Talonpoikaisfarssi

Talonpoikaisfarssi on eriskummallinen ja pitkäkestoinen ajanjakso (alkoi vuonna 1596) suomalaisessa maaseutupolitiikassa. Tuolloin alkoi talonpoikaisfarssin käynnistänyt Nuijasota. Sodan nimi on kestänyt aikaa erittäin hyvin, sillä todelliset nuijat kävivät sotaa ylivoimaista riistäjää vastaan.

Talonpoikaisfarssin perimä

Suomen maaseudulla vieras on aina merkinnyt vihollista. Maatilansa perustanut talonpoika on kautta aikojen ollut vähän helkkarin tarkka siitä, ettei kukaan ulkopuolinen tule hänen tiluksilleen. Mikäli Suomen väestötiheys olisi ollut enemmän kuin 0 neliökilometriä kohden, tämän maan asuttaminen suomalaisilla olisi käynyt mahdottomaksi. Kansa olisi tappanut toinen toisensa; sittemmin tätä on ansiokkaasti pyritty toteuttamaan esimerkiksi vuoden 1918 tapahtumilla. Suomalaisissa talonpojissa kytenyt herraviha ei ole ollut suoranaista herravihaa siinä tarkoituksessa kuten esimerkiksi kommunisteilla, vaan kysymys on ollut ideologittomasta kateudesta. Talonpoika jumalauta perkele on itsensä ja tilansa isäntä, eikä yläpuolella ole kuin Jumala taivaassa.

Talonpoikaisfarssin varhaisimpia ilmenemismuotoja

Nuijasodasta käynnistynyt kahinointi aiheutti sen, että Suomessa käytiin vähän väliä sotia milloin ketäkin vastaan. Mieluisana riitakumppanina oli luontaisesti Novgorod (myöhemmin Venäjä, vähän myöhemmin Neuvostoliitto ja sitten taas Venäjä). Sodat olivat tarpeellisia liikakansoituksen estämiseksi. Ne paitsi surmasivat välittömästi joutoväkeä, myös levittivät myös tehokkaasti erilaisia mannermaisia ja eksoottisia sairauksia väestön keskuudessa. Rauhallisempi ajanjakso alkoi vasta oikeastaan vuonna 1809, jolloin Venäjä liitti Suomen osaksi itseään saadakseen olla rettelöivältä naapuriltaan edes hetken rauhassa. 1800-luvun edetessä torppariongelma alkoi vähitellen kärjistyä yhteenotoiksi saakka ja talonpojat keksivät riesakseen sekä tilattoman väestön - ja mikä pahempaa - vasemmistolaisesti suuntautuneen työväen. Talonpoikien luonne muuttui kaksijakoiseksi; he sekä vihasivat herroja että työväkeä, mutta edustivat itsessään niitä molempia. Tämä jos mikä aiheutti jakomielisyyskohtauksia ja mitä erilaisimpina ilmenemismuotoina olevaa hulluutta.

Itsenäistymisen jälkeen

Talonpoikaisfarssi keräsi väkeä vuonna 1930 Helsinkiin. Vaikkei varsinaisesti liity tähän, samana vuonna Suomessa valmistui useita tuberkuloosiparantoloita.

Torpparikysymys ratkaistiin osittain kansalaissodassa vuonna 1918, mutta voittajien puolella olleet talonpojat joutuivat nielemään valtiovallan taholta täysin epäreilun päätöksen; torpparit saivat tiluksensa itsenäisiksi. Tämä juopa jatkui seuraavat kaksikymmentä vuotta. Suomessa maaseutu kuitenkin kukoisti 1920-1930-luvulla ja talonpoika saattoi tosiasiassa olla tyytyväinen; vasemmistolainen toiminta oli lähes kiellettyä ja mikä parasta, työvoima oli halpaa. Joka tapauksessa talonpoikaisfarssin suurin ilmenemismuoto sattui juuri noina vuosina. Vuonna 1930 Helsingissä järjestettiin yleinen talonpoikaisfarssi, jossa suoritettiin muutamia mallikkaita pahoinpitelyitä vääräoppisia vastaan. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan maan korkein poliittinen johto. 1930-luvun alkupuolella talonpojat yrittivät kovin ottein riistää työväenliikkeen omaisuutta itselleen tai tuhota sitä. Useat työväentaloina tunnetut rakennukset, työväenlehtiä painaneet kirjapainot ja sellaisiksi arvioitavat tilat kohtasivat loppunsa noina aikoina. Kyydityspalveluja järjestettiin niin ikään vääräoppisille itärajan tuntumaan. Vuonna 1932 suurin yritys oli vallata ns. Lapuan Liike Lapualla, mutta presidentti Svinhufvud koki tuolloin jonkinasteisen aivoverenkiertohäiriön ja käski lopettaa yrityksen alkuunsa. Joitakin osia Lapuan Liikkeestä kuitenkin jäi talonpoikien käsiin, jonka he nimesivät uudelleen Isänmaalliseksi Kansanliikkeeksi.

”Lapuan liike uudistuu eduksesi!”

~Juice Leskinen

Isänmaallinen Kansanliike kehitti palkitsevan bonusjärjestelmän, mutta homman vihelsi lopulta poikki bolsevikki Andrei Zdanov kieltämällä kyseisen liikkeen olemassaolon.

Toisen maailmansodan jälkeen talonpoikaisfarssin räätälinä ryhtyi toimimaan Veikko Vennamo. Vennamon haasteellinen tehtävä oli juurruttaa sodan vuoksi evakkoon joutunut väestö uudelleen maa- ja metsäkylille, jotta tämän yhteiskunnallinen liikehdintä jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Ongelma räjähti käsiin 1960-luvun alussa, jolloin maaseutu ei enää kyennyt elättämään liikaväestöä. Muutto teollistuneeseen Ruotsiin oli monella edessä. Samoihin aikoihin kunniakas Maalaisliitto muutti nimensä Keskustapuolueeksi. Alkoi voimakas maataloustukien muotoon sovitettu varainsiirto palkansaajilta maatalousväestölle. Keskeisenä ongelmana viljelijäväestö näki sen, että heille elämän olisi pitänyt olla yhtä helppoa kuin kerrostalolähiössäkin eläville. Maataloustuesta kehittyikin eräänlainen MTK:n koordinoima maatalousväestön palkkatuki -ja työttömyyskassa. Koska Keskustapuolue istui hallituksissa yhtäjaksoisesti vuoteen 1987 saakka, oli selvää että maatalousväestö sai elää noihin päiviin saakka sananmukaisesti kuin pellossa.

Euroopan Unioni muuttaa kaiken

Talonpoikaisfarssi tuli esiin kaapistaan vasta 1990-luvun alussa, jolloin hallitusvastuuseen sysätty Keskusta ryhtyi hölmön pääministerinsä Esko Ahon johdolla toteuttamaan sekä maa-, että työreformia. Harjoitettu politiikka kuritti niin viljelijä-, kuin palkansaajaväestöäkin, mutta ei koskenut hyvätuloisia. Sama kehityssuunta on sittemmin jatkunut keskeytyksettä aina näihin päiviin saakka. Euroopan Unioni on sinänsä osoittanut huolenpitoa ja huolta siitä, että Suomen maaseudulla tullaan toimeen niin huonosti kuin tullaan. Siksi Euroopan Unioni onkin pyrkinyt tekemään elämästä maaseudulla lähinnä sietämättömää, jolloin jäljelle jäävät vain ne jotka eivät mitään tukia tarvitse.

Aiheesta muualla:

• http://arkisto.vihrealanka.fi/99/50/paakir.html