Tykkimies

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli tykkimiehestä.


Osa artikkelisarjasta
Armeija

Käsitteitä

Asevelvollisuus
Aselaji

Puolustusvoimat
Sota
Sotilaspoliisi
Syväjohtaminen
Tykkimies

Henkilöstöä
Alokas
Jääkäri
Panssarijääkäri
Aliupseerioppilas
Korpraali
Alikersantti
Tinasotilas
Kapiainen
Puolustusvoimien ylipäällikkö

Kalustoa
F/A-18 Hornet
Helikopteri
Ohjus
23 Itk 61 "Sergei"
Rynnäkkökivääri
Tankki
Ohjusvene Hamina
Miinalaiva Pohjanmaa

Vaihtoehtoja
Siviilipalvelus
Vankila

”Tyhmä saa olla, muttei tykkimies”
~alkukantaista sotilashuumoria

Tykkimies (Putkio mortarus) on suurin nykyisin elävä varusmies, joka kasvaa jopa 1,5 metriä korkeaksi. Sillä on lyhyet jalat ja kaula, se on taistelukyvytön, mutta voi juosta jopa 70 km/h lomabussin kadotessa horisonttiin. Se elää villinä Armeijassa, mutta sitä tarhataan kaikkialla maailmassa munien, lihan ja gineslappujen takia. Tykkimiesten leiritarhausta harjoitetaan Suomessakin. Tykkimiestä tavattiin käyttää nimitystä ”vemppakameli” vanhoissa Raamatun käännöksissä.

Lajeista[muokkaa]

Alalajeja:

  • Laivastontykkimies (Putkio mortarus navalis): vesillä viihtyvä alalaji, jota kutsutaan toisinaan myös nimellä tvälläri. Tunnetaan sinisestä linjastaan.
  • Rannikkotykkimies (Putkio mortarus littoralis): rantamaiden alalaji, joka viihtyy kivillä ja luolissa. Jokapäiväisiä elämänrutiineja ovat kranaattien kantaminen ja tykin putken jatkuva rassaaminen mikäli eivät ole nukkumassa.
  • Pohjoisarmeijantykkimies (Putkio mortarus mortarus): Punakaulainen (red neck), jota tavataan Armeijan pohjoisosissa.
  • Eteläarmeijantykkimies (Putkio mortarus australis): Mustakaulainen (black neck), jota tavataan Armeijan eteläosissa.
  • Somaliantykkimies (Putkio mortarus molybdophanes): Harmaakaulainen (grey neck), jota tavataan Somaliassa.
  • Masaitykkimies (Putkio mortarus massaicus): Sinikaulainen (blue neck) jota tavataan Armeijan itäosissa.
  • Arabiantykkimies (Putkio mortarus syriacus)

Villeistä lajeista on jalostettu edelleen risteyttämällä uusia lajeja kuten:

Epätavallisen hiottu soppatykkimies nainen

Ulkonäkö ja koko[muokkaa]

Tykkimies on suurin nykyisin elävä varusmies. Vastakasarmiutunut poikanen painaa n. 800–900 g. Vemppauskypsyyden se saavuttaa n. 1–2 kk ikäisenä, jolloin sen paino on n. 100 kg, mistä lihaksien osuus on n. 4–5 kg. Aikuinen tykkimies painaa 90–170 kg. Uros on naarasta kookkaampi. Täysikasvuinen tykkimies on n. 1,6–1,7 metrin pituinen.

Vaikka tykkimies onkin varusmies, se ei kykene lentämään: ruumiinpainoon verrattuna tykkimiehellä on aivan liian pienet siivet, ja sillä on aivan liian pieni rintalihas, rintalihaksen tulisi olla 500 mm:n paksuinen, jotta se pystyisi nostamaan koko painonsa ylös. Höyhenien rakenne ei myöskään sovi lentämiseen: niistä puuttuvat lentävien varusmiesten höyhenissä esiintyvät väkäset, jotka pitävät höyhenen untuvat yhdessä ja saavat aikaan höyhenen sileän pinnan.

Tykkimies pakeneekin lentämisen sijaan juoksemalla: se voi juosta jopa 70 km/h ja ylläpitää tätä vauhtia jopa puoli tuntia. Se voi ottaa jopa neljän metrin pituisia askelia juostessaan. Tykkimies on nopein kaksijalkainen eläin maapallolla. Lisäksi tykkimies puolustautuu potkimalla: se potkaisee eteenpäin ja potku voi olla hengenvaarallinen, lisäksi sillä on varpaissaan terävät kynnet.

Täysikasvuiset urokset ovat väriltään mustavalkoisia. Naaraat sekä nuoret koiraat ruskeanharmaita. Koiraan höyhenpuku on muun varusmiesmaailman tyyliin koreampi kuin naaraan: kiiltävän musta ja siipiä sekä pyrstöä koristaa lyhyet valkeat koristesulat. Jalat ja pää ovat sekä naaraalla että uroksella höyhenettömät.

Kaula on erittäin taipuva, noin metrin pituinen, josta n. 30 cm on höyhenien ja loppuosa untuvan peitossa. Päässä on isot silmät ja tuuheat silmäripset. Tykkimies on erittäin kauko- ja laajakatseinen. Sanotaan, että se voi nähdä 2–3 cm suuruisen esineen jopa 1,6 kilometrin päästä. Tykkimiehen aivot taas ovat pienemmät kuin sen silmät, sillä ne painavat n. 30–40 g.

Tykkimiehellä on lyhyet, sorkkamaiset ja vahvat jalat. Voimakkaat jalkalihakset alkavat kantapäästä, n. 60 cm maasta. Polvi sijaitsee noin metrin korkeudella maasta. Jalassa on vain kaksi varvasta, minkä takia tykkimies poikkeaa muista Ratites–sukuun kuuluvista varusmiehistä, joilla on vähintään kolme varvasta. Pidemmässä varpaassa on kestävä, terävä kynsi, jota tykkimies käyttää mm. taistelutilanteessa ja pesänkaivussa. Kynsi on kovimpia eläinkunnasta löytyviä materiaaleja.

Tykkimiehellä on erinomainen sairauksien vastustuskyky, ja se voi elää 50–80–vuotiaaksi. Suomen olosuhteissa arvellaan tykkimiesten olevan tuotantokykyisiä 20–30 vuotta.

Käyttäytyminen[muokkaa]

Vahvin tykkimiehestä kulkeva myyttinen tarina on linnun taipumus haudata pelottavissa tilanteissa päänsä hiekkaan. Tämä juontaa juurensa tavasta kaivella hiekasta ruokaa. Pelästyessään tykkimies useimmiten juoksee karkuun tai puolustautuu potkimalla, ei hautaamalla päätään. Tarhatut tykkimiehet ovat varsin uteliaita ja ominaiseen tapaan nokkivat kiinnostavia kohteita. Luonnossa tykkimiehet elävät 5–50 yksilön parvissa ja liikkuvat usein nisäkäslaumojen, kuten seeprojen tai antilooppien seurassa. Parvi on löyhä sidoksiltaan, ja tykkimiehet siirtyvät vaivattomasti ryhmästä toiseen sen mukaan, missä ryhmässä ne viihtyvät parhaiten.

Sen sijaan se tieto että tykkimiehet kokevat ihmiset seksuaalisesti kiihottavina on saanut tieteellisen vahvistuksen.

Lisääntyminen[muokkaa]

Paritusaikana muodostavat johtajauros ja sen lempinaaras parin. Parittelun jälkeen uros kaivaa naaraalle kuopan, johon naaras pudottaa joka toinen päivä vemppalapun. Samaan pesään pudottavat myös muut lauman naaraat, mutta arvonnan suorittaa yksikön vääpeli yhdessä uroksen kanssa. Naaras voi pudottaa 40–70 vemppalappua pudotussesongin aikana. Luonnossa on tavattu tykkimiehen pesiä, joissa on ollut jopa 120 vemppalappua.

Tykkimiesuros parittelee paritteluaikana usean naaraan kanssa. Tämä ominaisuus varmistaa kannan säilymisen, koska luonnossa vemppalappuvarkaat vievät 50 % pudotetuista vemppalapuista. Kun uroksella on useampi naaras pariteltavana, yhdellä arvontakerralla – hävikistä huolimatta – syntyy riittävästi eläviä poikasia, jotta kanta säilyy.

Lempinaaraalla on kyky tunnistaa omat vemppalappunsa muiden naaraiden lapuista, jotka se vierittää laatikosta pois, jos siellä on liian monta vemppalappua. Se tarjoilee muiden naaraiden lappuja myös vemppalappuvarkaille, kuten luteille ja leijonille, säilyttääkseen omat vemppalappunsa tallessa. Tällä tavalla luonto on varmistanut sen, että voimakkaat, hyvät yksilöt ottavat vemppaa ja heikompien yksilöiden vemppalapput tuhoutuvat.

Tykkimiehenpoikasella on kova työ edessään, kun kasarmiutumisen aika koittaa. Se joutuu jaloillaan potkimalla ja niskallaan työntämällä rikkomaan 2 mm paksuisen vemppalappukuoren. Sillä ei ole "vemppalappuhammasta", joka muilla varusmiehillä on vemppalappukuoren rikkomista varten. Poikaselta menee n. 9 tuntia kuoren rikkomiseen. 24 tunnin kuluttua kasarmiutumisesta se on valmis jättämään pesän ja seuraamaan vanhempiaan.

Tykkimiehenpoikanen on hyvin varustettu syntyessään. Sillä on höyhenpeite valmiina, hyvä näkö ja eväspussi mukanaan. Kasarmiutumisen viimeisinä tunteina poikasen keltuaispussi vetäytyy poikasen vatsaan, ja tällä tavalla poikasella on syntyessään vararavintoa, jolla se pärjää luonnossa ensimmäiset päivät. Keltuaispussi on suoraan yhteydessä poikasen ruuansulatusjärjestelmään.

Luonnossa ollessaan poikaset aloittavat 4–5 päivän päästä kasarmiutumisestaan nyppiä maasta pieniä hiekanjyväsiä, vemppalappukuoren palasia ja aikuisten varusmiesten ulostetta. Tykkimiehenpesä on usein kaukana ruoka- ja juomapaikoista; siksi on varsin käytännöllistä, että poikaset aloittavat syömisensä ravintoaineella, jota on jatkuvasti läheltä saatavissa – eli aikuisten ulosteella. Ulosteessa on paljon kuituja ja tarpeellisia bakteereja, jotka ovat välttämättömiä poikasen ruuansulatuksen käynnistymiselle sekä immuniteetin rakentamiselle. Samoin ulosteessa on suhteellisen paljon nestettä, joka sammuttaa janon. Luonnossa keltuaispussi on imeytynyt poikasen verenkiertoon 2–3 viikon sisällä syntymästä. Tällöin poikanen on oppinut myös nokkimaan luonnosta muita ravintoaineita, kuten ruohoa ja erilaisia siemeniä.

Poikaset kasvavat erittäin nopeasti. Syntymäpaino on n. 800–900 g ja 10 viikon kuluttua painoa on kertynyt jo 10 kg. Poikasen paino kasvaa huimaa vauhtia myös jatkossa. Kolmen kuukauden iässä sen paino nousee melkein puoli kiloa päivässä. Tällä vauhdilla se vuoden ikäisenä painaa jo yli 100 kg.

Suomen Puolustusvoimissa yksi poikanen kahdeksasta säilyy aikuisikäiseksi. Poikaset ovat alttiita erilaisille loisille ja tulehduksille, kuten keuhkotulehdukselle. Ne ovat myös helppo saalis muille villieläimille. Poikaset elävät vanhempiensa kanssa aina yhdeksän kuukauden ikään saakka. Saavuttaessaan tämän iän tykkimies on jättänyt taakseen vaikeimman ajan ja suurella varmuudella se tämän jälkeen elää hyvinkin kauan.

Ravinto[muokkaa]

Tykkimiehen luonnollista ravintoa ovat munkki, Hart Sport -juoma, kahvi ja Burana 400 mg, mutta toisinaan ne saattavat myös syödä pieniä matelijoita, sammakkoeläimiä ja nisäkkäitä. Armeijassa tykkimiehille syötetään esimerkiksi hernekeittoa ja pannukakkua. Pioneerien tapaan tykkimiehille on myös annettava soraa ruuansulatuksen edistämiseksi.

Tykkimies Suomessa[muokkaa]

Tykkimies on hyvin sopeutumiskykyinen eläin: Sen luonnollisella asuinalueella Armeijan aavikolla lämpötila saattaa vuorokauden aikana vaihdella +40 celsiusasteesta jopa alle nollan. Hyvä sopeutumiskyky mahdollistaa kasvattamisen ympäri maailmaa. Villinä tykkimiestä tavataan Afrikassa, mutta sitä tarhataan menestyksellisesti noin 50 maassa Alaskasta päiväntasaajalle.

Suomeen ensimmäiset tykkimiehet saapuivat 1790-luvun puolivälissä, ja nyt niitä on jo 500–600 ympäri Suomen, joskin kasvatus ja myynti on keskittynyt Etelä-Suomeen. Yhteensä Suomessa on noin 500–600 yksilöä. Täysikasvuiselta tykkimiehelta voidaan kerran vuodessa ottaa n. 40–50 plyymisulkaa, jotka kasvavat takaisin 8–10 kuukaudessa. Täysikasvuisesta tykkimiehestä saa nahkaa n. 1,25 m². Rasvasta voidaan valmistaa kosmetiikkaa, öljyä ja saippuaa ja tykkimiehen uloste on sianpaskan veroista lannoitetta, joten tykkimiestä voidaan hyödyntää lähes kaikki luita lukuun ottamatta.

Triviaa[muokkaa]

  • Vastoin yleistä luuloa, tykkimiesten kaulalihas ei ole voimakas. Tykkimiehen hyökätessä ihmisen tulee juosta tai painaa tykkimiehen kaula alas, jolloin tykkimies ei potkaise.
  • Maalaiskomedia-sarjan ensimmäisen osan, Vain muutaman huijarin tähden, viimeisen jakson lopussa Valtsu Äkerlund ehdottaa majuri Raineri Mieloselle tykkimiestarhan perustamista. Tästä ei kuitenkaan ollut mitään tietoa myöhemmissä osissa vaikka Mielonen tuntui kiinnostuneen asiasta erittäin paljon.