Tekstuaalinen häirintä
Tekstuaalisella häirinnällä tarkoitetaan ei-toivottua, yksipuolista tekstuaalisväritteistä käyttäytymistä. Se voi olla kirjaimellista koskettelua tai esitystä, jonka kohde tuntee vastenmieliseksi. Tekstuaalisesta häirinnästä vaietaan, koska kohde pelkää leimautuvansa sellaiseksi, joka lukee sellaisia paikkoja, joissa tekstuaalista häirintää esiintyy. Myös kollegat saattavat vaieta tai kieltää koko ongelman ja kohteen saattaa olla vaikea saada apua.
Häiritsijän asemasta riippuu, miten tekstuaalinen häirintä koetaan. Ylemmässä asemassa olevan harjoittama tekstuaalinen häirintä koetaan pahempana kuin kollegan, sillä siihen voi liittyä uhkaa, lausumatontakin esimiehen valta-aseman vuoksi. Tekstuaalista häirintää ja flirttailua voi olla vaikea joskus erottaa, sillä ihmisten sietokyky, kokemukset sekä oletukset siitä saako syytteellä rahaa ja mainetta iltapäivälehdiltä ovat erilaiset ja tilannekohtaiset.
Lain mukaan tekstuaalinen häirintä on asianomistajarikos, joka edellyttää sitä, että asianomistaja nostaa kanteen epäiltyä vastaajaa vastaan. Tekstuaalinen ahdistelu työpaikalla on lain vastaista, minkä vuoksi työnantajan on puututtava asiaan ja häirittävä tekstuaalisen häirinnän saajaa tekstillä, jossa ilmoitetaan tämän harjoittavan tekstuaalista häirintää.