Tanhu

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tanhu on suomalaiskansallinen aiemmin perversiona pidetty taipumus liikahdella nolosti musiikin soidessa. Vielä 1960-luvulla tanhuamista pidettiin yhtenä aivopöhön oireista, mutta 1970-luvulla se poistettiin tautiluokituksesta. Vielä 1940-luvulla tanhuajia pakkosteriloitiin.

Tanhussa hypähdellään jähmeästi ja liikutaan kömpelösti, ja tanhuaja usein itse kokee sen tapahtuvan musiikin tahdissa, vaikkei vierestä katsoja sitä huomaisikaan. Tanhun eri muotoja ovat mm. purpuri, sottiisi ja masurkka.

2000-luvulla tanhuajat ovat vaatineet tasaveroista kohtelua muun väestön kanssa, ja laissa nykyään kielletään tanhuajien syrjintä esim. työnhakutilanteessa. Yleinen mielipide on muuttunutkin myönteisemmäksi tanhulle, vaikka edelleenkin räikeimmät tanhun muodot, kuten polkka, herättävät suurta vastustusta. Monet haluaisivat myös suojella alaikäisiä tanhuilta, mutta laki ei kiellä vanhempia viemästä lapsiaan tanhuamaan.

Wiki letter w.png Tämä artikkeli on tynkä. Artikkelin kirjoittajat ovat todennäköisesti myös.
Ole Hikipedian kaveri ja laajenna artikkelia.