Suoriutuminen
Hikipedia
Suoriutuminen on tunnettu sairaus, ja se on ilmeisesti toiminut arktisilla napapiireillä hyvin kauan. Yleisen ja etenkin Suomessa suositun näkemyksen mukaan tauti on endeeminen, kotoperäinen. Eräiden kansantalouden tutkijoiden mukaan tätä kautta suomi olisi saanut nimeensä etuliitteen suo. Maahanmuuttajat taas ovat esittäneet että heillä suoriutumisella on ihan yhtä pitkät perinteet kuin muillakin ihmisillä.
Suoriutumisesta onkin tullut eräänlainen kansantauti, jonka sairastaminen on tärkeä paikallisuuden osoitus. Sairaus on ollut ilmeisen yleinen koska sen sairastamisesta on tehty eräänlainen kunniakysymys. Sen saaneet ovat ikään kuin läpäisseet initiaatioriitin ja päässeet osaksi yhteisöä.
Suoriutumisesta löytyy paljon merkintöjä paikalliskulttuurista. Esimerkiksi Väinö Linnan "Täällä Pohjantähden alla" alkaa kuvauksesta, jossa suolla on Jussi, joka sitten alkaa suoriutua kuokkansa kanssa. Kirja osoittaa Suomen karut olosuhteet ja sen ajan heikot lääkintätaidot, ja niin Jussi lopulta kuolee.
Kuitenkin suoriutumisesta on pyritty pääsemään eroon. Tässä on konsteina ollut esimerkiksi soiden kuivattaminen. Afrikassa DDT:llä tehdyistä esikokeista saatiin huonoja tuloksia joten suomalaiset eivät yrittäneet tuhota sääskiä sillä. Ehkä tämän vuoksi sairaudesta ei ole vieläkään päästy eroon. Kansanperinteen seura pitää tätä jopa jonkinlaisena rikkautena, jota tulisi vaalia.