Televisio

Hikipedia

Ohjattu sivulta Tv
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Digi digi.”
~Sulevi Peltola

Näköradio eli ns. televisio on silmien kautta aivoihin kuvaa tykittävä laatikko. Ääntäkin on mahdollista kuulla välillä, jos on paljon tuuria ja korvat. Television keksi vahingossa Richard Mutt vuonna 1702 yrittäessään tunkea molempia käsiään yhteen taskuun. Keksimisen jälkeen television suosio on vain laskenut vuosi vuodelta. Nykyään televisio on rapvideoiden hautuumaa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Televisio tänään

Digiaika oli alun perin erään tuntemattoman erakkoelitistin ehdotus valtiolle, jonka avulla voitaisiin vapauttaa minimipalkalla työskentelevät yksinhuoltajaäidit television katselun tuskista. Lopullinen digiajan asettaminen äänestettiin Helsingin Elias-koulun 3A-luokan toimesta kannattavaksi tuloksin 21–1. Päivämääräksi ehdotettiin 31.8.2007, koska sen jälkeen alkaisivat jännittävien syyssarjojen uudet jaksot, mutta esimerkiksi kanavat MTV3 ja Nelonen ovat kieltäneet piilomanipuloinnin.

[muokkaa] Television tulevaisuus

On ennustettu, että sadan vuoden päästä televisioita on enää kolme jäljellä. Yhdestä voi katsoa Speden naamaa, yhdestä näkee Delta Force 5 -elokuvan. Kolmannen television tarjontaa ei olla vielä haluttu ennustaa, mutta ensimmäinen ja toinen maksoivat noin 30 000 000 000 kilowattia. Ostajia oli miljoonia.

Bill Gates ennusti vuonna 2007, että jokaisessa televisiossa on Windows viiden vuoden päästä. "Sinisen kuolemanruudun kirkko tulee valloittamaan lopullisesti maailman", sanoi Suuri Saatana Bill kuristaessaan Tux-pingviiniä hengiltä.

[muokkaa] Television vaihtoehtoiset käyttötarkoitukset

Televisiota voi käyttää myös:

  • perheriitojen ratkaisuun hätätilanteissa
  • nyrkkeilysäkkinä
  • uima-altaana
  • kehnona pelikoneena
  • peilinä
  • maalaustauluna
  • varastettavana
  • seksileluna

[muokkaa] Katso myös

Henkilökohtaiset työkalut