Toimittaja
Toimittaja on laakamatojen jaksoon kuuluva äyriäinen, jonka lähisukulaisia ovat korppikotkat, lakimiehet sekä lapamadot. Toimittajat elävät yleensä onnettomuuspaikoilla, suurissa mediatapahtumissa ja oluthuoneiden varjoisissa kulmissa. Muiden selkärangattomien tapaan toimittajien käyttäytyminen on opportunistista, ja sen pitääkin rakentaa kitiinistä moraalilleen ulkoinen tukiranka, jota kutsutaan journalistin ohjeiksi.
Ulkonäöltään toimittaja muistuttaa jonkin verran sopulia, mutta sillä ei ole ainoatakaan tämän lajin sympaattisista ominaispiirteistä. Yhdistävä tekijä on kummankin lajin laumasieluisuus. Kun sopulit yksissä tuumin hyppäävät kuolemaansa, samalla tavalla toimittajat seuraavat neuroottisesti toistensa tekemisiä ja syöksyvät sinne, missä lajikumppanitkin parveilevat.
Elintavat[muokkaa]
Suurin osa toimittajista elää pienissä populaatiossa, joita johtaa päätoimittaja. Päätoimittajat elävät koko elämänsä kotiluolassaan, jota kutsutaan toimitukseksi. Sieltä käsin ne komentavat alempia toimittajia erilaisilla sanktioilla. Toimittajapopulaation tärkein keskinäisen vallankäytön väline on deadline, jonka sääteleminen on päätoimittajan yksinoikeus.
Toimittajat käyvät päätoimittajan käskyjen mukaisesti keräämässä ravintoa toimituksen ulkopuolelta omien erityisalueidensa mukaan. Illan tullen toimittajat palaavat toimitukseen ja jalostavat kerämäänsä raaka-aineet lopulliseen muotoon.
Ääntely[muokkaa]
- Ks. pääartikkeli sössötys.
Journalistin ohjeet[muokkaa]
Journalistin ohjeet on pyritty rakentamaan niin, että niiden sisällä on kaikesta huolimatta mahdollista harrastaa jos jonkinlaista populistista puliveivaamista niin paljon kuin ammattitaito antaa myöten. Silti toimittajilla on toisinaan huomattavia hankaluuksia noudattaa näitä ohjeita. Journalistin ohjeiden toteutumista valvoo muista toimittajista koostuva Julkisen sanan neuvosto, joka kokoontuu säännöllisesti käsittelemään sille kanneltuja toimittajien törttöilyjä. Neuvoston tehtävänä on symbolisia päätöksiään jakelemalla varjella lajitovereita oikeilta kyttäjutuilta ja sanktioilta.
Toimittaja säilyy vähimmin vaurioin, kun tämä pysyttelee viileän analyyttisesti keskiviivalla. Toimittajan silmiin maailmassa ei ole tietoja, vaan pelkästään näkökulmia. Jos haastateltava sanoo täysin vakuuttuneesti, että ihmisen kannattaisi joidenkin kanalintujen tavoin syödä kiviä ruoansulatuksen edistämiseksi, mutta lääkäri puolestaan sanoo, ettei kiviä missään nimessä kannata syödä, voi toimittaja aina olettaa, että totuus on jossain näiden kahden näkökulman välimaastossa. Hän voi siis muotoilla, ettei kivien syönnin hyödyistä ja haitoista tämän perusteella ole yksimielisyyttä ja että kivien syömistä voi olla ihan mielekästä ainakin kokeilla.
Ammattitaitoisen toimittajan kirjoittama uutinen on aina joko pelottava tai seksuaalisesti kiihottava, tai parhaassa tapauksessa kumpaakin. Muut kuin pelottavat tai seksikkäät uutiset ovat valeuutisia eivätkä ne ole oikeiden toimittajien tekemiä.
Lajit[muokkaa]
Toimittajat jakautuvat useisiin lajeihin elinympäristön ja ravinnon perusteella. Lajien jäsenet voivat risteytyä keskenään, mutta tällöin jälkeläisistä tulee steriilejä, eli heidän ei tarvitse käydä suihkussa.
Uutistoimittaja[muokkaa]
Vikkeläkinttuinen toimittajalaji, jonka tarkka vainu ohjastaa onnettomuuspaikan haaskoille. Käy epäröimättä myös muiden paikalle eksyneiden eläinten kimppuun tyydyttääkseen verenhimonsa. Perusuutisten lisäksi uutistoimittajan ravintoon kuuluvat skuupit, jotka riittävät ravitsemaan uutistoimittajan koko vuodeksi. Tämän ajan uutistoimittaja käyttääkin lajitovereilleen leuhkimiseen ja peukalonpyörittelyyn.
Viihdetoimittaja[muokkaa]
Toimittajalaji, jonka edustajiin ihmiset ovat mieltyneet niiden miellyttävän ulosannin seurauksena. Ei kaiva syvään ravinnon toivossa, vaan tyytyy helppoonkin saaliiseen. Sadistisimmillaan kohdatessaan avuttoman mediaeläimen, josta lypsää ravintoa pahimmillaan koko elinaikansa. Kannan rajoittamisesta onkin käyty keskustelua.
Kulttuuritoimittaja[muokkaa]
Harvalukuinen toimittajalaji, joka poistuu gallerioista ja teatterien lehtereiltä vain Pori jazzin aikaan, jos silloinkaan. Ravinnokseen se käyttää väärinymmärrettyjä taiteilijoita sekä debytantteja. Alueella kulkevan kulttuuritoimittajan tunnistaa maastossa lojuvista kritiikeistä ja tapahtumien pressikorteista, joita se käyttää raaka-aineena pesää rakentaessaan. Voi myös loisia ravintonsa luona kuten musiikkitoimittaja-alalaji keikkapaikoilla; loisiva kulttuuritoimittaja ei juuri huolehdi pesäpaikastaan tai pidä siinä esim. erillisiä syömis- ja ulostamispaikkoja. Kulttuuritoimittajilla on velvollisuus kehua kaikkia Miki Liukkosen teoksia aikakautemme merkittävimmäksi kirjallisuudeksi, tai muuten he eivät syö. Piste.
- Kulttuuritoimittajat Hikiuutisissa
- 8.11.2015 Hikinewsin kulttuurikulmaus: Nilli Kuikkonen haastaa kotimaisen kirjallisuusinstituution jättämällä kirjansa kirjoittamatta
- 10.4.2022 Arttu Seppäsen kolumni: Ihminen pettää aina – eli miksi Ukrainan sota toi mieleeni tämän biisin
Rikostoimittaja[muokkaa]
Toimittajalaji, jonka rokonarpiset piirteet ja leveä leukaperä erottavat sen sulavaliikeisitä heimosukulaistaan. Usein taustalla elämän kova koulu ja uran aloittelu pikkurikollisena. Viihtyy oikeussaleissa ja vankiloiden vierailutiloissa. Ravintoa ovat esitutkintaraportit ja henkirikokset, joista imee kaiken ravintopitoisen.

Politiikan toimittaja[muokkaa]
Politiikan toimittaja on suosittu lemmikkieläin poliitikkojen keskuudessa. Nukkuu eduskuntatalon lehterillä aina täysistuntojen aikaan. Juo etupäässä kansanedustajien tarjoamia saunaoluita ja syö kohtuuttoman paljon palstatilaa hatusta vedetyillä "analyyseillaan", jotka ilmestyvät saunomista seuraavana aamuna. Politiikan toimittajilla on jatkuvasti meneillään raju keskinäinen kilpailu siitä, kuka onnistuu nopeimmin vetämään Suomen päivänpolitiikasta analogian Neuvostoliittoon ja YYA:han. Se, joka tämän analogian onnistuu nopeimmin ja useimmin "tempaisemaan", voi päätyä ennen pitkää politiikan toimituksen esimiestehtäviin.
Ääri(oikeistolais)esimerkki politiikan toimittajien yhdistyneen änkyräjääräytymisen ja höperöitymisen kehityksestä on Tapio Tuuri.
Tiedetoimittaja[muokkaa]
Viime vuosina hieman yleistynyt toimittajalaji. Tyypillisesti yliopisto-dropout, joka haaveili joskus tutkijan urasta, mutta jolle gradun kirjoittaminen osoittautui ylivoimaiseksi haasteeksi. Elää loisena tutkijoiden korvanjuuressa ja käyttää ravinnokseen näiden työn hedelmiä, minkä jälkeen muotoilee ruoansulatustuotteistaan "populaaritiedettä". Yrittää saada ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että kannattaisi koettaa olla hyppäämättä joka ikisen vastaantulevan salaliittoteoreetikon kelkkaan, rokotuttaa lapsensa ja olla polttamatta maapalloa ihan kokonaan, mutta yleensä aiheuttaa lukijoissa päinvastaisen reaktion.
Terveystoimittaja on tiedetoimittajatyyppi, jota erottaa muista tiedetoimittajista se, että terveystoimittajan kirjoittamia juttuja joku lukeekin.
Lifestyle-toimittaja[muokkaa]
Voi helvetti. Kukaan ei oikeastaan tiedä, mistä näiden toimittajien työnkuva koostuu, mutta noin pääpiirteissään lifestyle-toimittajan tehtävä on kai kertoa erilaisista tavoista elää. Jutut on suunnattu yksinomaan ihmisille, jotka eivät osaa elää.
Taloustoimittaja[muokkaa]
Taloustoimittaja uskottelee itselleen ja yrittää saada muutkin uskomaan, että ymmärtäisi jotain rahanvaihdannan ja numero-olioiden toiminnasta. Taloustoimittaja on hyötyloinen, jonka tehtävä on yrittää parhaansa mukaan luoda muille selkärangattomille eliölajeille edellytyksiä kasvaa paksuiksi ja syödä heikompansa.
Urheilutoimittaja[muokkaa]
Toimittajalaji, joka viihtyy parhaiten jääkiekkokaukaloiden äärellä sekä akkreditoituneena erinäisiin välieräturnauksiin, jotka kiinnostavat enintään siellä ottelevia urheilijoita. Urheilutoimittajalla on usein takanaan epäonnistunut kilpaura tai vuosien perehtyminen alaan tarkkailevana osapuolena. Käyttää ravinnokseen olutta ja tehopistetilastoja. Ei mikään oikea toimittaja.
Nuortentoimittaja[muokkaa]
Ai mitä jäbä duunaa? Nuortentoimittaja duunaa epic contenttia nuorisolaisille, ja nää setit onkin sataprossasesti "no boomer zone". Nuortentoimittaja haltsaa katujen kielen, freeseimmät memet ja some-maailman kolkat ja tykittää instastooreihin wörttiä läbändeerosta 24/7. Koleeta!
Nuortentoimittajat siirretään 25. ikävuoden jälkeen paremmin palkattuihin tehtäviin tai kortistoon.
Kesätoimittaja[muokkaa]
Toimituksiin otetaan usein mökkikauden ajaksi lemmikeiksi kesätoimittajia, koska niitä pidetään söpöinä ja helppohoitoisina. Kesätoimittajaa ei ole aina täysin vieroitettu toimittajaopinnoistaan, ja liian varhain vieroitetuilla kesätoimittajilla saattaakin esiintyä monenlaista ongelmakäytöstä ja kaipuuta takaisin toimittajavanhempien huomaan. Vakitoimittajien piittaamattomuuden vuoksi on valitettavan yleistä, että kesätoimittajat hylätään lomakauden jälkeen oman onnensa nojaan. Usein talven jälkeen luonnosta löytyy kuoliaaksi paleltuneita kesätoimittajia.
Freelance-toimittaja[muokkaa]
- Pääartikkeli: Freelancer
Toimittajien pohjasakkaa, jota kansanomaisesti kutsutaan myös nimellä vapaa toimittaja. Käy ruokailemassa miten sattuu ja elää usein muiden pesien nurkissa. Muista toimittajalajeista poiketen erakko, eikä elä osana toimitusta kuin erityistapauksissa.
Sosiaalinen elämä[muokkaa]
”Pilkunnussijoita emme ole. Vaihdoimme muutaman sanan. Tulimme hyvin juttuun.”
Huomionarvoisia kenen mukaan? toimittajayksilöitä[muokkaa]
- Sanna Ukkola
- Saska Saarikoski
- Tuomas Enbuske
- Ivan Puopolo
- Timo Haapala
- Riku Rantala
- Annamari Sipilä
- Tuomas Peltomäki
- Anna-Stina Nykänen
- Marko Junkkari
Katso myös[muokkaa]
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Ylen elävä arkisto: Nuori toimittaja Paavo Väyrynen
Lemmikkieläimet: | Godzilla - Hamsteri - Hevonen - Hiiri - Jänis - Kameli - Kana - Kani - Kerberos - Kilpikonna - Minipossu - Lammas - Kissa - Koira - Käärme - Lehmä - Marsu - Pedobear - Poni - Poro - Possu - Pupu - Rotta - Tulikettu |
---|---|
Maaeläimet: | Apina - Antilooppi - Dena - Fretti - Genuiini - Hilleri - Hirvi - Juottomönkiäinen - Kanadanmajava - Karhu - Kesäkissa - Kettu - Kirahvi - Koala - Leijona - Lihamureke - Murmeli - Muurahaiskarhu - Norsu - Oranki - Orava - Pahkasika - Pantteri - Paviaani - Peto - Purenewi - Rusakko - Siili - Simpanssi - Skorpioni - Susi - Tiikeri - Toimittaja - Varaani - Verokarhu - Vompatti - Yksisarvinen |
Vesieläimet: | Ahven - Ameeba - Fagottivalas - Hylje - Kalapuikko - Kampela - Jokinorsu - Kultakala - Kumiankka - Lahna - Leviathan - Lipeäkala - Loch Nessie - Lohi - Manaatti - Monni- Muikku - Mustekala- Noppa - Sammakko - Saukko - Siiderivalas - Särki- Tappajahai - Uunimakkara - Valas - Vastarannan kiiski - Virtahepo |
Linnut ja muut lentävät: | Angry Birds - Cygnus - Fasaani - Flamingo - Kaksipääkotka - Kalkkuna - Kanadanhanhi - Kanahaukka - Kiljuhanhi - Kiljukotka - Korppikotka - Kukko - Liito-orava - Lokki - Munahaukka - Papukaija - Pulu - Pyy - Ruskohaikara - Tikka - Undulaatti - Varis - Viskisieppo |
Hyönteiset: | Ampiainen - Despootti - Hyttynen - Hämähäkki - Insesti - Kärpänen - Kusiainen - Junes Lokka - Mato - Muurahainen - Silkkiperhonen - Torakka - Viisumi |
Väliinputoajat: | Bakteeri - Bugi - Hydra - Hypotenuusa - Ihminen - Ihmissusi - Marjastaja - Naula - Oranssit tötteröt - Piilevät - Pingviini - Punkki - Sienestäjä - Tomboy - Virus |
Hybridit: | Betoniporsas - Hammaspillu - Hevosmajava - Hirvonen - Kalakukko - Kassikotka - Kettutyttö - Lohikäärme - Lompsakoi - Molokki - Muurahaiskäpy - Pegasos - Sarvikuono - Sfinksi - Syntipukki - Vesinokkaeläin - Vitutiti - Yksisarvinen |
Sukupuuttoon kuolleet: | Dinosaurus - Dodo - Emu - Mammutti - Lintulisko - Trilobiitti |
Eivät ole olemassa: | Biollante - Pääsiäispupu - Vaaleanpunainen elefantti |