Tie
| |
Tätä artikkelia pitäisi hikifoida yleisesti. |
”Minä en ole koskaan eksynyt kaidalta tieltä.”
~Nuorisosäätiön entinen puheenjohtaja Matti Vanhanen
Tie on ulkona liikkumista helpottava ihmisen rakentama pinta, jota pitkin yleensä voi liikkua paikasta toiseen. On olemassa kahdenlaisia teitä. Sellaisia, jotka johtavat autiotaloon, ja sellaisia, jotka eivät johda autiotaloon. Autiotaloon johtavat tiet tunnetaan siitä, että ne alkavat apteekista tai Alkosta ja ovat jo kukonlaulun aikaan täynnä juoppoja ja pervoja, jotka vaeltavat kohti autiotaloja. Sellaiset tiet, jotka johtavat muualle kuin autiotaloon, alkavat yleensä asumuskeskittymistä ja päätyvät yleensä lentokentille, kauppoihin, työpaikoille ja kouluihin. Viimeksi mainitut ovat jo kukonlaulun aikaan täynnä vihaisia ihmisiä, jotka ajattelevat niitä vihastuttavia ihmisiä, jotka ovat matkalla autiotaloihin.
[muokkaa] Liikennejärjestelyt
Tiet, jotka eivät johda autiotaloihin, ovat yleensä reunustettu erilaisilla liikennemerkeillä. Autiotaloon johtavat tiet puolestaan vihaisilla ihmisillä, jotka ovat poikenneet työmatkalla työpaikalle johtavalta tieltä ja ovat todellisuudessa vain kateellisia näille puurtajille, jotka ovat matkalla autiotaloihin. Syynä sille, että he reunustavat autiotaloihin johtavia teitä, ei kuitenkaan ole viha vaan se, että he haluavat estää sen, että heidän verorahoillaan yritetään istuttaa myös autiotaloihin suuntavien teiden reunoille liikennemerkkejä.
[muokkaa] Ongelmia
Joskus käy niinkin, että sellaiset ihmiset, jotka yleensä käyttävät niitä teitä, jotka johtavat muualle kuin autiotaloon, käyttävät sellaisia teitä, jotka kulkevat autiotaloihin. Tämä ei johdu siitä, että he haluaisivat autiotaloon, vaan siitä, että he haluavat apteekkiin tai Alkoon. Yleensä Alkoon. Käy myös valitettavan usein niin, että joku sellainen, joka yleensä käyttää sellaisia teitä, jotka johtavat autiotaloon, päättääkin käyttää sellaista tietä, joka johtaa kauppoihin, kouluihin ja työpaikoille. Syynä ei kuitenkaan ole halu tehdä työtä, opiskella tai shoppailla, vaan yleensä halu mennä kännissä riehumaan asumuskeskittymään. Käytännössä tämä tarkoittaa huutelua, aiheena yleensä Jumala tai nuoruusvuodet. yleensä tällainen eksyminen, puolin tai toisin, johtaa väkivallantekoon. Sitten soitetaan paikalle kaksi helikopteria. Syyllinen viedään putkaan ja uhri sairaalaan. Helikopteri keksittiinkin sen takia, että huomattiin, ettei mikään tie johda sairaalaan eikä putkaan ja että kaikki ambulanssit ja poliisiautot eksyivät metsään.