Törkeyden huippu

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Kommunismin huipusta.


Törkeyden huippu eli Pik Obsenitizma on Kyrzimys-vuoriston korkein huippu Tadžikistanissa. Vuoren tarkkaa korkeutta ei ole koskaan kyetty mittaamaan luotettavasti. Korkeuden määrittäminen merenpinnan tasalta on hyvin vaikeaa, sillä lähin meri, Tuohtumuksen valtameri, sijaitsee lähes tuhannen kilometrin päässä. Edes satelliitit eivät ole helpottaneet vuoren korkeuden määrittelyä. Mittaustuloksia on useita, mutta ne vaihtelevat äärimmäisen subjektiivisesti mittaavan tahon ja sen häiriintyneisyyden mukaan siten, että heitto voi olla jopa useita kilometrejä vaihdellen Uutisvuodon viimeisimmästä jaksosta tai tulitikkujen huonosta laadusta kansanmurhaan.

Törkeyden huipulle on lähetetty useita valloitusretkikuntia, mutta kukaan ei ole toistaiseksi päässyt tavoitteeseen. Usein valloitusyritykset tyssäävät jo siihen, että retkikunta ei kykene asemoimaan itseään kartalle siten, että sopivan reitin valinta onnistuisi. Tämä johtuu siitä, että Törkeyden huipun ympäristössä vallitsee voimakas moraalieranto. Suomesta Törkeyden huipun valloitusta yrittivät viimeksi Helsingin vapaa-ajattelijat, jotka vaihtoivat uskonnollista kirjallisuutta pornolehtiin. Tämä ponnistus ei kuitenkaan riittänyt edes ensimmäisen perusleirin saavuttamiseen. Useiden brittiläisten jalkapallojoukkueiden kannattajat ovat ponnistelleet pitkään, mutta Törkeyden huippu on jäänyt heiltäkin valloittamatta keskinäisten tappeluiden vuoksi. Lähimmäksi on tiettävästi yltänyt slovakialainen sängenkasvattaja Korel Peitšerk (s. 1964), joka otti kunnian huipun saavuttamisesta, vaikkei koskaan ole edes käynyt ulkomailla. Viime vuosina Silvio Berlusconi on lähestynyt tasaisesti Törkeyden huippua pohjoisrinteen kautta.

Wiki letter w.png Tämä tynkä on artikkeli. Voit muokata artikkelia auttamalla Hikipediaa.
Harkitse myös, voisiko tämän tynkämallineen vaihtaa johonkin hauskemmista tynkämallineista.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut