The Who

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Information.gif Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole.
Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.
”Roger Daltrey laulaa kuin hukkuva koira.”
~anonyyminä pysyttelevän mod-nuoren huoltaja
”Neljä kamalaa kaverusta pitämässä hirveintä kuviteltavissa olevaa meteliä.”
~Roger Daltrey

The Who on 60-luvulla aloittanut taide(rock)musiikkiyhtye. Täysin instrumentaalisista sävellyksistään kuuluisa bändi tuli tunnetuksi Pete Townshendin nokkelista sanoituksista sekä isosta nokasta.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Tunnetuimmat jäsenet

Pete Dennis Blandford Townshend (1945-) Instrumentteihinsa erittäin kunnioittavasti suhtautuva kitarasankari. Tuli tunnetuksi lanseeraamastaan perin pienieleisestä soittotavasta, joka on sittemmin levinnyt myös useiden muiden rockmuusikoiden keskuuteen. Hänellä on tapana uhrata soittimensa konserttien lopuksi Matteo Carcassille. Valtavan nokkansa avulla hänen on onnistunut haistella musiikkiskenen uusia tuulia ja siten johdattaa The Who läpi hankalimmistakin musiikillisista ahdingoista sekä taata yhtyeen menestys maailmantalouden ja ydinasetasapainon heilahduksista huolimatta.

Roger Harry Daltrey (1945-) Yhtyeen kuuromykkäsokea laulaja, joka on oppinut kommunikoimaan huuliharpun soiton, tamburiinin paukuttamisen sekä mikrofonin pyörittelyn avulla. Daltreyn suosimat hapsuhihaiset vaatekappaleet auttavat häntä saamaan informaatiota ympäristöstään kissan viiksien tapaan. Samaa tehtävää toimitti aikoinaan myös hänen enkelimäinen hiuspehkonsa.

Keith John Cleese Moon (virallisesti 1947-1979, oikeasti 1947-) The Whon lahjakas rumpali, joka on kuitenkin pitänyt parempana vältellä julkisuutta ja onkin menestynyt paremmin nimettömänä jousiampujana kuin muusikkona. Rakkautensa jousiammuntaan Moon on aina osoittanut kantamalla paidassaan target-merkkiä. Erottuaan The Whosta Moon on opettanut täyspäiväisesti jousiammuntaa Hawajilla. Myöhemmin Moon on menestynyt myös näyttelijänä: hän esiintyy anonyyminä mm. Monty Python -elokuvassa Life of Brian (tarkkasilmäiset voivat bongata Moonin joukkokohtauksesta, jossa väkijoukko huutaa "Release Brian!").

John Cleese Entwistle (1944-2001) Entwistlen huomattavinpana ominaisuutena olivat harvinaisen viljavat pulisongit sekä röntgensäteilevä kokovartalohaalari, jonka avulla hänellä oli tapana esitellä luustoaan yleisölle. Entwistle ei tykännyt hämähäkeistä, vaikka sävelsikin niille oodin. Lisäksi hän lauloi sopraanoa sekä soitti bassoa virityskoneistoa ropeltamalla, käyrätorvella ja ilman, älyttömän taitavasti. Meni kumminkin ja menehtyi.

Mooninator1960 (1960-luvun puoliväli - 1979) Hulvaton Keith Moonin näköinen rumpaliandroidi. (Ks. kohta Keith Moon -salaliitto. Hys hys.)

[muokkaa] Alkuajat

The Who perustettiin vuonna 1964. Alussa oli Daltrey, sitten Townshend. Lopulta oli myös Entwistle. Ja sitten Moon. Ja Chris Stamp[1] ja Kit Lambert[2] näkivät, että niin oli hyvä. Bändin nimeksi ehdotettiin aluksi The Detours tai High Numbers, mutta ne hylättiin, sillä yhtye piti enemmän nimestä The Hair, koska hiukset olivat kova juttu 60-luvulla. Seuraavat nimiehdotukset olivat The Cold War, John Cleese ja The Beatles, koska näistäkin ilmiöistä oli paljon puhetta sinä aikana. Lopulta yhtyeen nimeksi valikoitui The Who, sillä myös Doctor Who oli pähee. Lisäksi bändiläiset suunnittelivat käyttävänsä ovelaa nimeään tulevien albumiensa nimien sanaleikeissä. Tästä kekseliäisyyden huipentumasta ovat esimerkkeinä muun muassa albumit Tommy ja Quadrophenia. Alkuaikojen The Who oli vaatetyyliltään hyvin mielenkiintoinen. Heitä saamme kiittää siitä, että modit söivät pillereitä ja olivat höpsön näköisiä.

[muokkaa] Keith Moon -salaliitto

Toisin kuin yleensä luullaan, rumpali Keith Moon jätti yhtyeen jo bändin alkuaikoina. Moon hylkäsi soittokaverinsa aloittaakseen myöhemmin menestyksekkääksi osoittautuneen uransa jousiammunnan opettajana. Muut jäsenet korvasivat suositun rumpalin hänen näköisandroidillaan ja osoittivat myöhemmin kunnioitusta jousiampujaystävälleen pukemalla androidin target-paitaan.

Jo varhaisessa vaiheessa Keith Moonin näköisandroidiin tuli vikaa esiintymisten aiheuttaman ylikuumenemisen sekä polttoaineena käytettyjen alkoholin ja huumeiden epäpuhtauksien vuoksi. Laite ryhtyi särkemään rumpusettejään keikkojen lopuksi. Estääkseen epäilyksien heräämisen Pete Townshend yhtyi raskain mielin instrumentinteurastukseen, mutta pehmensi rakkaille soittimilleen aiheuttamaansa tuhoa liittymällä Meher Baban johtamaan uskonlahkoon, jonka mukaan soittimien oikeaoppinen uhraaminen takasi niin särjetylle kuin särkijällekin ikuisen elämän tuonpuoleisessa[3].

Muutamien korjausyritysten jälkeen The Who päätti jättää Moon-androidin oikosulun sikseen, sillä vaikka vika olisikin saatu kitkettyä, oli Townshend jo niin syvällä seurakuntansa riveissä, ettei instrumenttipeijaisista ollut mitään mahdollisuutta päästä eroon. Niinpä soitinten tuhoamisesta tuli bändin tavaramerkki. Moonin korjaaminen olisi ehkä kuitenkin ollut paikoillaan, sillä ajan saatossa tekniset ongelmat pahenivat: robotti alkoi hajottaa hotellihuoneita, pukeutua natsiksi, tilata kuntoilulaitteita tv-shopista ja käyttäytyä muutenkin perin soo soo sopimattomasti.

Keith Moon -salaliiton salaliittous oli ensi kerran uhattuna The Whon Amerikan-kiertueella 1960-luvun loppupuolella. Eräs bändin roudari oli käynyt turhan uteliaaksi ja yksinkertaisesti tiesi liikaa. Roudari teki kuitenkin kohtalokkaan virheen alkaessaan kiristää The Whota uhaten paljastaa tietonsa lehdistölle, ellei pääsisi itse yhtyeen rumpaliksi. Urkkijalle suuttunut bändi päästi roudarinsa vähin äänin päiviltä. Kuolema lavastettiin tapaturmaksi: ulkopuolisten silmissä näytti siltä, että Keith Moon oli hurauttanut päissään autolla roudarin yli. Salaliitto oli vaarassa paljastua myös vuonna 1973, kun Pink Floyd pääsi vale-Keithin jäljille ja teki aiheesta salakielisen levyn Dark Side of the Moon. Kostoksi tästä Daltrey ryhtyi Pink Floydin avainhenkilön Roger Watersin kaimaksi. Onneksi Dark Side Of The Moon oli niin salakielinen, ettei kukaan ymmärtänyt sen sanomaa ja se vaipui nopeasti unholaan.

Vuoteen 1979 mennessä Moon-androidin ydinreaktori oli sulamispisteessä. Pelastaakseen ihmiskunnan varmalta tuholta The Who hautasi 'rumpalinsa' peruskallioon. Yhtye antoi harkitun ironisen viitteen suunnitelmistaan Who Are You -albuminsa (1978) kannessa, istuttaessaan rumpaliandroidinsa tuolille, jossa luki "Not to be taken away" ('ei saa viedä pois'), vaikka bändiläiset aivan hyvin tiesivät, että Moon vietäisiin hyvin pian pois, maaperän syleilyyn. Ns.'surun runtelemana' bändi väitti rumpalin menehtyneen alkoholilääkkeen yliannostukseen. Ja kaikki uskoivat.

[muokkaa] Myöhäiset vuodet

The Whon viimeaikaisista tekemisistä ei ole paljoa kerrottavaa. Mainittakoon, että kun yhtyeen rahat alkoivat käydä vähiin 2000-luvun alussa, bändin keikkailusta eloonjääneet jäsenet väkersivät Townshendin perunakellarissa fanien rahastukseen suunnitellun albumin Endless Wire, johon kaksikko myös väänsi kansikuvan Windows ysivitosen Wordilla ja PowerPointilla. Tärkein myöhemmistä virstapylväistä on kuitenkin maaginen päivä 9.7.2007, jolloin valtaosa suomalaisista oli yhtä aikaa samassa valtiossa Roger Daltreyn ja Pete Townshendin kanssa. Se jos mikä on ylpeyden aihe katajaiselle kansallemme.

[muokkaa] Discografia

[muokkaa] Triviaa The Whon pääteoksista

[muokkaa] Merkitys maailmanhistoriassa

The Who myllersi täysin rockhistorian olemalla maailman ainoa rockbändi, joka ei koko uransa aikana soittanut minkäänlaista rockiin viittaavaa musiikkia. Samalla he pistivät liikkeelle aallon, jonka myötä kaikki turha lavasähläys poistettiin esityksistä ja rockooppera puhdistui, kun siitä karsittiin rock pois. The Whon merkitys tieteelle on myös huomattava: heidän Moon-androidinsa varustelu auttoi robottiteknologiaa ja tekoälytutkimusta ottamaan valtavia harppauksia[4].

[muokkaa] Viitteet

  1. The Whon manageri
  2. The Whon toinen manageri
  3. Välillä Townshend tosin innostui uskonnostaan niin kovasti, että meinasi hajottaa Daltreynkin.
  4. Nämä tieteen riemuvoitot eivät kuitenkaan koskaan päässe päivänvaloon Keith Moon -salaliiton salaliittoisen luonteen vuoksi. Shh!
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut
Muilla kielillä