Suomen vastarintaliike

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen vatsarintaliike (Svenska Motståndsrörelsen) on kansallissosialistinen askartelukerho, joka pyrkii isänmaallisesti Suomen valtion lakkauttamiseen ja Ruotsin valtaan alistamiseen. Se suosii tavoitteissaan suoraa ulkoparlamentaarista toimintaa, kuten tarrojen liimailua, lentolehtisten levittelyä ja taisteluraborttien julkaisemista netissä. Järjestön johtaja on oululainen valtakunnankomentaja ja ABC-kassa Henrik Holappa, ja SVL:n jäsenistä käytetäänkin myös nimitystä holapoidi.

Suomen vastarintaliikettä johdetaan luonnollisesti Ruotsista, ja järjestö onkin enemmän ruotsalaisten taparikollisten muodostaman Svenska Motståndsrörelsenin sukkanukke kuin varsinainen kansallismielinen liike. Järjestö haluaa muodostaa Pohjoismaista ja Balttiasta pohjoisen liittovaltion, jonka führeriksi nostettaisiin ruotsalainen murhaaja ja pankkirosvo Klaus Lund. Ei ole selvillä, ulottuisivatko SVL:n kannattamat rotuopit liittovaltion kansalaisiin asti, jolloin voitaisiin pohtia ruotsalaisten, balttien, suomalaisten, saamelaisten ja savolaisten keskinäistä paremmuutta. Ruotsalaisten lisäksi myös arjalaisten valtakunnan Iranin papistolla on vaikutusvaltaa järjestöön ja tämä on avoimesti näkyvillä SVL:n sivuilla Irania ylistävien artikkeleiden muodossa.

[muokkaa] Vallankumousta toteuttamassa

SVL koitti heinäkuussa 2010 kaasuttaa lauman maatamme jäytäviä homoja ja vauvoja[1] siinä kuitenkaan onnistumatta.[2] Huhtikuussa 2011, eduskuntavaalien alla, SVL koitti kaataa edustuksellisen demokratian nujakoimalla Kokoomuksen vaaliteltalla Oulussa.[3]

Marraskuussa 2011 lista SVL:n jäsenhakemuksista vuosi julkisuuteen,[4][5] mistä järjestö syytti iltapäivälehdistön ja talonvaltaajien salaliittoa.[6] Jäseniksi olivat pyrkineet ainakin perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Tuomas Okkonen ja Kymen puoluevaltuuston jäsen Ulla Pyysalo. Näiden mahdollisuudet edetä järjestössä lienevät kuitenkin heikot, führer Holappa kun on puolueen kanssa riidoissa.[7]

[muokkaa] Aiheesta muualla

[muokkaa] Viitteet

  1. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/nuorin-pride-kulkueen-kaasuiskun-uhri-on-alle-1-vuotias/art-1288339053827.html
  2. http://kansallinentutkimus.wordpress.com/2011/11/01/pride-iskija-kansallisen-vastarinnan-jasen/
  3. http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Kokoomuslaisten+pahoinpitelyst%C3%A4+pid%C3%A4tetty+luotiliivimies+vaikeni+kuulusteluissa+tyystin/1135265287058
  4. http://pastebin.com/ScTSdZPt
  5. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011103114668345_uu.shtml
  6. http://patriootti.com/artikkeli/iltalehti_uutisoi_jasenhakemuksien_vuotamisesta_nettiin
  7. http://peruss.wordpress.com/2009/06/29/uusnatsiliike-lahti-oulusta/
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut