TV7

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
"Ja sitten Jumalan sateet tulivat ja hukuttivat kaikki pakanat tulvan alle. Loppu."
Vaikka usein toisin luullaan, kuuluvat jännityselokuvat kuten King Kong (kuvassa) kanavan valikoimaan.
”Kuka haluaa lukea Raamattua?”
~Iloinen juontaja lastenohjelmassa
”Jeesus tulee, ota koppi!”
~Mainos

TV7 (virallinen nimi Taivas TV7) on (onneksi) Suomen ainoa uskovaisten televisiokanava ja kirkon propagandan näyttäjä. Se lähettää 24 tuntia vuorokaudessa uskonnollisia ohjelmia, joissa vanhukset puhuvat Jeesuksesta. Lisäksi iltapäivisin tulee lastenohjelmia, joissa lapsia huijataan pahanpäiväisesti.

Kanavan tarkoituksena on käännyttää mahdollisimman monia ihmisiä kristinuskoon. Päivittäin ohjelmistossa on useita propagandaohjelmia, joissa juontajat aivopesevät lapsia uskovaisiksi. Vanhat miehet kertovat kuulijoille suurissa tilaisuuksissa miten Jeesus on pelastanut hänen elämänsä. Myös lastenohjelmat manipuloivat lapsia ja kehottavat heitä lukemaan Raamattua.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen suosittelee, että lapsen sattuessa vahingossa katsomaan TV7:ää keskellä yötä, vanhempien on välittömästi vaihdettava kanavaa, esimerkiksi jonnekin, josta tulee pornoa, koska se on huomattavasti harmittomampaa lapsen henkisen kehityksen ja tasapainoisen mielenterveyden kannalta kuin TV7:n sisältö. TV7:n lastenohjelmissa on usein testattu teoriaa että pallogrillillä olisi uskonnollinen yhteys Jeesukseen.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Näkyvyys

TV7 näkyy automaattisesti jokaisessa Suomen kirkossa ja seurakunnassa. Tavallisille ihmisille kanava näkyy ilmaiseksi kaapeliverkossa, mutta muut saatananpalvojat joutuvat ostamaan 30 € hintaisen kortin, joka asetetaan digiboksiin. TV7:ää esiintyy näin ollen koko maassa Poria lukuunottamatta, sillä siellä ei ole muuta uskontoa kuin Ässien palvonta.

[muokkaa] Nettikauppa

TV7:lla on myös oma nettikauppa, jossa myydään kristinuskoon liittyviä krääsäätuotteita. Tuotevalikoimaan kuuluvat mm. Raamatut, virsikirjat, lahjatavarat ja erilaiset öhöm, "opetus-DVD:t". Tuotot ohjataan lyhentämättöminä kanavan omistajille etiopialaisille lapsille, tietenkin uskonnonopetuksen muodossa.

[muokkaa] Historia

Kanava aloitti toimintansa vuonna 2001 kirkon toimesta sen jäsenmäärän vähentymisen takia. TV7:n tarkoitus onkin värvätä lisää ihmisiä mukaan. Vähitellen kanavan suosio nousi ja n. 20 000 suomalaista katsookin päivittäin uskonnollisia ohjelmia.

[muokkaa] Ohjelmat

[muokkaa] Elokuvia

[muokkaa] Katso myös

Uusia ja vanhoja televisiokanavia
Yle 1 - Yle 2 - Kolmoskanava - MTV3 - Nelonen - FST5 - Sub - TV7 - Music TV - Urheilukanava - The Voice - Yle Teema - JIM - Eurosport - BBC - Disney channel - Canal +
Haettu osoitteesta http://hikipedia.info/wiki/TV7
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut