Tommi Mäkinen

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tommi Mäkinen kuvattuna rallipiireissä.
Tommi Mäkinen kuvattuna rallipiireissä.
Tommi Mäkisellä (26. kesäkuuta 1964 Puuppolassa) oli jo lapsena pakonomainen tarve ajella leikkiralliautolla ympyrää kotipihallaan sekä Puuppolan Abc:llä. Ajokortin saatuaan Tommi kiersi traktorilla ympyrää Puuppolan keskustassa, sekä tavoilleen uskollisena myös Abc:llä. Rallitähti Tommista tuli sen jälkeen, kun hän oli voittanut jokamiesluokan ajot Jyväskylässä. Seuraava maaliin tullut oli kolme tuntia Tommia jäljessä. Tällöin hän päätti hankkia sponsorit, jotta pääsisi kisaamaan ulkomaille.

[muokkaa] Ulkomaiden vaikutus tai naapureiden kateus (tai molemmat)

Voitettuaan maailmalla kaiken paitsi mäkihypyn maailmanmestaruuden Mäkinen palasi Suomeen. Naapureiden mukaan hän on rasittava ja vastenmielinen ääliö, jolle seutukunta yrittää hienovaraisesti keksiä uusiokäyttöä. Kuitenkin esimerkiksi Jorma Pulkkinen (ei naapuri) on sitä mieltä, että Mäkisen pitäisi saada toteuttaa ominta itseään...

Kesämökkinaapurit suhtautuvat positiivisemmin. Heidän mielestään Mäkinen on menestyksensä rahastanut turhake, jonka elinpäivinään hyödyllisiksi laskettavat työt ovat työn alla. "Tommin soisi maksavan itse veronsa ja kulunsa, eikä käyttävän aikaansa veronmaksajien avujen turvin lunastettavaan itsensä esittämiseen – siinä kun ei esittämistä ole!" toteavat Veikko ja Kirsti vastarannalta.

[muokkaa] Tommista rallikuvaaja?

Tommi Mäkistä on kosiskeltu WRC-rallien still-kuvaajaksi, koska ei pelkää pimeää ja uskaltaa nousta puuhun. Tommi Mäkisellä on kokemusta kameroista mm. Mika Häkkisen läsnäollessa. Mika Häkkinen onkin luvannut auttaa ja tukea Tommi Mäkistä kamerankäytön hienouksissa - toistaiseksi Mäkinen on vain
Tommi Mäkisen rallikuvat kenties saattaisivat noudattaa jotakin tämäntyyppistä sielunmaisemaa?
Tommi Mäkisen rallikuvat kenties saattaisivat noudattaa jotakin tämäntyyppistä sielunmaisemaa?
riistänyt kameran toimittajalta tarkastellakseen sitä ihmettä lähemmin.

[muokkaa] Tommi Mäkinen rallikuvissa

Tommi Mäkinen on tavattu rallien jatkoilla rallikuvissa milloin missäkin kotimaassa ja ulkomailla. Näiltä keikoilta ei paljon terveisiä kotiin ole ollut tarvetta lähettää.

Henkilökohtaiset työkalut