Työkyvyttömyyseläke

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Työkyvyttömyyseläke on eläke, jota maksetaan erityiselle retkutyypille nimeltään työkyvyttömyyseläkeläinen.

Työkyvyttömyyseläkkeelle pääsy edellyttää yllättäen työkyvyttömyyttä alko jotain fyysillistä tahi mielen sairautta, joka estää työnteon tahi vaikeuttaa sitä merkittävissä määrin.

Ennen työkyvyttömyyseläkkeelle oli varsin helppo päästä. Sen kun vaan sanoit KELA:lle, että olet fyysisesti tai psyykkisesti hyvin, hyvin sairas ja että sinun on välittömästi päästävä nauttimaan täyttä työkyvyttömyyseläkettä. Nyt on kuitenkin astunut voimaan laki, jonka mukaan työkyvyttömyyseläkettä voidaan maksaa vain henkilöille, jotka ovat jo aiemmin olleet töissä. Näin ollen retku, joka ei ole tehnyt työtä päivääkään koko elämänsä aikana, ei voi enää päästä nauttimaan työkyvyttömyyseläkettä. Järjestelmässä on kuitenkin puutteensa. Retkunkin on varsin helppo päästä vaikka Alkon kassalle töihin kuudeksi kuukaudeksi. Tämän jälkeen hän voi hankkia itselleen jonkin sairauden ja hakea KELA:lta työkyvyttömyyseläkettä.

Ammatteja, joista on erityisen helppo siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle, ovat mm. luokanopettaja ja kapakanpitäjä.

Female-UN.jpg Sinä olet lesbo ja tämä artikkeli on tynkä, koska tässä laatikossa lukee niin.
Laajentamalla artikkelia saat laatikon ehkä katoamaan
.