Tarja Turunen
Hikipedia
”Täynnä kuin Turusen pyssy.”
~vanha kansa
”HAMSTER! A DENTIST! HARD PORN..”
~Tarja Turunen tulkitsee kappaletta Wishmaster
Jos joku haluaisi kuulla ulinaa ja huojuntaa, suuntaisi hän todennäköisesti seuraamaan lähintä laitonta koiratappelua. Ringin keskellä ulisevat ja toisiaan vasten hyppivät koirat ympärillä huojuvine humalaisine vedonlyöjineen kuvaavat hyvin Tarjan kykyä tulkita yksinkertaisia kappaleita.
Hänen häkellyttävin kykynsä on pysyä poissa rytmistä koko kappaleen ajan. Vaikka rumpali miten sotkeutuisi lyönneissään, Tarjan värisevä ulvahtelu onnistuu aina välttelemään rytmiä vähintäänkin kiitettävästi. Joskus jopa neljännesnuotti sattuu kohdalleen, mutta viime kerrastakin alkaa jo olla aikaa.
Ei siinä mitään. Voihan sitä kirkua kuin haavoitettu hyeena, mutta kun koreografiakin muistuttaa vaikean sairaskohtauksen oireita, on tärkeää varmistaa, ettei studiomiehen kikattelu kuuluisi nauhalla. Musiikkivideoissa ongelma on suhteellisen huomaamaton, mutta studiossa on ollut pakko soittaa kolminkertaisella volyymilla tavalliseen nähden, jotta toistuva kiherrys mikserin luota ei kantautuisi äänieristettyjen rakenteiden läpi.
Tarja aloitti vaatimattomasti makkaranmyyjänä Helsingin Rautatieasemalla, mutta sai kutsun liittyä NightWissyyn ulvahdettuaan komeasti taskuvarkaan viedessä hänen laukkunsa KELA:n edessä. Laukussa olivat hänen vaivalla tienaamansa sosiaaliavustukset.
Tarja on naimisissa arkentiinalaisen Marcelo Kabulin kanssa. Todellisuudessa Marcelo on Himankalainen Kari "karkelo" Mankeli, vannoutunut Nightwish -fani joka ihastuksensa kohdetta lähemmäksi päästäkseen liimasi ohtaansa nepalilaisen vuorigorillan perskarvoja sekä läpikävi useita plastiikkakirurgisia operaatioita saavuttaakseen argentiinalaisille ominaisen rumuuden.
Suomessa oleskellessaan Tarja ja Marcelo viettivät aikaansa Mankelin sukutilalla, 12 neliön rivitaloasunnossa Himangalla. Heillä oli myös Tarjan Nightwish -kappaleiden masinointikorvauksilla hankkima 8500 neliön 7 -kerroksinen piilopirtti Buenos Airesin keskustassa. Argentiinan presidentti Hosni Mubaradze asui talon kellarissa.
Tarja sai äskettäin kenkää Nightwissistä ja ulvahtelee nykyään asematunnelin pimeissä nurkissa uutta tilaisuutta etsien. Jos törmäätte häneen, heittäkää kenkänne harhautukseksi ja juoskaa. Todennäköisesti kenkänne löytyy myöhemmin puhki syötynä, mutta ainakin tärykalvonne pelastuivat.
[muokkaa] Katso myös

