The Rolling Stones

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stones 01.svg
Tämä artikkeli kiinnostaa kiviäkin!
The Rolling Stones
Rolling-Stones-2002.jpg
Toiminnassa 1962-
Laulukieli englanti
Tyylilaji blues,humppa,humppahevi
Levy-yhtiö Decca Records
Rolling Stones Records
Virgin Records
Jäsenet Mick Jagger
Keith Richards
Charlie Watts
Ron Wood
Darryl Jones
DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
...tarinan mukaan Uusis perusti Rollarit ja antoi heille kaksi kiveä.

The Rolling Stones (Lue: The Rolling Twones) on englantilainen rockyhtye (Lue: humppayhtye), joka on heti The Beatlesin jälkeen genrensä kaikkien aikojen toiseksi menestynein. Tutkimusten mukaan yhtyeen musiikki on testattavien mielestä historian toiseksi surkeinta, vaikka yhtye on aina halunnut ja yrittänyt olla kaikkein surkein. Suomessa yhtye tunnetaan kahdella lempinimellä: Rollarit ja Vierivät kivet.

Historia[muokkaa]

Yhtyeen perustaminen[muokkaa]

The Rolling Stonesin jäsenet varttuivat 1950-luvun Englannissa. Kahta juttua, kitaransoittoa ja juopottelua harrastava Brian Jones sai inspiraationsa bluesista. Hän otti usein parit kännit jazzrumpali Charlie Wattsin seurassa. Samoihin aikoihin Mick Jagger alkoi kuuntelemaan bluesia äänekkään ja harteikkaan Keith Richardsin kanssa. Nelikkoon (= 2 * 2 henkilöä) liittyi basistiksi Bill Wyman). Lopulta 60-luvun toiseksi sateisimpana päivänä Brian Jones nimesi syntyneen blues-yhtyeen "The Rollin' Stonesiksi". 12. heinäkuuta 1962 kokoonpano esiintyi Lontoon kuuluisalla Marquee-klubilla. Yhtye valitsi tyylikseen bluesin, koska he halusivat olla vastakohtana The Beatlesille, joka suosi rhythm and bluesia.

Yhtyeen nousu toiseksi suosituimmaksi (1964 - 1967)[muokkaa]

Yhtyeen logossa kaksijakoinen kieli näyttää itseään The Beatlesille.

Yhtyeen maine kasvoi aluksi Lontoon klubeilla, joissa yhtyettä katsomaan tullut yleisö joi yleensä kaksi olutta. Myöhemmin yhtye luopui bluesista ja siirtyi kokonaan humpan pariin. Vuonna 1965 "The Second Time", "(I Can't Get Twice) Satisfaction" ja "As Two Tears Go By" ottivat maailman hittilistoilla toiseksi huonoimmat paikat.

Yhtyeen varhaisista albumeista kaksi olivat toiseksi ei-menestyneimpiä. Albumit olivat Tihs 5 (1965) ja Tihs 7 (1966). Vuonna 1966 julkaistiin sekä Isossa-Britanniassa että Yhdysvalloissa listojen toiseksi huonoimmille sijoille jäänyt single "Paint It, Black, Twice".

Seuraava single, vuonna 1967 julkaistu, "Let's Spend Two Nights Together" aiheutti kohua sanoituksellaan, koska siinä käytettiin kahta seksuaalisesti vihjailevaa sanaa. Radioasemat soittivat sen (toista) B-puolta "Ruby Twoesdayta", joka möi yli kaksi miljoonaa kappaletta. Vuonna 1967 yhtye onnistui tekemään albumin, joka oli huonompi kuin The Beatlesin juuri Amerikkaan salakuljetettu Scheisse 8 -albumi. Tämä albumi oli Tihs 8, jonka sijoitusta yhtyeen jäsenet juhlivat juomalla kaksi tynnyrillistä olutta. Sen jälkeen kaikki yhtyeen albumit olivat aina liian hyviä.

Vuoden 1967 toiseksi suurin huumejupakka[muokkaa]

5.2.1967 päivänä News of the World -lehti mainitsi Mick Jaggerin huumeita käyttävistä humppatähdistä kertovassa artikkelissaan. Yhtye haastoi lehden tämän vuoksi kahdesti oikeuteen. Jaggerin kotoa oli löydetty kaksi vaarallista lääketablettia ja Richardsia syytettiin siitä, että hän oli kahdesti myöntänyt kahdelle ihmiselle luvan polttaa kotonaan kannabista.

Jagger tuomittiin kahdeksi kuukaudeksi ja Richards kahdeksi vuodeksi vankilaan. Joneskin sai kaksi vankeusrangaistusta, mutta kaikki heistä vapautettiin jo kahden päivän kuluttua 2000:n punnan takuita vastaan. Brian Jonesin asunnosta löydettiin noin kaksi grammaa hasista, mutta hän selvisi kaksilla sakoilla.

Kaksi psykedeelistä kokeilua ja takaisin bluesin pariin[muokkaa]

Vuonna 1967 julkaistu psykedeelinen Tihs 9 -albumi on yksi yhtyeen eniten arvostetuimmista (ainakin kahden kriitikon mielestä). Koska albumi oli liian hyvä, päätti yhtye jälleen laskea tasoaan ja he tekivät toiseksi huonoimman albuminsa Tihs 10:n. Sen jälkeen he palasivat takaisin vanhaan tyyliinsä, joka havaittiin hyväksi jo toisen kerran.

Joulukuussa 1968 yhtye kuvasi Two Rock and Roll Circus' TV-spesiaalin, johon yhtye kutsui myös muun muassa John Lennonin. Valitettavasti Lennon esitti "The Jar Bluesin", joka on yksi hänen parhaista lauluistaan. Tämän vuoksi The Rolling Stones hyllytti esityksen, koska siitä olisi tullut liian hyvä. Lopulta yhtyeen kahden jäsenen kielloista huolimatta itse show kuitenkin julkaistiin vuonna 1996.

Brian Jonesin kuolema[muokkaa]

Vuonna 1969, Brian Jones oli käyttänyt kahta huumetta. Hän kärsi kahdesta oireesta, jotka olivat masennus ja ahdistus. Hänet oli erotettu kahdesti yhtyeestä, koska hän ei kyennyt tekemään kahta työtä: soittamaan kitaraa ja laulamaan taustalla. Hän päätti liittyä Kaksiseiskan kerhoon. Eräänä kesäisenä iltana Jones oli ottanut kahdet kännit ja mennyt takapihalleen, jossa on kaksi uima-allasta. Hän oli liukastunut ja jäänyt roikkumaan mahastaan molempien altaiden väliin. Kun Jonesin bändikaverit saivat tietää hänen kuolemastaan, he järkyttyivät ja päättivät järjestää kaksi muistokonserttia, joihin saapui 200 000 ihmistä. Brian Jonesin omaiset saivat kaksi adressia.

Hopeakausi[muokkaa]

Yhtye levytti seuraavat neljä (2 * 2) albumiaan (ja yhden ylimääräisen) kitaristi Mick Taylorin kanssa. Jokainen albumi sai vuoden toiseksi huonoimman albumin tittelin, mistä Jagger ja Richards pahoin suuttuivat. Mick Taylorin saatua potkut kahdesta kengästä vuonna 1975, uudeksi kitaristiksi valittiin kahden yhtyeen jäsenen yhteisestä päätöksestä Ron Wood, jonka tuli johdattaa yhtye kaikkein huonoimmaksi.

Hopeakauden jälkeen[muokkaa]

Kuvassa kaksi yhtyeen jäsenistä vuonna 2006: Ron Wood ja Mick Jagger.

Yhtye jatkoi keikkailua ja teki edelleen toiseksi huonoimpia albumeitaan. 1980-luvulla lehdistö kertoi yhtyeen kahden jäsenen, Jaggerin ja Richardsin olevan riidoissa. Kumpikin heistä teki kuitenkin sovinnon ja he jatkoivat turhaan yritystä luotsata yhtyettään kaikkien aikojen huonoimmaksi. Esimerkiksi vuoden 1997 albumillaan Tihs 24 he kokeilivat kahta temppua: rappia ja hip hoppia, mutta jälleen albumi oli toiseksi huonoin.

Aina tähän päivään saakka yhtye on jatkanut toiseksi huonoimpien albumeiden tekemistä ja he ovat myös keränneet kaikkien näiden vuosien aikana toistuvasti toiseksi huonoimpia keikkatuloja. Vielä vanhoina miehinä he aikovat yrittää tulla huonoimmaksi yhtyeeksi, sillä he eivät koskaan suostu uskomaan olevansa ikuisia kakkosia.

Diskografia[muokkaa]

Albumit[muokkaa]

  1. Tihs 1 (1964)
  2. Tihs 2 (1964)
  3. Tihs 3 (1965)
  4. Tihs 4 (1965)
  5. Tihs 5 (1965)
  6. Tihs 6 (1965)
  7. Tihs 7 (1966)
  8. Tihs 8 (1967)
  9. Tihs 9 (1967)
  10. Tihs 10 (1968)
  11. Tihs 11 (1969)
  12. Tihs 12 (1971)
  13. Tihs 13 (1972)
  14. Tihs 14 (1973)
  15. Tihs 15 (1974)
  16. Tihs 16 (1976)
  17. Tihs 17 (1978)
  18. Tihs 18 (1980)
  19. Tihs 19 (1981)
  20. Tihs 20 (1983)
  21. Tihs 21 (1986)
  22. Tihs 22 (1989)
  23. Tihs 23 (1994)
  24. Tihs 24 (1997)
  25. Tihs 25 (2005)

Singlet (Vain maininnan arvoiset)[muokkaa]

  • Two Poison Ivys / Two Fortune Tellers (1963)
  • Two Little Red Roosters / Off The Two Hooks (1964)
  • The Second Time / Play With Two Fires (1965)
  • (I Can't Get Twice) Satisfaction / Two Spiders And The Fly (1965)
  • As Two Tears Go By / Gotta Get Away Twice (1965)
  • Paint It, Black, Twice / 2x Long While (1966)
  • Let's Spend Two Nights Together / Ruby Twoesday (1967)
  • Two Wild Horses (1971)
  • Hang Two Fires (1982)
  • Two Mixed Emotions / Two Fancymen Blues (1989)
  • Anybody Seen Two Of My Babies (1997)
  • Two Streets of Love / Two Rough Justices (2005)

Katso myös[muokkaa]