Teksas
Hikipedia
”Jos kuulen jonkun puhuvan minulle Texasia, tiedän hänen arvostavan Texasin kulttuuria.”
Teksas on Amufuckinriga Yeah!:in suurin osavaltio, eikä kellään olisi mitään sitä vastaan, ellei George W. Bush olisi sieltä kotoisin. Teksas tunnetaan yhden tähden valtiona. Toivottavasti toista "tähteä" ei tulekaan, kunhan vain päästäisiin ensimmäisestäkin eroon.
Teksasissa muuten tiedetään, kuinka hankalista presidenteistä päästään eroon. John F. Kennedy vietti viimeiset hetkensä berliiniläisenä Marilyn Monroe-fanina juuri Teksasin pääkaupungin Dallasin kadulla. Eräällä ruohikkoisella kumpareella heilunut hairahtanut huumepoliisi sattui laukaisemaan palvelusaseensa Mannlicher Carcano-kiväärin (Teksasissa palvelusaseetkin ovat suurempia!) tunnetuin seurauksin. Tapahtuneen kaitafilmille tallentaneesta Zapruderista tuli kerralla kuuluisa elokuvaohjaaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Aluksi tuhansia vuosia sitten alueen ensimmäinen ihmisasutus koostui egyptiläisistä ja suomalaisista. Kansat viettivät joulua aina yhdessä sopuisasti, kunnes egyptiläiset opettivat suomalaisille, kuinka sitä alkomahoolia oikein tehdään viljasta käyttämällä. Suomalaiset tietysti innostuivat ja kuluttivat kahden vuoden aikana maaperän tärviölle. Joulutkaan eivät olleet enää iloisia, ainakaan egyptiläisten mielestä. Näinpä he pakkasivat kamppeensa ja lähtivät Egyptiin ja suomalaiset puolestaan muualle Pohjois-Afrikkaan. Suomalaiset olivat tuolloin mustaakin mustempia arabijuutalaisia, joiden poliittinen kanta oli kommunismi. Vasta muutto Pohjois-Eurooppaan valkaisi heidät, kommunistejahan he ovat vieläkin.
Sitten paikalle tuli vinkuintiaaneja heilumaan ja huutamaan hoo-ka-heytä. Sitä he jaksoivat tehdäkin vuosituhansia ihan yksinään, kunnes paikalle saapui uusia ystäviä aina Espanjasta saakka. Siinä kävi ihan hyvin loppujen lopuksi. Sitten tuli vielä jotain ranskalaisia ja vielä englantilaisiakin tekemään jotain. Kuitenkin aika eurooppalaishenkistä toimintaa.
Sitten se meni näin: Joku huusi jollekin jotakin jonkin muistamisesta, joka liittyi johonkin toiseen asiaan, jolla oli ulkomaankielinen nimi, jossa oli ollut jokin ongelma joskus aiemmin. Siitä sai alkunsa Teksas! Paikka, jossa kuvattiin Dallas! Jii-Haa!
[muokkaa] Hallinto ja politiikka
Teksasia hallitsee kuvernööri, jonka säätämiä lakeja valvoo sheriffi ja sen kolme deputya, Winchester ja Coltin veljekset. Hallintoa kohtaan esitetyn kritiikin hoitaa osavaltion asianajotoimisto Smith & Wesson, jotka pyytävät virka-apua tarvittaessa sovittelupalvelu Luger & Schmeisseriltä Euroopasta saakka. Lakien valvonnasta nähtiin mainio käytännön esimerkki vuonna 1993, kun David Koreshin johtama Daavidin sojottavaksi oksaksi kutsuttu Wacon 4H-yhdistys ulkoistettiin sopuisasti, siis aivan täysin ilman mitään ongelmia, osavaltiosta.
Teksasilaiset jakavat pitkän rajan lyhyenläntien ja viirusilmäisten meksikaanien kanssa. Meksikaanit ovat erittäin taitavia käyttämään teräaseita tequilapäissään aina kun siestaltaan ehtivät. Rajan valvonta viekin 98% osavaltion budjetista. Rajaa valvoo eräs Bush Border Control-niminen yhtiö, jolla on käytössään kuusi vanhaa Ford Transitia teksasilaisten turvaamiseksi. Bush Border Control on aikonut ulkoistaa toimintansa Intiaan, tai Kiinaan, joka on siis tämän päivän Intia.
Nykyään on tietysti uhkana, että Meksikon ja Teksasin välisen rajan ylittäisi joku muinaissuomalainen rättipääterroristi ydinpommiarsenaalin kanssa, käyttäen hyväksi yhä tummahkoa ihonväriään päästäkseen rajan yli. Teksasilaiset tietysti toivovat tätä salaa, sillä he haluaisivat joutua maailman suurimman terroristi-iskun kohteeksi.
[muokkaa] Talous
Nykyään Valtio tienaa ihan kivasti järjestämällä Texas hold'em-pokeriturnauksia. Joku väitti pelin nimen olleen Mississippi Hold'em-pokeri, mutta häntä vedettiin turpaan. Teksasilaisten mainostaman mukaan osavaltiolla on myös pitkä perinne viinintuottajana. Tietoisuus tästä ei ole levinnyt, sillä eihän kukaan pysty nauramatta myymään moista väitettä.
Teksasilaiset väittävät tietävänsä tietotekniikasta jotain. Tämä ei voi kuitenkaan pitää paikkaansa, sillä tunnetusti osavaltio lähettää aina älykkäimmän poikansa Washingtoniin presidentiksi ja George W. Bush juniorin älykkyysosamäärä on tänään 7.25, nousua vuodesta 2000 4%. Älyähän tarvitaan tietotekniikassa.
Teksasissa on myös joku korkeatasoiseksi lääke- ja terveydenhoitotutkimuslaitokseksi väitetty Texas Medical Center, joka todellisuudessa toimii televisiosarja Tuho-osaston kuvauspaikkana.
Ennen aikaan Teksas oli riippuvainen öljystä, varsinkin Dapper Dan-hiusöljystä.
[muokkaa] Asukkaat
Ovat riippuvaisia paistoöljystä. Tänä päivänä "natural gas" ryöppyää aivan muualta kuin öljytornien huipulta.
He ovat todella suuren osavaltion suuria poikia ja tyttäriä. George W. Bush Juniorinkin täytyy ottaa muutama vuosi kokkelia aamusta iltaan, että laihtui tarvittavan 220 kiloa tai 450 paunaa (Teksasissa käytetään paunaa, joka on kiloa pienempi mittayksikkö! Meillä on jotain suurempaa, kuin Teksasilla!) ...ja asia oli: että hän saattoi pyrkiä presidentiksi. Teksasin "Kuka kukin on"-tyyppinen kirja on Suurimmat teksasilaiset ja se on myös maailman paksuin kirja, ja päinvastoin.
Asukkaita on yhteensä 22 490 022. Teksasilaiset tykkäävät kirjoittaa tämän, koska se saa luvun vaikuttamaan suuremmalta. Siis kaksikymmentäkaksimiljoonaaneljäsataayhdeksänkymmentätuhattakaksikymmentäkaksi asukasta. Näistä niggerssejä ja muita hiphoppareita on 15%, eli valtaväestön mielestä tietysti liikaa. Kirjoille ei oteta meksikaaneja eikä suomalaisia.
[muokkaa] Kulttuuri
Ovat muka keksineet BBQ:n, vaikka sana Barbeque on ranskalainen ja ruoanlaittotapa meksikolainen. Niinpä kukaan kunnon teksasilainen ei tykkää ranskalaisista ja meksikolaisista toiveenaan, että totuus joskus vain kuolisi pois.
[muokkaa] Eläimistö
Teksasissa on paljon hiekkaa, joten siellä viihtyvät hiekasta pitävät eläimet kuten korppikotkat, skorpionit, hiekkamadot, John Wayne ja Bushin suku. Viimeksi mainittu on loppumattomassa hiekanhimossaan järjestänyt valtaisan rättipäiden henkiä vaatineen hiekankeruuoperaation toiselle puolelle maapalloa. Jos Bushit pitäisivät viidakosta, ei afrikassa tapahtuisi etnisiä puhdistuksia ja Kolumbian kokkeliongelmat olisivat jo ratkaistu.
[muokkaa] Kuuluisat teksasilaiset
- Matthew McConaghey, tuo ihme muikistelija ja keikistelijä mieheksi. Naisethan siitä kyllä pitävät.
[muokkaa] Triviaa
Guns & Ammo-magazinen raati listasi Teksasin tulevaisuuden parhaaksi metsästysvaltioksi, heti kun meksikaaneja saa ruveta ampumaan. Koska aseista pitävillä miehillä on tunnetusti pieni kikkeli, teksasilaiset miehet muodostavat yhden maailman pienimunaisimmasta miesryhmistä. Näin ollen kaikilla muilla miesryhmillä on jotain suurempaa kuin teksasilaisilla: nimittäin suurempi itsetunto!
| osavaltiot: | Alabama - Alaska - Arizona - Arkansas - Calisota - Colorado - Connecticut - Delaware - Etelä-Carolina - Etelä-Dakota - Florida - Georgia - Havaiji - Hollywood - Idaho - Illinois - Indiana - Iowa - Irak - Kalifornia - Kansas - Kentucky - Louisiana - Lounais-Dakota - Länsi-Virginia - Maine - Maryland - Massachusetts - Michigan - Minnesota - Mississippi - Missouri - Montana - Nebraska - Nevada - New Hampshire - New Jersey - New Mexico - New York - Ohio - Oklahoma - Oregon - Pennsylvania - Pohjois-Carolina - Pohjois-Dakota - Pohjoiskoillinen Dakota - Rhode Island - Teksas - Tennessee - Utah - Vermont - Virginia - Washington - Wisconsin - Wyoming |
|---|---|
| erillisalueet: | Amerikan Samoa - Baker Island - Guam - Itäiset Vappusaaret - Jyväskylä - Puerto Rico - Yhdysvaltain Neitsytsaaret - Guantanamo Bay |
| kaupunkeja: | Chigaco - Las Vegas - Los Angeles - Minneapolis - New York - San Francisco - Washington D.C. |


