Tutu Höpölöllö

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tutu Höpölöllö on julistettu pyhimykseksi.

”Paras ihminen, jonka olen koskaan tavannut!”

~Kapteeni Selviö Tutu Höpölöllöstä

”...istuu Isän Jumalan, Kaikkivaltiaan oikealla puolella; Tutu Höpölöllö.”

~Uusin Raamatun painos

Tutu Aladidudma Mtäh Höpölöllö (3. huhtikuuta 1995 Kalifornia, Yhdysvallat3. heinäkuuta 1995 Kalifornia, Yhdysvallat) oli modernin tieteen edelläkävijä ja anarkisti. Hänet muistetaan suurena hyväntekijänä ja lämminsydämisenä ihmisenä, jota onkin toisinaan verrattu esimerkiksi Äiti Teresaan ja Nalle Puhiin. Tutun läheiset ystävät kuvailivat häntä valloittavaksi ja avoimeksi persoonaksi, joka jaksoi hymyillä aina loppuun asti. Ja miten tämä liittyy moderniin tieteeseen? Ei mitenkään. On kuitenkin muistettava, että Tutu Höpölöllö oli marttyyri, joka vastusti tämän maailman kyynistymistä ja yhä lisääntyvää idiotismia! Älkäämme siis koskaan joutuko sanomaan, että hän kuoli turhaan!

Elämä

Lyhyen elämänsä aikana Tutu ehti osallistua monenmoiseen kansalaistoimintaan. Hän oli aktiivinen pääosin kotimaassaan Yhdysvalloissa, mutta vieraili paljon ulkomaillakin tehden avustusmatkoja ja keräten varoja kolmannen maailman hyväksi. Hän harjoitti hyväntekeväisyyttä etenkin Afrikassa ja perusti kouluja mm. Ruandaan ja Sambiaan. Nuoresta iästään huolimatta hänellä oli lukuisia kummilapsia, eikä hän koskaan kääntänyt selkäänsä apua tarvitsevalle.

Syntymä

Tutu Höpölöllö uskoi, että meistä jokaista tarvitaan tämän planeetan paremmaksi tekemiseen.

Tutu Höpölöllö syntyi 3. huhtikuuta armon vuonna 1995 nelilapsisen perheen kuopukseksi. Hänen vanhempansa olivat Simeon ja Birgitta Höpölöllö, joista jälkimmäisen sanottiin olevan sukua alenevassa polvessa Pyhälle Birgitalle, kun taas hänen isänsä kerrottiin olevan koko kotikaupungin rehdein mies. Tutu sai siis jo pienestä pitäen hyvän kasvatuksen, jossa arvot olivat kohdallaan, ja niinpä hänestä kehkeytyi harvinaisen suvaitsevainen lapsukainen, joka oppi jo kolmepäiväisenä kävelemään. Viikon vanhana hän osasi jo sanoa "anteeksi" ja "kiitos"[1] ja pian sen jälkeen puhua täydellisesti. Kouluun hän ilmoittautui itse ollessaan yhdeksän päivää vanha.

Kouluikä

Tutu oli luokkansa paras oppilas heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Hänellä oli sellainen tarmo ja oppimisen halu, ettei vastaavaa oltu nähty ikinä ennen. Silti hän ei koskaan leuhkinut osaamisellaan, vaan päin vastoin pyrki vaatimattomasti auttamaan kaikkia muita niin hyvin kuin suinkin pystyi. Luonnollisesti tämä sai monet luokkatovereista kateellisiksi, ja usein Tutu palasikin kotiin silmä mustana. Hän ei kuitenkaan koskaan ilmiantanut lyöjiään ja vakuutti kolhujensa olevan vähäisiä.

Kaksiviikkoisena Tutu oli suorittanut peruskoulun oppimäärän.

Maailman ahdinko

Koulunkäynti oli avannut Tutulle aivan uuden maailman. Hän ei ollut osannut kuvitellakaan mitään sellaista, ennen kuin näki ensimmäisen kerran karttapallon. Samalla hän myös näki sen kurjuuden ja viheliäisen köyhyyden, joka tietyissä osissa planeettaa vallitsi. Häntä alkoi hävettää hänen yltäkylläinen, länsimaalainen elämänsä puolen maailman seilatessa eksyneenä ahdistuksen loputtomalla merellä. Nälkäänkuolevien lapsien tuskanhuudot tunkeutuivat öisin Tutun uniin. Hän ei vain voinut olla niin kuin muut. Hän ei voinut olla tekemättä mitään. Kuudentenatoista elinpäivänään hän sitten jätti perheensä taakseen ja aloitti matkansa kohti niitä, jotka apua tarvitsivat. Vanhemmat löysivät pöydältä lapun, johon oli raapustettu seuraava viesti:

»Hyvä isä ja äiti! Olen lähtenyt maailmalle auttaakseni omalta osaltani Niitä, jotka eivät omin avuin toimeen tule. Älkää olko pahoillanne minun lähtöni takia, sillä vaikka olenkin Teidän lapsenne, kuulun myös yhtä paljon Niille, jotka ahdingon alhoissa lepäävät. Siksi kehotankin Teitä iloitsemaan lähtöni puolesta ja olemaan ylpeitä minusta.»
(Teidän Tutunne)

Ja niin Birgitta ja Simeon hyväksyivät Tutun lähdön itkun ja ilon sekaisin tuntein.

Kadulla

Höpölöllö auttoi tätä kissanpentuakin.

Jätettyään Kalifornian taakseen matkasi Tutu Yhdysvaltojen halki kohti itärannikon suurkaupunkeja. Hän oli kuullut huhuttavan, että niissä oli paljon kerjäläisiä ja sotainvalideja, joille hallitus ei suonut minkäänlaista apua. Vaikka Tutu ei pitänytkään lain rikkomisesta, päätti hän varastaa köyhille raukoille näiden elannon. Niinpä esimerkiksi New Yorkissa hänet tunnettiin Robin Höpölöllönä, kun taas Washingtonin vähäosaisten keskuudessa hän oli Tutu Armelias. Ehdittyään saattaa jaloilleen satoja ellei jopa tuhansia köyhäläisiä Tutu pidätettiin. Hänet tuomittiin lukuisista varkauksista ja murroista 5348 vuodeksi vankeuteen. Valamiehistö ei katsonut lieventävänä tekijänä sitä, ettei hän koskaan ollut varastanut itselleen ja oli jopa tehnyt lehtipojan hommia rikoksiensa ohella tienatakseen oman leipänsä. Niinpä Tutu joutui vankilaan.

Vankilassa

Siinä USA:n vankeinhoitolaitoksessa, johon Tutu suljettiin tuomiotaan kärsimään, oli surkeammat olot kuin missään eurooppalaisessa vastaavassa. Tutun perheelleen lähettämässä kirjeessä lukikin, että:

»Heti sisälle astuttuani minua tervehti pistävä virtsan haju. Vartijan taluttaessa minua pitkin käytävää kohti uutta asuinpaikkaani kuulin ohittamistani selleistä vankien vaikerrusta ja kuuroille korville kaikuneita pyyntöjä lääkärinkäynneistä. Vankilan kaikki metallista tehdyt osat näyttivät olevan ruosteessa, ja kaikki betonista tehty oli alkanut murentua. Vankien silmät joko kellersivät tai punersivat, eikä yhdessäkään sellissä ollut minkäänlaisia hygieniamahdollisuuksia. Tämä paikka on pahempi kuin se pahvilaatikko, jossa vietin neljä hyistä sadeyötä ramman koiran, jo kylläisen linnun ilkeyttään ahdisteleman leppäkertun ja ravintolan lämmöstä häädetyn rottaperheen kanssa.»
(Tutu)

Myöhemmin Tutu onnistui parantamaan vankien oloja päästyään väleihin vankilan johtajan kanssa. Vietettyään kahdeksan päivää vankilassa hänet vapautettiin hyvän käytöksen takia.[2]

Ulkomailla

Tämä patsas pystytettiin Höpölöllön kunniaksi Rio de Janeiroon.

Tutu katsoi vankilasta päästyään jo viettäneensä riittävästi aikaa Yhdysvaltain maaperällä. Hän tiedosti varsin hyvin sen, että oli muitakin ihmisiä, joita oli vielä autettava. Niinpä hän suuntasikin seuraavaksi kulkunsa lähimpään satamaan, ja pestautui ensimmäiseen vastaan tulleeseen banaanilaivaan, joka oli matkalla eteläisempiin Amerikkoihin hakemaan uutta tuontilastia. Surkeimman kannenkuuraajan homma ei ollut häävöinen, mutta se piti Tutun hengissä Panamaan saakka. Siellä hän saavutti nopeasti mainetta kiertävänä profeettana, joka saarnasi paremmasta elämästä. Tutu ulotti retkensä myös Etelä-Amerikkaan, jossa hän kierteli kaksi pitkää viikkoa tarjoten puheapua ja kätkien ihmisiä korruptoituneelta poliisilta. Tuona aikana paatuneet poliitikot ja väkivaltaiset huumepomot lankesivat itkien hänen jalkojensa juureen vannoen parantavansa tapansa. Häntä kutsuttiinkin siellä "Amerikan Messiaaksi", ja kaksi vuotta hänen lähtönsä jälkeen Rio de Janeiroon pystytettiin Kristus-patsas Tutu Höpölöllön muistoksi.

Afrikka

Yksi monista Höpölöllön käyttämistä keräyslippaista.

Etelä-Amerikan jälkeen Tutu suuntasi kulkunsa kohti Afrikkaa. Hän matkasi sinne jäniksenä karjakoneessa, ettei olisi vienyt tilaa matkustajaluokassa lentäviltä ja että ilmasto säästyisi, kun hän ei olisi aiheuttamassa minkäänlaista lisää lennettyjen lentojen määrään. Afrikassa hän vuokrasi jeepin niillä rahoilla, jotka hän oli auttamiltaan rikkailta saanut ja joita hän ei ollut vielä ehtinyt köyhille antaa. Sillä jeepillä ja niillä rahoilla hän sitten harjoitti suurta hyväntekeväisyyttä ympäri mannerta antaen kaikille heidän tarpeensa mukaisesti. Hän ei välittänyt ihmisen asemasta, eikä arvioinut häntä hänen varakkuutensa mukaan, vaan katsoi suoraan tämän sydämeen, siihen sykkivään sielun peiliin, josta saivat alkunsa kaikki ihmiselämän värit ja hyvä ja paha. Ja näitä sydämiä hän ruoti puheillansa ja niiden kantajia hän vahvisti eväillänsä, ja kaiken hän antoi pois, eikä mitään jäänyt Tutu Höpölöllön käteen enää toisten ottaa.

Ja Tutu katseli lasten hymyileviä kasvoja ja tiesi hyvin tehneensä.

Kuolema

Aikansa sitten Afrikassa oleiltuaan kiiri Tutulle tieto siitä, että hänen äitinsä oli vakavasti sairastunut. Mitä pikimmiten Tutu päätti matkustaa takaisin Ameriikkaan, mutta nyt hänen ollessaan itsekin jälleen köyhä se osoittautui vaikeammaksi kuin hän oli ajatellut. Koko Afrikasta näytti olevan mahdotonta päästä pois. Tutu liittyi mukaan pakolaisjoukkoon, joka nousi laivanrähjään Afrikan pohjoisrannikolla aikomuksenaan astua maihin eteläisessä Espanjassa. Päiviä kestäneen matkan, jolla useat menehtyivät nestehukkaan ja ravinnonpuutteeseen, jälkeen he näkivät maata Málagassa vain pian sen jälkeen huomatakseen, että heitä kohti tulitettiin rannikkovartioston veneestä. Heidän aluksensa pirstaloitui ja upposi jouduttuaan tykinruoaksi, ja Tutu haki otteen ajopuusta, joka hitaasti liikkui kohti rantaviivaa, liian väsyneenä edes polskuttamaan vauhtia jaloillaan. Hän menetti tajuntansa ja heräsi seuraavan kerran pakolaisleirillä Ranskassa.

Tutu vietti seuraavat kolme viikkoa mitä surkeimmissa olosuhteissa suljettuna häkkiin tuhansien muiden ihmisraukkojen kanssa. Hän olisi päässyt pois jo toisella viikolla, kun viranomaiset olivat todentaneet hänet Yhdysvaltain kansalaiseksi, mutta hän ei halunnut jättää muita kuolemaan niin kammottaviin oloihin. Lopulta leirin johtaja kuitenkin määräsi, että Höpölöllö oli heitettävä pihalle vaikka sitten voimakeinoin. Luvattuaan auttaa ihan kaikkia heti kun vain mahdollista Tutu suuntasi jälleen kohti kotimaataan. Tällä kertaa hän pääsi isänmaansa suurlähettilään avustuksella Valtoihin. Siellä hän kiirehti lapsuudenkotiinsa, josta hän löysi kuolleen äitinsä ja surun murtaman isänsä. Ensimmäistä kertaa elämässään Tutu ei tiennyt mitä tehdä. Hän ei keksinyt yhtään keinoa, jolla olisi voinut auttaa äitiään.

Tämä uusi tilanne mykisti Tutun, ja hän lähti neuvottomana maleksimaan pitkin San Franciscon katuja. Niillä hän sattumalta törmäsi muutamaan vanhaan[3] luokkakaveriinsa. He eivät olleet unohtaneet kaunaansa Tutua kohtaan ja kävivät häneen käsiksi heti hänet nähtyään. Tutu ei pistänyt vastaan, eivätkä pojat vaivautuneet edes raahaamaan häntä syrjäisemmälle kujalle. Kymmenet pöyristyneet ihmiset todistivat sinä päivänä, kuinka Tutu Höpölöllö mukiloitiin hengiltä kolmen seitsemänvuotiaan pojan toimesta. Heidän PlayStationin ja Xboxin sumentamissa aivoissaan ei liikkunut muuta kuin kaiken tieltään syrjäyttävä viha, ja tapahtuma näytti aivan siltä kuin joku olisi rämpyttänyt yhtä ja samaa näppäintä Tekkenissä, niin mekaanisesti he toimivat. Tutu tuskin kuuli heidän ivaavia huutojaan, kuten "Kaikkia muita olet auttanut! Auta nyt itseäsi!" ja "On siinä meillä apua kaipaavien Kuningas!", vaan hän vajosi kohti pimeyttä, joka oli yhtä aikaa pehmeä ja terävä ja jota hän ei kokenut vieraana. Hän oli koko pienen ikänsä taistellut sitä pimeyttä vastaan, mutta nyt se vei voiton hänestä. Ilme, joka jähmettyi Tutun kasvoille, sai hänen pieksäjänsäkin valahtamaan kalpeiksi ja pysähtymään. Se oli vieno hymy, joka oli niin täynnä ironiaa, että kolme kyynistä jenkkikorttelia joka ilmansuuntaan Tutun kuolinpaikasta halkesi sen voimasta kahtia. Se hymy kertoi, että Tutu Höpölöllö ei koskaan kiveen koskenutkaan.

Katolinen kirkko on julistanut Tutu Höpölöllön vähäosaisten suojelupyhimykseksi.

Niin laski Höpölöllön päivä länteen.

Viitteet

  1. Taito, jota moni meistä ei osaa vieläkään.
  2. Sanotaan, että vartijat itse asiassa luulivat häntä vierailevaksi papiksi, niin mukavia hän jutteli. Myöhemmin, kun virhe huomattiin, tehtiin häpeän välttämiseksi vapautuksesta virallinen asiakirja, jonka päiväys oli väärennetty.
  3. Noin kaksi ja puoli kuukautta vanhentuneeseen.