Kukkahattutäti
Hikipedia
”Minua on aina ihmettänyt, että kuinka nuo kukkahattutädit ovat niin hyvin perillä kaikesta jota he vastustavat.”
~Omaksi onnekseen anonyymi salaliittoteoreetikko
Kukkahattutädit ovat vittumaisia ((negatiivinen ilmaus monikon partiivissa)) kyyliä, jotka tykkäävät puuttua muiden tekemisiin. Eritoten kukkahattutädit haluavat kieltää lapsilta ja nuorilta kaiken kivan, kuten telkkarin väkivaltaviihteen katselun, seksin ja oluen juonnin.
[muokkaa] Tuntomerkit ja olemus
Kukkahattutädin tuntomerkkejä ovat erittäin siveellinen mekko tai pitkä hame, sateenvarjo, käsilaukku, naurettava päähine, josta sojottaa lakastunut kukka, huonosti tehty permanentti, 30-luvulle jämähtänyt asenne ja isot silmälasit. Kukkahattutädit ovat yleensä joko kurttuisia luuviuluja tai todella lihavia, mikä johtuu osaksi huomattavan isoista pakaroista ja leveästä lantionseudusta sekä roikkutisseistä. (em. tekijät muodostavat jopa 60% elopainosta)
Ikä saattaa vaihdella neljästäkymmenestä vuodesta aina yhdeksänkymppisiin mummoihin. Kukkahattutädit ovat nimestään huolimatta kaikkea muuta kuin kesäisen pirteitä tai mukavia mummeleita. Tämä ilmenee heidän omahyväisestä olemuksestaan ja keskusteluaiheista, jotka ovat lähes poikkeuksetta negatiivisten asioiden esilletuontia. Esim. kaikki puhuvat joskus säästä, mutta kukkahattutädit puhuvat säästä vain valittavaan sävyyn: on joko inhottavan sateista tai tukala helle. Lisäksi syksyllä on kauhean loskaista ja pimeää, mutta talven tultua on niin kylmää ettei ulkona tarkene olla. Tämä sääntö on kukkahattutätiyden perusta, aina on oltava jotain josta valittaa. Lisäksi Kukkahattutätiyhdistykseen (KukkaHattuTäti RY) liittyttäessä on tunnustettava kyseinen aate tärkeimmäksi elämäntyökseen. Tosin nykyään uuden EU-direktiivin myötä on sallittua käyttää kiertoilmauksia tai viittomakieltä johtuen aatteen arkaluontoisuudesta.
[muokkaa] Kukkahattutätien kukkahatut
Kukkahattutätien, yleensä hailakan vaaleanpunaiset kukkahatut ovat mitä todennäköisemmin vaarallisia. Niiden epäillään sisältävän ainakin tutkan, GPS-paikantimen, infrapunan, lasersädepistoolin, pikakahvipusseja ja radiopuhelimen, joka mahdollistaa yhteydenpidon muihin täteihin. Sojottavalle kukalle ei ole löydetty yksimielistä selitystä. Koska kukat vaihtelevat tätikohtaisesti ja sama kuihtunut niittyleinikki voi löytyä monelta tädiltä, kuuluisamman teorian mukaan kukka ilmoittaa tädin arvon armeijan sotilasarvojen tapaan. Toinen teoria kertoo, että kukka sisältää hienostunutta avaruustekniikkaa hyödyntävän huippulaatuisen kameran, joka ei ole myytävänä kansainvälisillä markkinoilla. Kukka voi myös toimia auton antennin tapaan. Mikäli haluamme olla wikipediamaisen tylsiä, mahdollisesti kyse on kuitenkin vain kukkahattutädeille tärkeästä symbolista. Joka tapauksessa voidaan kertoa, että kukkahattutätien nimi ei tule sattumalta hatusta jossa on kukka, vaan hatulla ja sen kukalla on varmuudella syvällisempi merkitys.
[muokkaa] Kukkahattutädin kohtaaminen
Kukkahattutädit ovat vaarallisia! Heidän kanssaan ei kannata pelleillä. Viimeisin yrittäjä makaa tälläkin hetkellä Törniön kaatopaikalla kuuden jalan syvyydessä, joten toimi varovaisesti. Jos törmäät kukkahattutätiin, voit tervehtiä kohteliaasti, mutta älä pelkästään tuijota silmiin![1] Tumppaa myöskin tupakkasi äkkiä, jos sinulla sellainen parasta aikaa käryää, ja viskaa kaljapullo huitsin nevadaan. Peräänny samaa reittiä jota tulit jos täti ei ole vielä huomannut sinua. Jos kuitenkin kävelette samaan suuntaan ja rinnakkain, perääntyminen ei auta etkä voi kääntää tädille selkääsi. Yritä etsiä risteys tai jokin luonnollinen pysähdyspaikka. Mikäli kohtaamisenne on vain hetkellinen, todennäköisesti selviät kun puhut asiallisesti ja rauhallisesti (muista varoa aurinkoisesta säästä puhumista!). Älä kiroile edes henkesi uhalla, sillä tädeillä on toistuvan salakuuntelun takia erityisen kehittynyt kuuloaisti, joka saa Daredevilinkin vihertymään kateudesta. Älä lähde juoksemaan, sillä laukaiset tädin saalistusvietin ja hän lähtee perääsi hakaten sinua vuorotellen käsilaukulla ja sateenvarjolla! Kukkahattutädit myös kyyläämisen ja salakuuntelun lisäksi juoruilevat paljon, joten on hyvin todennäköistä, että äitisi saa kuulla "Mitä se teidän rappiopoikanne on taas hutiloinut."[2]
[muokkaa] Kukkahattutätien elinolot
Useimmat kukkahattutädit ovat varsin vauraita. Tämä johtuu siitä, etteivät he ikinä tuhlaa rahaa "sellaisiin hömpötyksiin" kuten näköradio, nykymusiikki[3] tai "Peesee kompuutteri". Sen sijaan rahat päätyvät pääasiassa sukanvarteen, mitä nyt ruokakuluista ja kerhojen jäsenmaksuista jää yli. Kukkahattutädit (tai aviomies) tienaavat hyvin. Kukkahattutädeille tyypillisiä ammatteja ovat sosiaalitantta, lastentarhan opettaja, kuraattori ja äiti sekä tappajakyborgi. Mikäli kukkahattutäti ei ole enää työelämässä, hän on mitä luultavammin naimissa rikkaan patruunan kanssa tai saanut pihistelemällä säästettyä mukavan eläkekassan. Tämä on ikävä asia, sillä tällöin kukkahattutädillä on resursseja ja aikaa suunnitella estämistoimenpiteitä nuorten hauskanpidolle ja aikuiseksi kasvamiselle.
[muokkaa] Toimintametodit
Kukkahattutädeillä on omat järjestäytyneet yhteisönsä. Näitä ovat mm. KukkaHattuTäti RY. Sen sijaan yksittäinen kukkahattutäti ei onneksi pysty saamaan aikaan kovin suurta vahinkoa. Sellainen saa pahimmillaan vain väliaikaisesti hajoitettua puistossa ryyppäävän ja lääpiskelevän nuorisojoukon, kun taas KukkaHattuTäti RY:n koulutetut ja hyvinvarustetut kukkakommandot hajoittavat tehokkaasti joukkion lisäksi myös kaikki pullot, puiston penkin ja semmoiset pari kylkiluuta per teinix. Yksinäinen kukkahattutäti ei myöskään pysty boikotoimaan epämieluisia tuotteita niin tehokkaasti kuin järjestäytynyt, yhdenmukainen ja tehokkaasti toimiva uniformuihin pukeutuva joukkio. Yksinäinen kukkahattutäti kylläkin pystyy piilottamaan lähi-siwan Ranmat karvis-pokkareiden taakse, mutta tämän uhkan voi torjua eliminoimalla kukkahattutädin vilauttamalla vapaavalintaista ylähyllyltä löytyvää lehteä heikkohermoiselle kukkahattutädille.[4]
[muokkaa] ...Ja jos sinä Einari nyt katsot näitä niin minä aivan varmasti kerron isällesi; Siinä vasta muuten hieno mies mutta tuollaisen velton rimpulan kasvatti, vietät kaiken aikasi räpläten jotain koneita kun voisit olla tuolla ulkona liikkumassa ja kasvamassa ja viettämässä aikaa ystäviesi kanssa terveellisesti jalkapalloa pelaten, tekisi sinulle vain hyvää, kun olet noin kalpeakin. Niihin aikoihin kun minä olin sinun ikäisesi niin ei meillä vaan ollut mitään jääkaappeja; jouduttiin joka aamu kipaisemaan meijerille hakemaan maitoa. Mitä sinustakin oikein tulee, kun...
- ↑ Eikä myöskään kannata kutsua häntä "tädiksi". Tai sitten kannattaa. Eihän sitä koskaan tiedä.
- ↑ Tämä on aivan yhtä noloa vaikka olisitkin jo täysi-ikäinen ja asuisit omassa asunnossasi
- ↑ Kukkahattutätien mielestä siis 50-luvun jälkeen tuotettu musiikki
- ↑ Lehden ei tarvitse välttämättä sisältää minkäänlaista pornograafista materiaalia, vaan kukkahattutädin mielikuvitus hoitaa koko jutun.


