet esimerkillisen tarkasti maahan saapuneita antropologeja ja etnografeja, mistä on osoituksena pääkaupungin kansallismuseossa oleva laaja länsimaisten luurankojen kokoelma.

Talous[muokkaa]

Ugambikin talous on kansainvälisessä vertailussa melko kehittymätön ja perustuu kaakaon ja bataatin viljelyyn sekä rikollisuuteen. Ugambik on vailla kansainvälistä tunnustusta olevan Transnistrian ohella harvoja maita, joissa enemmistö kansalaisista saa elantonsa rikollisesta toiminnasta. Erittäin suosittua on erityisesti rahanväärennys, vaikka se ei olekaan kovin tuottoisaa, koska suurin osa väärennetystä rahasta on Sudanin dinaareja, joiden arvo on karkkipaperin luokkaa. Sudanin dinaari on kuitenkin ainoa raha, jota voi väärentää uskottavasti kuulakärkikynällä ja hiilellä halvalle banaanipapyrukselle. Kidnappaus on myös suosittua paikallisten pienyrittäjien ja puolisotilaallisten ryhmittymien keskuudessa (ks. myös Turismi-osio).

Ugambikin valtio saa tuloja lähinnä ulkomaisten avustusjärjestöjen kautta. Maa on pahassa velkakierteessä, ja Maailmanpankki neuvottelee parhaillaan maan velkojen anteeksiannosta. Ugambikin nälänhädän uhreille kerättiin 1980-luvun alussa valtava avustussumma, joka toimitettiin maan katastrofihallinnolle. Kävi kuitenkin ilmi, että koko nälänhätä oli vain Ugambikin valtiovarainministeriön keksintöä, jonka avulla maalle hankittiin lisätuloja. Tosiasiassa 1980-luvun alku oli Ugambikissa historiallisen hyvinvoinnin ja vaurauden aikaa. Saatu avustussumma aiottiin käyttää maan koko tähtitieteellisen ulkomaanvelan maksuun, johon se juuri ja juuri olisikin riittänyt. Vallankaappauksella valtaan noussut väliaikainen presidentti Jean-Claude Besawanga puuttui kuitenkin tilanteeseen ja päätti käyttää koko summan hankkiakseen itselleen yksityislinnan Ranskan Rivieralta. Kun 1990-luvun alussa sisällissodan repimää Ugambikia koetteli vaikea (ja aivan oikea) nälänhätä, länsimaissa ei enää uskottu asiaan ja apua ei saapunut. Ugambikilaiset ratkaisivat ongelman perinteisellä tavalla ja alkoivat käyttää vararavinnokseen pygmejä ja katolisia pappeja. Nykyisin Ugambikin taloutta on yritetty jälleen kammeta jaloilleen, mutta ulkomaanvelka on vain kasvanut, kun nykyinen presidentti on ottanut tavakseen panna Egyptin kasinoilta hänelle kertyneet pelivelat valtion piikkiin. Ugambik on mainostanut itseään kokosivun ilmoituksilla Financial Timesissa, Time-lehdessä ja Newsweekissä otsikolla ”Ugambique: The High Tech Mertopolis of Central Africa”. Mainoksen kiusallinen kirjoitusvirhe ja häikäilemätön valheellisuus sai osakseen paljon huvittunutta huomiota, mutta ulkomaisia investointeja ei ole kuulunut. General Electric lähetti edustajansa tutustumaan maahan, mutta heidät pakkovärvättiin Keltaisen Vapauden Auringon sissiarmeijaan.

Reilun kaupan käsite on saapunut Ugambikiin vasta viime vuosina. Se tarkoittaa, että valtio ottaa reilut maastavientiverot jokaisesta kaakaolastista.

Turismi[muokkaa]

Ugambik yritti 1980-luvulla luoda itsestään Keski-Afrikan matkailukeskusta. Vuonna 1989 syttynyt sisällissota olisi karkottanut matkailijat, elleivät safarikeskusten eläinten sukupuutot ja maahantuloon vaadittavat yli 70 rokotusta olisi tehneet sitä jo aiemmin. Turismin vähentyessä Ugambikissa on jouduttu hyödyntämään kaikki maahan eksyvät saapuvat matkailijat. Viime aikoina tämä on tehty siten, että turistiryhmä siepataan ja heidän kotimaansa maksaa heistä lunnaat. Käytäntöä arvioidaan kuitenkin parhaillaan uudelleen Ugambikin matkailuministeriössä, sillä sen on havaittu vahingoittavan maan ulkosuhteita. Etenkin tapaukset, joissa on ilmennyt, että turistit oli syöty, vaikka lunnaat oli jo maksettu, ovat olleet Ugambikin maineelle erittäin harmillisia. Matkailuelinkeinoa on yritetty elvyttää viime vuosina useilla ohjelmilla, joiden tunnuslauseina ovat olleet mm. ”turisteja ei saa syödä” ja ”lapsesi hyötyvät turismista (olkoonkin, että he elävät keskimäärin 13-vuotiaiksi)”. Useimpien länsimaiden terveysviranomaiset ovat määränneet, että Ugambikista palaavan matkailijan on vietettävä kolme kuukautta karanteenissa paluunsa jälkeen. Normia ei jouduta soveltamaan usein, sillä ani harva Ugambikiin lähtenyt matkailija palaa.

Suomen ulkoministeriön tiedotuskeskus suosittelee, että Suomen kansalaiset pysyisivät mahdollisimman kaukana Ugambikista. Ugambikiin matkustamista suunnittelevia suositellaan hankkimaan kaikki mahdolliset rokotukset, pysyttelemään hotellialueella, tarkkailemaan ympäristöään ja poistumaan maasta mahdollisimman nopeasti.

Katso myös[muokkaa]