Tortilla

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tortilla (suom. täytetty rieska) on meksikaanien maailmalle luovuttama kulinaristinen pläjäys. Sen kohdalla ei ole kyse niinkään ruuasta kuin ruuallaleikkimisestä.

Valmistus pähkinänkuoressa[muokkaa]

Tortilla aiheutetaan ottamalla alkuun tortillapohjaksi ympyrämuotoon räätälöity kapoinen pala leipää, joka asetetaan selälleen erityiselle tortilla-alustalle. Julman ja väkivaltaisen valmistusprosessin alkuvaiheessa tortillapohja alistetaan ja siitä piestään liiat luulot pihalle mahdollisimman suurella karahkalla. Tämän toimituksen jälkeen seuraa tortillabalsamin eli täytteen vuoro. Täytteeksi käy mikä tahansa syötäväksikelpaava aines. Tortillabalsamoinnissa aines roiskitaan pitkin leipää. Sen tultua valmiiksi on vuorossa taitoksen tekeminen. Tortillan toisesta sivusta napataan kiinni ja se väännetään kaikin kehon ja hengen voimin toisen sivun päälle. Sivujen yhdistämisen jälkeen on jäljellä enää mukavin osuus, jossa tortilla asetetaan tasaiselle pinnalle ja sen päälle hypätään niin, että kaiki täyte lentää pitkin seiniä.

Siinä tärkeimmät tiedot tortillan valmistamisen luonteesta. Loppuun voi vielä soveltaa erinäisiä vapaavalintaisia voitonhuumassa suoritettavia rituaaleja kuten vaikkapa diskotanssia Åke Blomqvistin tahtiin tortillan päällä.

Lemony snicket food.gif Tämä ruokaan liittyvä artikkeli on aivan mauton.
Mausta siitä parempaa lisäämällä suolaa.