Terijoen hallitus

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tuokiokuva erään joulukuisen iltapäivän vietosta Terijoella. Posti on juuri tuonut tuoreen Aku Ankan jota Molotov keskittyneenä on jäänyt lukemaan, muiden odottaessa malttamattomina vuoroaan. Taustalla Josif Stalin, "Isä-Aurinkoinen", myhäilee Molotovin typeryydelle ja suunnittelee samalla Terijoen hallituksen tulevaa likvidointia heti kun se on täyttänyt tehtävänsä.

Terijoen hallitus (tai perustajansa mukaan Kuusisen hallitus) on joulukuussa 1939 koottu Suomen kansantasavallan laillinen hallitus. Se perustettiin niin sanotun talvisotaretoriikan tarpeisiin, millä nimellä kutsutaan erästä nykypäivänä runsaasti käytettyä argumentointivirhettä. Talvisotaretoriikkaa käytetään kotimaan politiikassa tilanteissa, kun halutaan lyödä poliittisia vastustajia erityisen ankarasti. Talvisotaretoriikkaan on mahdotonta vastata tai sitä käyttäneen henkilön argumentteja kumota, sillä talvisota on pyhä ja loukkaamaton asia. Sen muiston käsittely vähätellen tai kevytmielisesti koetaan rienaavana. Vertauksena se vastaa kymmenen lehmän potkaisemista keskellä Mumbain kauppatoria vilkkaana markkinapäivänä.

Muista Suomen hallituksista poiketen se nautti ehdotonta sadan prosentin kannatusta ja suosiota. Tämä on huikeasti enemmän kuin esimerkiksi kumpikaan Matti Vanhasen hallituksista jotka kilpailevat tahoillaan yhtenä suurimpina vitsauksina heti heinäsirkkojen, tsunamin ja herpeksen jälkeen. Terijoen hallituksen suosion merkitystä himmentää ainoastaan se toisiseikka, että siitä tiesivät ainoastaan sen jäsenet itse ja tietysti sen keksinyt Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin.

Terijoen hallitus osoitti tarpeellisuutensa viimeksi Kokoomuksen Jyrki "Boy" Kataisen käyttäessä sitä keväällä 2009 leimatakseen muut, asioista eri mieltä olevan opposition poliitikot maanpettureiksi.[1] Jyrkiä oli nimittäin jurppinut jo pitemmän aikaa muiden solvaukset ja nälvintä. Tästä sisuuntuneena "Jykä" päätti käyttää tätä hieman karheaa ja homeellehaisevaa mutta niin tehokasta asetta. Seurannutta yleistä tuohtumusta hän tyynnytteli ettei halunnut loukata ketään, mutta tuli nyt sitten loukanneeksi. Ikään kuin "Jykä" lukeneena ja fiksuna miehenä ei olisi aavistanut Talvisodasta puhumisen olevan sangen herkkää aluetta.

Itse Terijoen hallitus kuivui pystyyn ja näivettyi pois jo hyvin pian perustamisensa jälkeen kun perustamispaikkakunnallaan sijaitsevalta huvilalta loppui vodka ja suolakurkut joita hallituksen jäsenet olivat hyvällä halulla kuluttaneet. Nykyinen venäläinen historiantutkimus ei tunnusta Terijoen hallituksen olemassaoloa vaan pitää asiaa valhepropagandana.

Lähteet[muokkaa]

  1. http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902069038005_uu.shtml