Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Zeichen 101.png VAROITUS!! Tämä sivu kertoo hevi- tai metallibändistä!
Tälläisiä sivuja on Hikipediassa jo muutenkin aivan liikaa. Ynnä tämä sivu on kaiken lisäksi aivan turha ja tylsä. Tämä sivu ei tee täällä muuta kuin rasittaa serveriä ja Hikipedian lukijoita. Mikäli sinulla on sanottavaa tästä turhasta artikkelista, sano se keskustelusivulla.
Thor.jpg
VAROITUS! – tämä artikkeli on metallimusiikin jumalan, Jurpan suojeluksessa, joten älä vandalisoi sitä, tai hän tulee kännissä riehumaan kotiisi ja pistää paikat tasaisiksi!!!

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus (Niskis, Slaagi, Laukaus ym.) oli Suomen vihatuin ja rakastetuin vuosina 19962004 toiminut suomalais-natsisaksalainen hannukarpo- ja penttilinkolametallia esittänyt iloinen viihdeorkesteri. Yhtyeen kiistaton johtohahmo oli – yllätys yllätys.. rumpujen pärinää... – Timo Rautiainen, iso, pelottava ja kalju mies, jonka mielestä yhtyeen pääasiallisena tavoitteena oli aivopestä sekopäisistä ADHD-kakaroista eli "ongelmanuorista" huumeita ja viinaa karttavia kunnon kansalaisia. Tätä tavoitetta ei tosin kukaan muu yhtyeen jäsenistä allekirjoittanut.

Monessa yhteydessä Niskalaukaus laitettiin samaan sarjaan Kotiteollisuuden kanssa. Yhtye kuitenkin poikkesi Hynys-Jounin johtamasta juoppolaumasta melko runsaastikin. Esimerkiksi siinä, että vaikka Niskalaukauksen kaikki jäsenet olivat tasan yhtä juoppoja, ellei jopa juopompia kuin Kotiteollisuuden jäsenet (jos ette usko, niin katsokaa vaikka Niskalaukauksen DVD:n "kädet niskan takana"-osio), he onnistuivat kuitenkin naamioitumaan Suomen kansan silmissä "asiallisiksi kohtuukäyttäjiksi, jotka ehkä ottavat pari saunakaljaa viikonloppuisin, mutta ei sen kummempaa". Tämän vuoksi monet vanhemmat kuunteluttivat lapsillaan mieluummin Niskalaukausta, kuin Kotiteollisuutta. Niskalaukauksen lyriikoissa ei myöskään harrastettu kiroilua puoliksikaan yhtä paljon kuin sen toisen apinalauman biiseissä, joten Niskalaukaus ei ollut liian kovaa tavaraa myöskään saatanaa pelkäävien kirkkomummojen korville.

Niskalaukaus tunnettiin erityisesti hurmoksellisista live-keikoistaan, jotka menivät aina samalla kaavalla: 1000 ihmistä heilutti nyrkkiä (tai vaihtoehtoisesti kaljamukia/pulloa) ja toistivat suorastaan konemaisesti sanaa "hei". Saattoipa joltain äijänköriläältä tirahtaa oikein liikutuksen kyynelkin. Näitä nyrkintakomis- ja mahtipontisuus-orgioita moni jäikin kaipaamaan Niskalaukauksen poistuttua maailmankartalta. Mainittakoon vielä, että Surupuku -kappale on soitettu jokaisella Niskalaukauksen keikalla vähintään kolmeen kertaan. Ja kyllä, toki myös silloin, kun kyseistä kappaletta ei ollut vielä edes olemassa.

Mistä kaikki alkoi?

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen kahdeksan vuotta kestäneen taipaleen voidaan katsoa alkaneen eräänä perjantai-iltana vuonna 1996, kun vastikään juomalaulu-yhtye Lyijykomppaniasta eronnut Timo Rautiainen sävelsi jaloviinapäissään helvetin huonon doom metal-kappaleen nimeltä Tilinteon hetki (jonka alkuperäinen demo-versio löytyy muuten vuonna 2004 julkaistulta samannimiseltä kokoelmalevyltä jossa on peräti valkoiset kannet). Timon aivoissa alkoi kypsyä ajatus koko Suomen raskaimman doom metal-yhtyeen perustamisesta. Viikkoa aikaisemmin Timoa oli jyväskyläläisen K-marketin nurkalla uhannut puukolla joku päästään vinksahtanut esi-murrosikäinen ADHD, koska Timo oli kieltäytynyt hakemasta hänelle kaljaa. Siitäkös herra Rautiainen vittuuntui ja päätti aivopestä kaikki Suomen ADHD-tapaukset kunnon kansalaisiksi. Tämä kaikki yhdistyi Timon päässä tuona viinan huuruisena perjantai-iltana ja niinpä Timo päätti näyttää typerille vammalapsille, mistä kukko kusee..

Timo alkoi kännipäissään soitella häirikköpuheluita kavereilleen niinkuin hänellä yleensä yksin ryypätessään on tapana, ja tuli siinä sivussa kasanneeksi Niskalaukauksen alkuperäiskokoonpanon, johon kuuluivat:

  • Timo Rautiainen (kitara, kalju, asiallisuus, jaloviinan kohtuukäyttö)
  • Teppo "Se heviletin omistava metallikitaristi" Haapasalo (kitara, moshaus)
  • Karri "Se vähän lyhyemmän tukan omistava rock-kitaristi" Rämö (kitara)
  • Arto "Natsi" Alaluusua (basso, äärioikeistolaisuus, yli-ihmisyys, Pentti Linkolan ihannointi)
  • Valtteri "Kirkkourku" Revonkorpi (kosketinsoittimet)
  • Seppo Taalasmaa (rummut, pontikkapannu, kirkkokuoro)

Tuolla kokoonpanolla Trio Niskalaukaus äänitti jo samana iltana Sepon keittämän pontikan voimalla ensimmäisen levytyksensä, 5 ekofasistista doom metal-jyräystä sisältävän Hävetkää!-EP:n.

Oli kulunut jo vuosi EP:n äänityksistä, kun se vihdoin saatiin julkaistua. Vastaanotto oli hyvä, jokainen jyväskyläläinen eläinaktivisti, kettutyttö ja ekofasisti oli intoa täynnä. Samana iltana Niskalaukaus soitti ensimmäisen keikkansa Jyväskylän Kettutyttöjen yö-tapahtumassa. Keikan jälkeen yhtyeestä erotettiin kaksi jäsentä: Revonkorpi joutui jättämään yhtyeen, sillä Rautiaisen mielestä "tr00hevimetalbändi ei mitään syntetisaattoreita käytä, vittu". Revonkorpi tuli tästä kovin surulliseksi, mutta ymmärsi yskän ja palasi takaisin tuntemattomaksi ja turhaksi muusikoksi, josta kukaan ei tule koskaan kuulemaan mitään. Myös Haapasalo sai luvan poistua, sillä hänen orastava alkoholiongelmansa paheni päivä päivältä. EP:n äänityssessioissakin mies oli ollut koko ajan niin kännissä, ettei hänen soitostaan ottanut mitään tolkkua.

Haapasalon korvaava jynkytijynkytikitaristi löydettiin vuonna 1998, kun jynkkypuolesta otti vastuun myöhemmin varsinaiseksi "jynkky"legendaksi muodostunut mystinen black metal-zombi nimeltä Jarkko "Peto" Petosalmi. Muutama seuraava kuukausi menikin sitten debyyttialbumia kasaillessa. Lyriikoiden tyylisuunta oli tietysti hyvin Linkolalainen ja musiikki raskasta, monotonista jylinää ilman kertosäkeitä. Levyn teon ohessa Niskalaukaus alkoi (Alaluusuan idean seurauksena) suunnitella terrori-iskua roskasakin hävittämiseksi Suomesta. Alaluusua päätti kuitenkin muutaman kuukauden kuluttua lähteä takaisin Suomen armeijaan huutamaan alokkaille, ja terrori-isku jäi toteuttamatta. Sääli sinänsä.

Niskalaukauksen debyyttialbumi Lopunajan merkit julkaistiin vuonna 1999, mutta kiitos Sanna Sillanpään sekoilun, levyä ei voitu markkinoida millään tavalla. Levyä ei sen ilmestymisvuonna ostanut kukaan. Ensimmäiset vihjeet kyseisen levyn olemassaolosta yhtyeen fanit saivat vasta kolme vuotta myöhemmin kun joku elävä sielu sattui selailemaan Niskalaukauksen kotisivuja ja Diskografia-osioon päästyään totesi, että "Jaa, tääl o tämmönenki".

Alaluusualle löytyi korvaaja keväällä 1999, kun Petosalmi löysi eräänä kylmänä talviyönä kaupungilla piripäissään haahuillessaan norjalaisen rasvatukka-huumepummin, joka esitteli itsensä Nils Ursiniksi. Niin oli jälleen yhtyeellä täysi kokoonpano kasassa ja aika lähteä suunnittelemaan uusia Linkola-virsiä.

Vuonna 2000 Niskalaukaus äänitti toisen studioalbuminsa Itku pitkästä ilosta, joka sai Suomen Linkolalais-kansan keskuudessa loistavan vastaanoton ja nousi jopa Suomen viralliselle albumilistalle, eli toisin sanoen yhtyeestä tuli kaupallista paskaa. Keikkoja riitti, natsit ja muut arjalaiset heiluttivat kaljatuoppejaan musiikin tahdissa ja kaikilla oli hyvä mieli. Erityisen suosion sai levyn päättävä kuulas heavyballadi Lintu, vaikka se ei yhtyeen oma biisi ollutkaan. Kukaan faneista ei kuitenkaan tätä älynnyt. Eikä ole älynnyt vielä tänäkään päivänä. Muita suosiota saaneita kappaleita oli mm. singlebiisi Rajaton rakkaus, jonka teksti kertoi miehestä joka hirttäytyi, kun muija ei halunnutkaan muuttaa Venäjältä Suomeen.

Vuonna 2001 hommat alkoivat kusta pahemman kerran – kitaristi Rämö päätti lähteä yhtyeestä, eikä uutta kitaristia ollut näköpiirissä. Timo ja kumppanit jäivät ihmettelemään että mitä helvettiä nyt tehdään, pian roskasakista täyttyy maa. Kuitenkaan synkkyyteen ei vaivuttu, olihan uusia kappaleita kuitenkin äänitetty jo sen verran, että niistä sai kasaan EP:n, joka sai nimekseen Kuilun partaalla. Tuolla eepeellä Linkola-teemat oli jätetty pois, mutta se sisälsi legendaarisen jyräysbiisin Nyt on mies!, joka oli Rautiaisen kertomus kaveristaan, joka pelkäsi hammaskummitusta ja päätti kiskoa hampaansa itse irti. Kappaleen kertosäkeen örisijäksi oltiin alun perin suunniteltu Rölli-peikkoa, mutta hän ei oman yhtyeensä Euroopan kiertueen vuoksi ehtinyt, vaan soitti paikalle lapsenlapsensa Tapio Wilskan.

Vuotta myöhemmin sen pakollisen kaljun kitaristin paikan yhtyeen riveissä otti tuntematon, aiemmin Private Line-emobändissä vaikuttanut jyväskyläläinen hevirokkari Jari Huttunen, joka sopeutuikin porukkaan oikein mainiosti, kunhan hänelle ensin juotettiin tarpeeksi viinaa. Ennen Huttusen liittymistä kokoonpanoon oli kuitenkin ehditty äänittää albumi Rajaportti, Rajaportin saunasta kertova teemalevy, jonka oli tuottanut vanha kunnon Jarkko Martikainen. Ja hommahan on silleen, että silloin kun Martikais Jake pääsee säätämään nappuloita ja tekemään sanoituksia, tulos on jotain aivan käsittämättömän kornia ja teennäistä muka-viisasta ja nerokasta sontaa. Ja niin se olikin. Kuunnelkaa vaikka Surupuku, jos ette muuten usko. Myös Vexi Salmi osallistui sanoitustalkoisiin Älä enää lyö-ulvotuksella, joka on ah, niin Irwiniltä haiskahtava hikisen naistenjalastenhakkaajajuoppopummin tilitys.

Trio Niskalaukauksen viimeiseksi ja legendaarisimmaksi kokoonpanoksi siis jäi:

  • Timo Rautiainen (kitara, liian korkealta epävireisesti kiekuminen, asiallisuus)
  • Jarkko "Peto" Petosalmi (jo legendaariseksi muodostunut komppikitara, vaalea heviletti, riehuminen, lavalta putoilu)
  • Jari Huttunen (merkityksettömämpi komppikitara sekä kalju)
  • Nils Ursin (säröpasso, örinä silloin kun Wilska ei päässyt paikalle, musta heviletti vuoteen 2003 asti, myöhemmin kalju)
  • Tuomas Molopäinen (humina, kolina, kilinä, ulina ja pillujen kostutus), ei varsinainen jäsen, mutta hypnotisoi mustaan pukeutuvia teinityttöjä saattorillansa kyllä lähes joka keikalla tuohon aikaan.

Tuolla kokoonpanolla tehtiin vielä yksi albumi, Kylmä tila vuonna 2004, jälleen Martikaisen tuottamana. Levy oli toki kokonaisuutena paljon Rajaporttia parempi, mutta Timo ei halunnut enää jatkaa. Syykin selviää, kun luet artikkelia pidemmälle. Kylmältä tilalta hiteiksi nousivat mm. uskonnollinen, vitun ärsyttävän kertosäkeen omaava kappale Hyvä ihminen, sekä tyhmien ihmisten valistamiseen keskittyvä Minun oikeus, jossa Timo totesi legendaariset sanat: "Minulla on suurimmat saappaat".

Tyypillisen Niskalaukaus-kappaleen rakenne

Kuten Kotiteollisuudellakin, Niskalaukauksen (lähes) kaikki biisit kuulostivat samalta. Niskalaukauksen biisit tosin sisältävät melodioita huomattavasti enemmän kuin Teollisuuden, joten kappaleet kestivät kuuntelua hieman enemmän.

Tyypillinen Niskalaukauksen biisi alkaa haikean surumielisellä mutta jylhällä kitaramelodian pätkällä, joka kestää noin puoli minuuttia. Tämän jälkeen seuraa toinen puoliminuuttinen helvetin vihaista mutta yksinkertaista voimasointuriffittelyä. Noin minuutin kohdalla päästään säkeistöön, jota rytmittää monotonisen laulun lisäksi rumpujen, basson ja kahden komppikitaran muodostama jyn-ky-ti-jyn-kyti-jyn-ky-ti -jauhaminen. Säkeistö on usein jaettu kahteen pätkään, joiden välissä jauhetaan intron lopussa kuultua voimariffiä. Sitten päästäänkin kertosäkeeseen, jossa on yleensä vitun ärsyttävä, päähän soimaan jäävä melodia. Kertosäe voidaan tosin myös öristä (kuten kappaleessa Nyt on mies!). Tällöin ärsyttävyysprosentti pienenee huomattavasti. Kertosäkeen jälkeen riffitellään taas hieman, sen jälkeen toinen säkeistö, kertosäe kaksi kertaa ja loppuun vielä noin minuutti riffittelyä. Tähän mennessä on päästy aikaan 04:30, joka on keskimääräisen Niskalaukaus-biisin pituus.

Niskalaukaus saksassa

2000-luvun alkupuolella myös saksalaiset kiinnostuivat Niskalaukauksesta. Kukaan ei tiedä todellista syytä siihen miksi näin tapahtui, mutta epäillään vahvasti, että syynä oli paikoitellen saksalle ja Rammsteinille haiskahtavan musiikin lisäksi yhtyeen jäsenten "ulkoinen habitus", joka aiheutti ihmisissä natseihin ja skineihin liittyviä mielleyhtymiä. Sehän oli tietysti saksalaisten mieleen, ja iloinen lastenorkesterimme pääsikin kiertämään saksanmaata muunmuassa HIMin ja Nightwishin kanssa. Rautiainen itse on väittänyt, että "eihän ne ihmiset meitä tullu kattomaan", mutta kaikkihan tietävät, että totuus oli jotain aivan muuta. Miksi saksalaisia kiinnostaisi joku kikkeliulina-Nightwish tai varsinkaan joku vitun transuilu-HIM, kun heillä on mahdollisuus katsella ja kuunnella sen sijasta kaljujen pääkallojen heilutusta rytmikkään marssimusiikin tahdissa?

Kritiikki, romahdus, hajoaminen

Vaikka Niskalaukauksella oli Suomessa runsaasti kannattajia, oli vihaajia luultavasti sitäkin enemmän. Vihaajien joukkoon kuuluivat mm. tr00-hevarit, kukkahattutädit ja iskelmämiehet. Vihaajien aggressiivinen käytös johti ennen pitkää Rautiaisen mielenterveyden järkkymiseen. Tämän seurauksena hän viirahti päästään täysin, osti mandoliinin ja on tähän päivään mennessä julkaissut jo kaksi kantrilevyä. Tähän päättyi Niskalaukauksen 8-vuotinen taival. Tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa miljoona Niskalaukaus-fania suunnittelee veristä kostoa mandoliineille, banjolle ja J. Karjalaiselle.

Kritiikkiä Niskalaukaus sai aikanaan mm. Kylmä tila-levyn uskonnollissävytteisistä lyriikoista. Tästä kiitos Martikaisen, joka meni punaviinipäissään lisäämään Hyvän ihmisen kertosäkeeseen kohtalokkaaksi käyneen lauseen: "Suuressa armossaan, luoja teki meille maan." Luultavasti tähän "gospelyhtye" leimaan vaikutti osaltaan myös vuonna 2003 ilmestynyt metallinkatkuiseksi sovitettu versio Tiernapojat-joulukuvaelmasta. Tämän tekeminen oli tosin Rautiaisen idea, joten siitä mies ei voi syyttää kuin itseään.

Tr00bläkmetallistit puolestaan vihastuivat Rajaton rakkaus-singlellä ilmestyneestä Barathrum-coverista Viimeinen päivä taivaan (Last Day in Heaven), "ku eihä sitä ny saatana voi sillee kääntää et hyvä voittaa pahan, ku Saatana hallitsee ja Saatana on kuningas ja lähen tästä viiltään itteltäni kurkun auki nii pääsen HELVETTIIN!!! KAUHEE RAISKAUS TOI NISKALAUKAUKSEN COVERI!!!"

Albumit

Hävetkää!

Ensimmäinen Niskalaukaus-äänite koskaan. Monotonista, raskasta jylinää. Ei kertosäkeitä. Teksteissä puhutaan pelottavia asioita ympäristön tuhoutumisesta Linkolan malliin. Pentti Linkola onkin maininnut Hävetkää!-EP:n yhdeksi lempilevyistään. Avausraita Leijonan periaatteet syntyi, kun Timo näki kesällä 1996 eräällä Jyväskylän torilla Lions Clubin makkarakojun ja vittuuntui. Kuitenkaan Lions Club ei ymmärtänyt kappaleen tekstiin piilotettua vittuilua ja päinvastoin kuin oli tarkoitus, kappaleesta tuli lähestulkoon Lions Clubin tunnussävelmä. Kitaristi Haapasalo soitti todistetusti kaikki omat kitararaitansa levylle kuuden promillen humalassa. Ja sen kuulee.

Lopunajan merkit

Täsmälleen samanlaista musiikkia kuin Hävetkää!kin. Ainoa erotus on, että komppikitarasta saa jopa selvää, sillä Petosalmi unohti käydä Alkossa ennen studioon menoa (luojan kiitos). Levy alkaa nopeilla rokkibiiseillä, mutta muuttuu loppua kohden aina vain hitaammaksi ja raskaammaksi. Toiseksi viimeinen kappale Alavilla mailla on jo niin raskas ja melankolinen, että se on aiheuttanut muutamalle iloluontoiselle rippikouluisos-teinille mielenterveyden järkkymistä.

Itku pitkästä ilosta

Raskas ja riffipitoinen levy. Siitä huolimatta tämä levy oli Trio Niskalaukauksen ensikosketus kaupallisuuden pelottavaan maailmaan. Liekö johtunut kertosäkeiden salakavalasta mukaan hiipimisestä. Esim. kappale Rahat ja henki sisältää sellaisen. Levyn kappaleita ei juuri ole soitettu radioissa, mutta keikoilla sitäkin enemmän. Itku pitkästä ilosta oli ensimmäinen levy, johon Alaluusua ja hänen elämänkatsomuksensa ei vaikuttanut. Se kuuluu Linkola-teemojen huomattavana vähentymisenä.

Kuilun partaalla

No siin on se kappale, se "tididididdidididdidididdididi NYTONMIES!" Tuo lause kertonee Kuilun partaalla-EP:stä kaiken oleellisen.

Rajaportti

Martikais-Jarkko pääsi muokkaamaan yhtyettä mielensä mukaan ja tuloksena oli tämä. Hittikertosäkeitä. Pop-biisejä. Aiempaa ohuempi kitarasoundi. Puhtaat ja selkeät soundit. Surupuku. Mummojen suosio. Ja mikä vittu se teennäinen runo oli siinä viimeisen kappaleen alussa? Huh huh.

Kylmä tila

Niskalaukaus paransi laatuaan jälleen ja suosio pieneni. Ilman Martikaisen sähläystä levystä olisi tullut silti vielä parempi. Hyvä ihminen oli biisi, jota kaikki ylä-asteikäiset angstiteinit hoilasivat joka niemen notkossa ja saarelmassa sen ilmestyttyä singlenä.

Lisäksi on olemassa kaksi saksankielistä albumia, joilla Timo Rautiainen vain sönköttää, sekä DVD, joka sisältää lähinnä kaljanjuontia takahuoneissa ja yleisön mylvimistä ja nyrkinheilutusta.